Linkukeron retki

Äkäslompolon Linkukero on osava päiväretken kohde.

Reitti kerolle lähtee entisen hotelli Äkäskeron tuntumasta.
Nyt tuo hotelli näytti hylätyltä ja aavistuksen pelottavalta.

Opaste näyttäisi kuitenkin olevan ajantasalla.

Jätämme auton sen juureen ja lähdemme tarpomaan tietä vasemmalle = Linkusilmä 7.

Vaan kun ollaan kävelty tien laitaa puolisen kilometriä, näyttää opaste Linkusilmään olevan 3 km.

No, ei anneta moisen häiritä. Ajatuksenamme on kävellä Linkusilmän kodalle eväitä syömään ja kiertää sitten takaisin autolle Linkukeron huipun kautta.

Keli on aika suttuinen. Ilmassa roikkuu kosteutta, mutta varsinaisesti ei sada.

Ilma on sellaista helposti hengitettävää.

Kosteutta riittää myös maan tasalle. Onneksi on goretexit jalassa.

Silta on leveä ja pitää toivottavasti pintansa vielä muutaman hetken.

Pikkuhiljaa polku nousee ylemmäksi niin, että sitä toivoo jo kostean maaston jäävän taakse.

Mutta kartan mukaan vesiesteitä riittää aina Linkusilmälle asti.

Hankalimmassa kohdassa urhea tiedustelija käy tsekkaamassa ylityspaikkaa.








Kyllähän tuosta yli pääsee, kun kulkee kieli keskellä suuta.

Yllättäen piski kulkee liukkaita sillantekeleitä korviaan lopsauttamatta.

Tässä kohdin, kaiken pähkäilyn keskellä, koiran remmi putosi kyydistä. Tämä hoksattiin Linkukeron laella, ja remmi käytiin hakemassa vasta retken loputtua, lyhyellä piipahduksella autotieltä.

Reitti kulkee halki sekametsän, jota soinen maasto koettelee.

Tästä huolimatta hyttysiä ei ole juuri ollenkaan (kesäkuun puoliväli).

Kosteuden yllyttämänä joka paikka kasvaa jotain.

Välillä suurta, välillä pienen pientä.

Pian Linkusilmä pilkottaa puuston välistä.

Hyvä niin, sillä on jo aika pysähtyä kodalle, sytyttää tuli ja syödä eväät.









Polku nousee hieman lammen rannasta...

... ja saavutaan Linkusilmän kodalle.

Tai siis sen raunioille.

Milloin kota on mahtanut palaa?

Olisi ollut niin kiva viritellä tulet ja istahtaa suojaan kostealta keliltä.

No, ei anneta poroksi palaneen kodan masentaa. Etsitään jokin toinen paikka evästelyyn.

Raunioiden vieressä on opaskyltti Linkukeron suuntaan. Ja niin jatketaan taivallusta.

Mitä ylemmäksi noustaan, sitä paksummaksi sumu muuttuu.








Pikkuruiset kurjenkanervat loistavat usvan keskellä.

Linkukeron huippu on 467 mpy.

Täältä avautuvat kuulemma kauniit maisemat.
Uskotaan, vaikkei nähdä juuri nenää pidemmälle.



Kuljetaan lakea pitkin jonkin matkaa ja sitten polku johdattaa alaspäin.

Vähitellen, mitä alemmaksi laskeudutaan, alkaa maisemaan tulla lisää yksityiskohtia.

Hotelli Äkäskeron kyltti on viesti menneisyydestä.

Eipä silti, samaa polkua me kuljemme nytkin.

Hirveän pitkään ei jaksa tyhjällä mahalla taapertaa, joten keitämme kaakaot ja kahvit kannonnokassa.

Kunnon evästauko ja nuotio olisi ollut kiva, mutta pärjätään sitä näinkin.

Pitkä loiva alamäki päättyy soistuneelle alueelle.

Erilaiset, toinen toistaan heiveröisemmät sillat auttavat kulkijaa eteenpäin.

Puolukka kantoa koristamassa.

Se on varmaan pärjännyt siinä jo useamman vuoden.

Varsin vetinen reitti vie meidät lopulta takaisin hotelli Äkäskeron pihapiiriin ja auton luo.


Pienistä hankaluuksista huolimatta tämä oli mukava, osapuilleen kahdeksan kilometrin retki.




Vielä olisi pari juttua Äkäslompolosta kertomatta...