Tiirinkoskella kahvittelemassa

Päähän pälkähti ajatus: kävelläänpä Tiirinkosken Tehtaan kahvilaan.
Ja yritetään selvitä retkestä ilman asfalttia.
Matkaa sinne olisi osapuilleen seitsemän kilsaaa.

No, eipä se alfaltin välttely ihan kokonaan onnistunut...

Lähdimme matkaan kotiportilta täällä Hämeenlinnassa..

Muutaman kadunylityksen ja suojatien jälkeen kävelimme mukavia soraisia pyöräteitä ja ulkoilupolkuja...

...kunnes päädyimme maalaismaisemaan peltojen ja metsien keskelle.

Tällaista kävelee ihan mielikseen.

Rypsi tai rapsi häikäisi keltaisuudellaan.

Ohra lainehti kuin vihreä, samettinen järvi.








Pellonlaita oli täynnä keskikesän kukintoja. Kauniita, mutta kasvituntemukseni on liki nollaa...

Ohdakkeen tunnistin.
Se oli niin rohkean värinen.

Tästä väristä tulee aina mieleen aikaa sitten edesmennyt Hilma-tätini, joka oikeastikin oli äitini täti.

Tämän nimeä en sitten tiedäkään.

Sen kukinto oli kuin kimppu kissankelloja.

Kissankelloja poimittiin pikkulikkana isoja kimppuja.

Tämä lienee koiranputki?

Pienten valkoisten kukkien juhlaa.

Tämän nimen olen varmaan joskus kuullut, mutta ei se vaan nyt tullut mieleen...

Näitä palleroita oli paljon.

















Valkoisia unelmia kesäisenä päivänä.


Ja ihan ilmaiseksi.

Peltoaukeiden jälkeen sukelsimme kapoiselle polulle rehevään metsään.

Ylitimme verkkaisesti virtaavan jokipahasen.

Vedestä huolimatta hyttysiä ei ollut.

Paikoitellen saniaiset olivat nielaisseet polun.

Mutta kyllä se sieltä löytyi.






Kumma kuinka näin sateisena kesänä jokiuoma oli liki kuiva.

Hetken kuluttua yhytimme yllättäen sievän metsälammen.

Muutaman mutkan jälkeen metsäpolku johdatti meidät Vanhalle Rengontielle (2855), joka oli tietenkin asfalttia.

Sen reunaa kuljimme parisataa metriä.

Autoliikenne oli onneksi vähäistä.

Tiirinkosken kahvilaan johtava sivutie oli kauniisti aseteltu ja houkutti käymään peremmälle.

Itse kahvila oli vuonna 1910 rakennetussa tiilisessä navetassa.

Näin kesäisin se on auki joka päivä.

Pihapiirissä oli monenmoista elikkoa.

Päättäväisen näköinen pässi komensi lammaslaumaansa.

Kauempana laidunsi hevosia ja lehmiä.

Kahvilan sisällä puodissa oli tarjolla sisustustavaraa rennosti aseteltuna.

Vaatteitakin oli, ja erilaisia lifestyle juttuja.

Täältä löytyy tarvitsevalle kaikenlaista jännää.

Itse en viitsinyt ostaa mitään pikkuruiseen reppuuni.

Terassilla sensijaan maistui tuore pulla.

Samalla oli jännä seurata elikoiden touhuja aitauksissaan.

Löytyipä sieltä pari pupuakin.
Niillä oli oma mökki ja turvallisesti aidattu pikku piha.




Virvokkeet virkistivät ruumista ja maalaistouhu sielua.

Hyvillämielin palasimme samaa reittiä takaisin.
Retken pituus oli 14 km, mutta se tuntui paljon lyhyemmältä.

Ja sitä asfalttia oli oikeasti yllättävän vähän.