Ympyräreitti Kuhmoisen Isojärvellä

Kuhmoisen Isojärvelle ajaa Hämeenlinnasta vajaassa kahdessa tunnissa.

Tälläkertaa jätimme auton Herettyn P-paikalle kartan alareunaan. Tiistaisena aamupäivänä parkissa oli viitisen autoa.



Ajatuksena oli kävellä Kannuslahden kautta Vahterjärvelle kartan yläreunaan ja sieltä Latokuusikon ja Kuorejärven kautta takaisin Herettyyn.

Kierros olisi pituudeltaan runsaat 10 kilometriä ja tarjoaisi paljon nähtävää.
Toivottavasti myös tutustumista majavien tekosiin.


Lisäksi mukavia taukopaikkoja olisi sopivin välimatkoin.

Säätiedotus lupasi meille poutaista ja tyyntä päivää.

Herettyn parkkipaikan viereinen kahvila oli harmillisesti korona-suljettuna. Varoitustaulussa myös muistutettiin, ettei ulkohuussien hygienia oikein vastaa tämän ajan vaatimuksia.
Reiteille pääsi kulkemalla rakennusten lomitse ja piha-alueen poikki.

Isojärven opasteet olivat pääosin loistokunnossa.

Kannuslahdessa oli raksa kesken. Arvelimme, että tuosta syntyy uusi puuliiteri.
Myös nuotiopaikalle oli noussut uusi hieno pömpeli, jota hallitsi ehkä aavistuksen ylimitoitettu tulisija.

Koska olimme just istuneet autossa hyvän tovin, pidimme Kannuslahdessa retkeilyhenkeä kohottavan kahvi/kaakaotauon. On helpompi nauttia käyskentelystä, kun ei ole aivan järkyttävä nälkä.

Kannuslahdessa istuskeli lisäksemme myös toinen pariskunta ja kaikille riitti hyvin tilaa.

Seuraavaksi ylitimme Kannuslahden tukevan sillan. Sen vieressä just ja just veden alla oleva kivi on aina vetänyt kolikoita puoleensa. Mystistä. Näin alkukesästä lantteja oli vielä varsin vähän.

Reitti Kannuslahdelta Vahterjärvelle kiemurteli vaihtelevassa maastossa.

Kosteikot ja kuivemmat kummut vuorottelivat mukavasti.




Ja kaiken yllä soi tirppalintujen toukokuun alun parempi konsertto.
Jokaisella tilhellä oli palava tarve saada viestinsä kuuluviin.

Ja mielummin kaikkia muita isommalla volyymillä.

Isojärven maastossa oli todella paljon siirtolohkareita ja komeita kallioita.







Ohitimme muutamia muita retkeilijöitä, mutta täällä ei hetkeäkään ollut minkään sortin ruuhkaa.
















Polku sensijaan oli paikoin varsin kulunut.

Kun Lortikanvuoren luontopolku (jota pitkin emme siis kulkeneet) lähti nousemaan mäelle kohti Vahterjärveä, saavuttiin majavien maille.


Tässäkohdin poikkesimme hieman merkityltä polulta ja kiipesimme pienenä koskena pulppuavan jokipahasen vierustaa aika jyrkässä mäessä.

Mäen päällä oli autio majava-allas autioine pesineen.
Kävimme täällä myös pari vuotta sitten ja silloin vesi oli paljon tätäkin korkeammalla ja majavanpesä asuttu.
Nyt jyrsijät olivat hylänneet vetisen ympäristötaideteoksensa ja siirtyneet jonnekin muualle.
Mahtaisimmeko törmätä niihin vielä tämän reissun aikana?

Jännitimme kovasti mahtuisimmeko suositulle Vahterjärven laavulle paistelemaan makkaraa.
Olikin aikamoinen yllätys löytää se typötyhjänä.

Kylmät nuotiokivet paljastivat meidät päivän ensimmäisiksi tulentekijöiksi.

Tyynen järven maisemissa oli ruhtinaallista pitää pidempi tauko.



Istuskelun aikana emme nähneet muita retkeilijöitä, vaikka olisihan tähän sovittelulla mahtunut useampikin nautiskelija.

Vahterjärvellä olimme retkemme lakipisteessä. Oivallisen lounastauon jälkeen läksimme tavallaan paluumatkalle ja kivikkoista polkua kohti Latokuusikkoa.

Reitti kiemurteli toisaalta talousmetsämäisenä, toisaalta aarnimetsätunnelmissa.


























Siirtolohkareiden ja kallioiden katveessa.

Olimme suunnitelleet kulkevamme Kaakkovuoren juurella kulkevia pitkoksia, mutta tuo osuus olikin nyt suljettuna.

Hetken moinen harmitti. Mutta vain hetken.





















Sillä näin päädyimme tutustumaan tarkemmin kuuluisaan Latokuusikkoon.

Vedenpinta oli täällä yllättävän korkealla.



Muinaiset talttahampaan jäljet kivettyneen näköisen rungon tyvessä ehkä viittasivat myös tämän päivän vedennousuun.


















Aikamoisten puiden kimppuun täällä on joskus käyty.

Latokuusikko oli hurmaavan koskematon.

Polulta oli toki raivattu pahimmat esteet, mutta muutoin ihmisen hyvinvointi oli täällä sivuseikka.

Tärkeämpää oli eläinten, itikoiden, ötököiden ja monimuotoisen kasvillisuuden luonnonmukainen elinympäristö.



Liekkö hetken hurmosta, mutta täällä tuntuivat myös linnut laulavan kirkkaammin. Joukossa vihelteli solisteja, jollaisia harvemmin kuulee.

Latokuusikon polku päättyi Kuorejärven ja Hevosjärven väliselle kankaalle. Täällä olikin majavien uusimpia urotöitä.
Uudet padot ja uusi pesä olivat muokanneet maaston majavien mieleiseksi. Kuorittuja oksia ja nakerrettuja runkoja lojui näkyvillä.
Vanhat opasteet olivat näemmä antamassa tilaa uusille.

Suljetun reitin toinen pää oli veden vallassa.

Saas nähdä aukeaako tuo osuus enää koskaan.




Me jatkoimme taivallusta Kuorejärven rantaa pitkin.

















Siellä täällä näkyi ahkerien otusten hampaanjälkiä.

Kuorejärven rantaa seuraillut polku oli paikoin veden alla, mutta pienellä loikkimisella selvisimme eteenpäin.
Toki olisi ollut mahdollisuus myös nousta ylempänä kulkevalle kuivemmalle väylälle, vaan itsepäisesti pysyttelimme veden äärellä.

Kuorejärven taukopaikalla pidimme taas hieman pidemmän paussin oikein eväsleipiä syöden. Majavat olivat vesittäneet rannan tulistelupaikan, mutta täältä löytyi myös kuivemmassa paikassa oleva nuotiopiiri. Ja myös retkipöytiä ja penkkejä. Se olikin hyvä juttu, sillä paikalle osui useampi retkiseurue samaan aikaan.

Auringon paistaessa oli helppo pitää huilaustaukoja.
Ja niiden jälkeen oli taas kiva päästä polulle.


Edessä oli vielä taivallus Kuorejärveltä Kurkijärven rantaan.

Pian olimmekin taas Kannuslahden sillalla. Päivän retkestä oli jäljellä vain puolisen kilometriä.
Niin onnistunut oli tämä Isojärvi-keikka, että riehaannuin minäkin heittämään lantin sillan kupeessa olevalle kolikkokivelle.

Kävelimme lopulta vähän päälle 11 kilometriä. Päivä oli niin komea, että oli ollut helppo pitää peräti kolme pidempää taukoa. Myös Isojärven siistit taukopaikat houkuttelivat levähtämään.

Lähtiessämme Herettyn parkista kotiinpäin, jäi sinne viitisentoista autoa. Siis lopulta kuitenkin aikas paljon väkeä...