Yllättävän lämmin kevätpäivä johdatti meidät Laipanmaalle.
Alue on osin Pälkänettä, osin Kangasalaa.
Ajatuksena oli retkeillä seudulla, jossa ei yleensä ole suurta ruuhkaa.
Jätimme auton Pihtilammen P-paikalle, jossa näin keskiviikon aamupäivällä ei ollut muita autoja.
Parkkipaikalle ajamamme Pihtilammentie oli kuoppainen ja kovin kapea, mutta kyllä ajettavissa.
Lammelta läksimme kiertämään 12 kilometristä Hirvijärven kierrosta vastapäivään.
(kartan kuvasin reissun puolivälissä kaukana Pihtilammesta)
Pihtilammen äärellä, hyvin liki parkkia on kaksi nuotiopaikkaa. Toinen on aivan lammen rannassa ja tämä siisti laavu näköalapaikalla kallion päällä. Vaan ihan vielä ei ollut eväiden aika.
Laskeuduimme laavulta lammen rantaa seuraaville pitkoksille. Kaksi heppua näkyi kulkevan samaan suuntaan reippaan turvavälin päässä.
Pihtilammen kapoisen kohdan yllättävän tukeva silta oli lysti kuljettava. Joskus aikaisemmin tällä kohdin saattoi seurata sammakoiden kirmailua, mutta nyt tumma vesi näytti tyhjältä.
Tyystin epävirallinen, mutta siisti nuotiopaikka oli kasattu hienolle kohdalle tyynen veden äärelle.
Metsäosuuden jälkeen kuljettiin hyvä tovi soratiellä. Iso osa Laipanmaasta on hoidettua talousmetsää. Tien varteen oli kasattu runsaasti tukkipuuta. Metsureilla oli menossa kahvitauko.
Reitin opasteet olivat kelpokunnossa.
Maastossa seurattiin sinipäisiä tolppia ja isommissa risteyksissä oli lisäinfoa.
Tarkoituksenamme oli poiketa Ruokojärven laavulle käristämään nakkeja.
Siis jos siellä ei olisi kovin paljoa väkeä.
Tien jälkeen päästiin komeaan kuusivoittoiseen sekametsään.
Yllättävästi jotkin metsän suolumpareista olivat vielä jäässä.
Ei tosin tohdittu kokeilla jään kestävyyttä.
Ruokojärven laavulla oli evästelemässä vain yksi pariskunta, joten sovimme kaikki nuotion ympärille turvallisin välimatkoin.
Oli kiva päästä valmiille tulille ja kuulla kanssaretkeilijöiden kokemuksista eri retkeilyalueilla.
Keli oli edelleen tyyni ja aurinko lämmitti mukavasti.
Elähdyttävän evästauon jälkeen jatkoimme taivallusta. Tienvarren opasteelta jatkoimme vasemmalle ja yhytimme siellä luontopolun, jota kuljimme kotvasen tovin.
Polkumme sivusi Tulivuorta, mutta ei syystä tai toisesta kivunnut sen päälle.
Koska kotomaassa ei kovin usein tule mahdollisuutta nousta tulivuorelle, poikkesimme opastetulta polulta ja kiipesimme korkeuksiin varsin jyrkkää rinnettä.
Tulivuoren laki oli laaja sammaleiden ja jäkälän peittämä ylätasanko.
Sen eteläisessä päässä oli epävirallinen tulistelupaikka ja maisema ympäröivään metsään.
Meille tuotti hieman hankaluuksia löytää osava reitti alas Tulivuorelta.
Lopulta karaisimme luontomme ja laskeuduimme tuota kuvan kivikkoa.
Ei kovin helppoa, muttei liian vaikeaakaan. Siis sopivan jännää.
Kivikon alapuolella yhytimme oikean polkumme.
Täältä näkyivät hienot Tulivuoren rinteet.
Polkumme kulki jonkin matkaa Vähä-Hirvijärven rantaa ja nousi sitten Hirvijärventielle, jota kuljimme hetken kauniissa maalaismaisemassa.
Kun reitti koukkasi takaisin metsään tulimme kumpuilevaan ja kivikkoiseen maastoon.
Muutaman kosteikon ja pitkospuuosuuden jälkeen alkoi nousu Korppivuorelle.
Niin jyrkkää oli rinne, että tuota pikaa saimme ihailla kuusien runsasta käpysatoa ylhäältä päin.
Sitä sopikin tutkailla hyvän aikaa, jotta sai hengityksensä tasaantumaan.
Korppivuorelta laskeutuvat äkkijyrkät rinteet kohti Hirvijärveä.
Kuulemma täällä ennen muinoin ajettiin hirviä alas jyrkänteeltä.
Julmaa peliä.
Alkuperäinen ajatus oli pitää kahvi/kaakaotauko Korppivuoren laella, mutta sinne osui sen verran tuulta, että jatkoimme vielä hetken polkua alemmaksi ja pidimme pidemmän tauon suojaisessa notkossa. Tällainen onnistuu, kun mukana on oma retkikeitin.
Istuimme tuossa hyvän tovin, mutta ohitsemme ei kulkenut ainuttakaan retkeilijää.
Sankan metsän jälkeen oli outoa tupsahtaa hakkuualueelle. Valon määrä moninkertaistui.
Täältä puusto hakattiin jokunen vuosi sitten ja tilalle istutetut taimet olivat jo onnekkaasti hyvässä kasvussa.
Jo puolen vuosisadan kuluttua tässä on taas metsä.
Lopullinen laskeutuminen Korppivuorelta hoitui portaita pitkin.
Aikoinaan nämä askelmat olivat tiuhan puuston keskellä, mutta nyt varsin paljaina.
Retkemme alkoi lähestyä loppuaan, mutta vielä oli kuljettava yksi kilometri.
Opasteelta noustiin vastakkaiseen rinteeseen ja kuljettiin helteisen hakkuuaukion halki.
Metsään pääseminen oli helpotus, sillä aurinko porotti jostain syystä tosi kuumasti.
Pian saavuimme Sadinlammelle. Veden yllä kaikui sammakoiden hillitön kurnutus, mutta itse otuksista ei näkynyt kuin molskahdus siellä täällä.
Tuota pikaa ympyrä sulkeutui ja olimme takaisin lähtöpisteessämme. Nelisen tuntia sitten P-paikka oli ollut aivan tyhjä. Nyt siellä oli omamme lisäksi ehkä viitisen autoa. Ei siis mitään ruuhkaa Laipanmaalla.
Hirvijärven 12 kilometrinen kierros oli täynnä hienoa metsää, komeita kivikoita ja maisemia.
Korkeat nousut koettelivat kinttuja, mutta niiden vastapainoksi oli myös keveitä alamäkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti