Torronsuon uudella reitillä

Tammelan Torronsuon uusittu reitti valmistui jo kevään aikana. Kovasti odotettu parannus mahdollistaa kymmenkilometrisen Torroreitin kiertämisen ilman piinaavaa tien 282 laidassa kävelyä. Tätä on kaivattu jo useampi vuosi.

Yritimme päästä reitille jo huhtikuussa, mutta silloin Kiljamon P-paikka oli täpötäynnä ja koska elimme kuumeisinta korona-aikaa, emme lähteneet ruuhkaiselle reitille.

Annoimme kärsivällisesti ajan kulua ja vasta nyt heinäkuussa läksimme uudelleen Torronsuolle. Kuningasajatuksena oli olla reitillä niin aikaisin, ettei ruuhkaa voinut vielä olla.
Kun yhdeksältä aamulla kurvasimme Kiljamon hienolle laajennetulle parkkipaikalle oli siellä vain muutama auto. Jesh!
Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään eli suoraan tuosta infotaulun ohi. Taulussa oli muuten vielä vanhan reitin kartta, mutta sekin varmaan pian vaihdetaan.

Alkumatkasta kuljettiin tuttuja hieman kärsineitä pitkoksia pitkin. Onnekkaasti maasto oli niin kuivaa että eteneminen oli vaivatonta eivätkä tossut kastuneet.

Kun tultiin kohtaan, josta ennen käännyttiin tielle 282 liikenteen sekaan, olikin edessä uusi opaste ja uudet, miltei tuliterät pitkokset.

Ne johdattivat ensin halki hienon tiheän kuusikon ja sitten vehreään sekametsään.




Kaukaa oikealta kuului hetken autotien jymy. Moinen meteli loittoni onneksi pian.

Maastossa oli aika paljon tuollaista valkeaa sienirihmastoa. En ole ennen nähnyt vastaavaa. Oliko tuo jonkinsortin lahottajasientä, joka oli riehaantunut uuden reitin varrella?

Välillä puupolku muuttui perinteiseksi metsäpoluksi ja kuljettiin nuorten lehtipuiden katveessa.



Pian alkoi pitkos-osuus, joka oli riemastuttavan pitkä.
















Lakat, suomuuraimet ja hillat loistivat reitin varressa.
Ne harvat kypsät olivat tosi makeita.

Usean sateisen päivän jälkeen taivas oli liki pilvetön ja myrskyistä ei ollut tietoakaan.
Olimme valinneet juuri oikean päivän suovaellukselle. Pieni auringon nostattama hiki ei haitannut mitään.

Pitkokset päättyivät lopulta soratien reunaan, jota kävelimme muutaman metrin. Sitten hoksasimme tutun polun, jota pitkin pääsisi oivallisesti Idänpään kallion näkötornille ja nuotiopaikalle.
Keltaisilla merkeillä opastettu polku sivusi vanhaa kiviaitaa.

Olimme hieman jännittäneet kuinka paljon väkeä nuotiopaikalla olisi. No eihän siellä ollut ketään.
Polttopuita emme löytäneet, mutta pusikoissa oli sen verran kuivia risuja, että saimme makkaratulet roihuamaan. Iloksemme tänne oli rakennettu uusi tulentekopaikka, joka toimi loistavasti.

Harvinaisen aikaisen lounaan jälkeen kiipesimme torniin ihailemaan paitsi laavua myös Torronsuon upeata maisemaa. Kaukana pitkoksilla näkyi juuri ja juuri kulkijoita. Emme olleet enää keskenämme.

Jatkoimme Torrokierrostamme aluksi metsäpolkua ja lopuksi soratietä pitkin.









Näillä seuduilla on aina asunut huumorintajuista ja luovaa porukkaa.
Kyllä tuossa postilaatikon katveessa kelpaa viestejä odotella.

Nyt alkoi polulla näkyä väkeä.
Pidimme Louhoksella kahvi/kaakaotauon ja ohitsemme kulki kymmenkunta retkeilijää.







Ja kun huilitauon jälkeen jatkoimme metsän pitkoksilla ja polulla oli vastaantulijoita vielä paljon enemmän.

Polku kulki kosteahkon kuusikon katveessa. Maanpinnan korkeuden vaihtelu on tehnyt puista outoja  otuksia.

Varjoisan metsäpolun jälkeen alkoi viimeinen ja pisin pitkospuuosuus.

Niiden toisessa päässä oli Kiljamon alue torneineen, nuotiorinkeineen ja tietenkin parkkipaikkoineen.




Suolla kukki maariankämmekkä vielä pienen hetken.

Näiden pitkospuiden uusiminen oli vielä työn alla.
Monessa kohdassa sai tasapainotella, vaan kuljettavissa nuo silti olivat.



Vastaantulijoita oli nyt kymmeniä, mutta väylän kapeudesta huolimatta ohitukset onnistuivat oivallisesti.

Koskaan konsaan milloinkaan ei Kiljamon tulistelupaikka ole ollut näin siistinä.
Aikaisemmin se on aina ollut mutainen ja roskainen.
Nyt nuotiorinki oli kunnostettu ja näytti oikein hyvältä.
















Sen viereen oli rakennettu uusi hieno keittokatos, joka varmasti tuli tarpeeseen.

Myös alueen vessat oli uusittu.

Nyt oltiin jo pitkälti iltapäivän puolella ja Kiljamon parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja.

Onneksi olimme tulleet niin aikaisin ettei tuo ruuhka haitannut retkeämme.




Kartasta näkyy kulkemamme reitti. Kuljimme siis punaisen ympyrän vastapäivään.

Kilometrejä saimme kasaan osapuilleen kymmenen.




Torronsuo on aina ollut hieno retkikohde. Ja nyt uudistetun reitin myötä se on vielä upeampi.