Retki Rengon Pääjärvelle

Säätiedotus lupasi tälle päivällä komeata aurinkoa ja melkein hellettä, joten lähdimme pidemmälle kävelylle Rengon Pääjärvelle.

Aurinkoa ei näkynyt, lämpötila oli lähellä nollaa, mutta tuuli sentään puhalsi kylmästi.

Vaan ei anneta moisten pikkuasioiden lannistaa.

Metsä on aina metsä, ja vaikka polut paikoin olivat jäisen liukkaita, olivat ne silti polkuja.

Ihan hyvä tässä oli mennä.

Pääjärven P-paikalta noin kilometrin päässä on nimetön laavu.

Päätimme nyt vain ohittaa sen ja paluumatkalla sitten pysähtyä evästelemään.

Pitkospuita rakastava koira on jo varsin iäkäs, mutta metsäpolulla sekin kipitti kuin pikku pentu.














Pian polku johdatti Kynnysniemen kärkeen.


Niemi kapeni ja kapeni, kunnes päädyttiin Kynnysniemen sillalle.
Se jakaa Pääjärven kahtia.

Reitti jatkui kapoista kannasta pitkin.

Vielä ei järvellä näkynyt muita lintuja, kuin hermoherkkä telkkäpari, joka pinkaisi kiljuen meitä pakoon.

Jossain näkymättömissä tööttäili joutsenporukka.

Jatkoimme vielä kotvasen tovin Kynnysharjua pitkin.

Taipaleella kuljettiin monensorttisessa metsässä.

Kaikenlaista pientä, innolla kasvavaa, punki esille.

Nämä olivat kuin kauhuleffasta.



Hyvin pienestä kauhuleffasta.

Kun sopivat istuinkivet löytyivät pysähdyimme kaakaotauolle.

Tässä kohdin teimme myös U-käännöksen ja taivalsimme takaisin sillalle.

"Jäkälä nosti pikarinsa hauraan: nyt malja elämämme rikkaudelle!"
- Helvi Juvonen 1952

Sillalla tuuli puhalteli varsin navakasti.

Tämä kohtaus olisi pitänyt äänittää, sillä piski ei voi sietää taukoja ilman evästarjoilua.
Se urputti, mölisi ja urisi tälle vääryydelle.

Sillan jälkeen vaihdoimme toiselle polulle.

Tämä kulkee Kynnysniemen ympäri.

Pitkospuut veivät halki kaislarannan.
Kesällä täällä käy varmaan aikamoinen kuhina.

Tikkako se on pistänyt tuulemaan?
Lastuja oli lennellyt metrien päähän.


Puuparan juurista oli ilmeisesti löytynyt jotain pataan pantavaa.

Kiertolenkkimme päättyi laavulle, jonka ohitimme retken alussa.

Tähän kylmä tuuli osui oikein kipakasti, mutta ei niin pahasti, että olisi nälkää poistanut.

Perusmurkinat.

Mukana repussa kulki folio ja nippu kuivia sytytysklapeja.

Koska retkemme oli kilometriä vaille valmis, alkoi aurinko pikkuhiljaa kurkkia pilvien lomasta.

Kävelimme osapuilleen kahdeksan kilometriä.
Polut olivat mukavan vaihtelevia ja kaikesta valittelusta huolimatta sääkin otollinen.


Edellinen Pääjärven juttu.