torstai 20. huhtikuuta 2017

Pikku-Samo ja Luutalammi

Lopen Komiolla on monensorttisia patikointireitejä.

Vaihteeksi hilppastiin Pikku-Samo, ja koska se nimensä mukaisesti on pikkarainen (3,5 km), lisättiin kilometrejä kiertämällä samaan syssyyn Luutalammi.

Pikku-Samo on karttaan merkattu punaisella.

Luutalammin pohjoispäässä on tulentekopaikka, jonne tähdättiin lounastamaan.

Luutalammintie on hyvin altis routavaurioille. Nyt se olikin ajokiellossa.

Niinpä jätimme kaaran kartan alareunassa olevalle P-paikalle ja suunnistimme etsi-ja-löydä-menetelmällä Samon eteläisimpään kohtaan.
Itseasiassa tie vaikutti oikein hyväkuntoiselta.
Useana vuonna tähän aikaan se on ollut täynnä syviä uria ja monttuja.

Varmaan se pian taas avataankin liikenteelle.

Kävelimme tietä pari sataa metriä...
... ja sitten lähdimme vasemmalle metsäautotien pohjaa pitkin.

Se vaihtui pian poluksi, jota seuraamalla löysimmekin sitten etsimämme.





Pikku-Samo oli merkitty maastoon selkein viitoin.

Polun oppaina oli vielä tuollaisella kävyllä merkittyjä tolppia.








Reitti kulkee aika jännissä maisemissa.

Tässäkohdin vastapäisellä rinteellä on joskus riehunut tuli.

Onko se ollut luonnollinen vai tällä alueella usein toteutettu kulotus?


Pian polku nousi aika jyrkästi harjun päälle ja maisema muuttui taas uudenlaiseksi.

Jokin oli pistänyt juurakon päreiksi. Säleitä oli lennätetty metrien päähän.

Epäilyksen alaisena oli tikka. Niitähän on montaa sorttia, mutta joku niistä se varmasti oli.

Pitkospuita rakastava koira vaihteeksi naamapuolelta.

Se jaksoi hyvin kipittää mukana, kunhan evästarjoilusta ei tingitty.
Kun polku laskeutui harjulta, päästiin tutustumaan ennallistettuun suohon.
Metsässä ei monikaan tirppalintu laulanut. Sää oli kohtalaisen aurinkoinen, mutta kylmä.

Aika moni muuttolintu oli jäänyt etelämmäksi odottamaan kelien paranemista.





Pikku-Samo on suosittu lenkki ja polku olikin paikoin oikein painunut maastoon.




Oikkaanpuro. Se on kaivanut väylänsä syväksi kuruksi






Astelimme Luutalammille sen varjoisammalta puolen. Niinpä lammin jääpeite ulottui ihan rantaan asti.


Pikku-Samon varrella on useita informatiivisia tauluja. Niiden sananmuodot ovat hauskoja ja maanläheisiä.

Mahtaako ankerias vielä lymyillä lammin vesissä?



Tässäkohdin jätettiin Samon reitti hetkeksi ja suunnattiin kohti pohjoista ja nuotiopaikkaa.

Tulistelupaikan polttopuut olivat mallia tukki.
Sahaa ei löytynyt, mutta onneksi kirves, jolla saatiin järkäleistä paremmin notskiin sopivia.







Retkillä kannattaa kuskata mukana kuivaan sanomalehteen käärittyjä sytykkeitä.
Niiden avulla tulenteko helpottui taas huomattavasti.


Pitkän ja kaloripitoisen lounastauon jälkeen lähdettiin kiertämään lammia.

Sorsapariskunta lähti heinikosta karkuun. Ne varmaan suunnittelivat uivansa loitommaksi, mutta joutuivatkin kävelemään jäätä pitkin.



Täällä aurinkoisemmalla puolen lammi oli osin sulana, mutta yllättävän paljon oli myös tukevaa jäätä.


Luutalammia on aina yhtä mukava kiertää, sillä polku kulkee aivan rannassa ja katseltavaa riittää.




Lammin eteläpäässä etsiydyimme takaisin Pikku-Samolle.
Ja sitä seuraten takaisin autolle.


Tämän oivallisen reitin pituudeksi tuli lopulta yhdeksän kilometriä.

Sää oli aika vilakka, vaikka paikoitellen aurinko yritti nostaa hien pintaan.




2 kommenttia:

  1. Houkuttevan näköisiä polkuja. Tuollaisessa kangasmaastossa on ilo kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi seita! Kyllä tuo oli yllättävän mukava reitti. Ainoa mitä kaipasimme, olivat ne etelämmäksi jääneet muuttolinnut.
      t.Tiina

      Poista