Tiilikkajärven pohjoisella puoliskolla

Juhannusaattona retkikohteenamme oli hienon Tiilikkajärven pohjoinen osuus. Tälläkertaa jätimme auton Pohjoisniemen parkkipaikalle (Sammakkotammen nimi tuossa kilvessä on aika hämäävää, mutta kyseessä on vain opasteiden kierrätys).
Autolta kävelimme aluksi aivan koko matkan Pohjoisniemen eteläisimpään kärkeen asti. Paluumatkalla pidimme pienen tauon Karhisalmen kohdalla, jonka jälkeen taivalsimme Kosevan telttailualueelle lounastamaan.
Ennen retken loppua kävelimme vielä Pohjoislahden itäistä rantaa jonkin matkaa etelään päin.
Ihan vain uteliaisuuttamme.

Tiilikkajärven Pohjoisniemi oli noin 3 kilometriä pitkä ja paikoin aika kapoinen. Täällä on joskus kaadettu metsää, sillä näin alkumatkasta puusto oli talousmetsämäisen tasaista.
Aluksi väylä oli leveää rinnakkain käveltävää, mutta muuttui lopulta metsäpoluksi.

Tiilikkajärven kansallispuiston tunnuksen merkit on kopioitu Täyssinän rauhan (v.1595) rajakivestä, joka on "keskellä" järveä.

Itseasiassa jäi epäselväksi onko tuo rajakivi lainkaan nähtävissä. Vedenpinnan korkeus voi olla eri kuin satoja vuosia sitten.














Nappasin kuvan arviolta oikeasta kivikosta.

Saattaa se olla vääräkin.

Aivan Pohjoisniemen kärjen tuntumassa kaksi seikkailijaa oli tulossa vastapäisestä Kalmoniemestä. Osan matkaa he näyttivät kävelevän järven pohjaa pitkin, mutta joutuivat kyllä välillä vähän uimaankin.
Nyt oli Juhannusaatto, ehkä tämä vesistön ylitys kuului heidän juhannusperinteisiinsä. Nyt ainakin  hellekeli suosi moisia suorituksia.

Me kävelijät käännyimme niemennokasta takaisinpäin.

Löysimme mukavan penkin mukavasta paikasta ja pidimme levähdystauon. Lämpötila oli reilusti helteen puolella ja veden ääressä istuminen oli hyvä ajatus.

Upea hiekkaniemi, vain onko tuo särkkä, houkutti kävelemään ihan päähän asti. Tästä ulottui melkein vastarannalle. Mutta vain melkein.
Täällä olisi varmaan mielenkiintoista meloa kanootilla ja tutkia kaikki niemet ja poukamat.

Kotvasen tovin kuluttua istahdimme Kosevan telttailualueella käristämään makkarat. Liki koko maassa oli metsäpalovaroitus, vaan ei vielä onneksi tällä alueella.
Kosevassa oli jo pari teltta odottamassa juhannusillan juhlintaa ja meidän taukomme aikana nousi muutama lisää.
Aika hieno paikka yöttömän yön viettämiseen.

Kosevan pikkuruinen autiotupa oli vielä tyhjillään. Kyllä sinne olisi mahtunut muutama retkeilijä yöpymään.
Juhannusyönä ehkä useampikin.

Kosevan lounastauon jälkeen kävelimme niemen juurelle ja läksimme itäistä polkua etelään.
Ikäänkuin Tiilikanautiota kohti.




Täällä olikin eri meininki ja metsä likempänä.


Kuten myös hyttyset.

Outo haamumetsä sai selityksensä läheisestä infotaulusta. Tosin majavaperheen läsnäolosta lienee kulunut jokunen aika.
Olisi silti ollut jännää tavata hurjaa hurjempi äiti-majava.

Eksoottisenoloinen suovehka kukki täällä runsaana ja tyytyväisenä.

Suuri osa rantapolusta oli hienoa kosteikkoa pitkoksineen päivineen.

Puupolkua oltiin uusimassa, mikä on aina hyvä juttu.

Aikamme käveltyämme osuimme pieneen poukamaan, joka houkutti levähtämään.
Päivän lämpötila oli jo aika korkealla ja tuntui, ettei tästä ollut syytä jatkaa pitempään.
Niinpä istahdimme alas ja nautimme hyvän tovin Tiilikkajärven maisemista.
Jotkut meistä jopa liottivat varpaitaan rannan lämpöisessä vedessä.

Paluumatkalla Pohjoisniemen parkkipaikalle hoksasimme ikivanhan merkin majavien läsnäolosta.
Se oli kuin muinainen jäänne kadonneesta kulttuurista.

Majavien ystävät tietävät mitä tarkoitan.




Tiilikkajärven kansallispuiston eteläinen puoli oli valloittanut sydämemme. Myös tämä pohjoinen osuus oli kävelemisen arvoinen.
Maisemat olivat hienoja ja hellepäivänä osasi arvostaa melkein tasaista taivalta.

Käveltyä tuli osapuilleen 10 kilometriä.


Ei hassunpi paikka aloittaa ihanaisen Juhannuksen juhlinta.