Vuoden 2021 retkeilyt

 

Retkeilyvuosi 2021 jää muistoihin helteisen kesänsä, mahtavien hyttysparvien ja vaihtelevien talvikelien ansioista. Ja myös siksi että kaikki omat retkemme sijoittuivat kotimaahan. Toki moni seikkaili vuoden aikana myös ulkomailla vaan emme me.

Tuo ensimmäinen kuva on Hämeenlinnan Ahvenistolta eli Apparalta. Sen harjumaastossa kävelin vuoden aikana kaikkein eniten. Monasti kuljin samaa hyväksi havaittua reittiä, mutta yllättävän usein kävelin myös hieman oudompia polkuja pitkin. Apparan kävelyreiteissä on monta hyvää puolta kuten se, että joka kävelyllä edessä on useampi ylämäki.

Alkava vuosi 2022 on muuten juhlavuosi Apparalla, sillä siellähän järjestettiin vuoden 1952 Olympialaisten viisottelu.

Aulangolla tuli vaellettua vuoden aikana useasti.  Aulangonjärven kierros on monipuolinen polku joka houkutti maisemiinsa parikin kertaa. Kävimme myös tsekkaamassa paljon mainostetun Sibeliuksen metsän. 

Pakkaspäivän ilona olivat piipahdus näköalatasanteella ja katse kaukaisuuteen.

Kolmas must Hämeenlinnassa on tietenkin Rantareitti joka kulkee Vanajaveden rantaa pitkin. Se alkaa ihan kaupungin sydämestä. Kuusikilometriseltä reitiltä näkee Hämeen historiallisen linnan useammasta vinkkelistä.

Maaliskuussa vierailimme Torronsuolla ja pääsimme pitkospuista tehdylle temppuradalle. Suon uudet pitkoslankut oli viskottu vanhojen päälle sikin sokin. Selvisimme retkestä ilman haavereita vaikka kyllä se kohtalaista tasapainoilua vaati. Iso kiitos siitä ettei tänne oltu raijattu mitään metallisia rakenteita.

Kevät oli jo täydessä vauhdissa kun kipaisimme Lopen Komiolla Luutalammin ympäri. Aurinko paistoi hyvin lämpimästi ja lammi oli liki jäätön.

Aulangonjärven reitiltä saimme näkötornista keväisen kuvan. Torni oli koko kesän suljettuna koronan takia. Tulevan kesän se on kuulemma kiinni korjaustöiden vuoksi.

Liesjärvellä vierailimme vuoden aikana useamman kerran. Välillä seikkailimme alueen pohjoisessa päässä, välillä eteläisessä. Tällä alkukesän retkellä kuljimme myös Korteniemen tilan pihapiirin poikki.

Usmi-Kytäjällä valitsimme reittivalikoimasta Mustankivenkierroksen joka täytyi sitten kävellä kesän aikana parikin kertaa. Tuota monipuolista kierrosta on helppo suositella kaikille hieman pidempiin metsäkävelyihin tottuneille.

Yksi alkukesän kohokohdista oli retki Evon Kotisten aarnialueelle. Täällä metsä on pääosassa ja me kulkijat yritimme olla häiritsemättä liikaa.

Kesän kuluessa vierailimme Evolla muutamilla muillakin reiteillä.

Rengon Pääjärvellä kävelimme helteisen lenkin jonka yllätyksenä olivat veden alle painuvat pitkokset. Onneksi kuuma päivä kuivasi kengät ja sukat tuotapikaa. Ja olihan tuo melkein hauskaa.

Sitten pääsimme meille uusiin maisemiin Tampereen Kintulammille. Teimme laajan kierroksen tutustuen alueen kuuluisiin laavuihin. Oli jännää olla vaihteeksi oudommilla poluilla. Seuranamme oli muutama miljoona hyttystä.

Kesäkuussa ennen juhannusta vietimme laatuaikaa Rukalla ja Oulangan mahtavissa maisemissa. Mukana oli seuraava sukupolvi ja ensimmäisiä retkiään vaeltamassa nelikuinen neitonen. Toivottavasti saamme hänestä seuraa metsäretkille myös tulevina vuosina.

Alueen tavanomaisten reittien lisäksi taivalsimme Pienen Karhunkierroksen sen vastarantaa pitkin ja poikkesimme usvaisena päivänä ihastelemaan Ristikalliota. 

Täällä niitä hyttysiä vasta olikin!

Heinäkuussa kävimme tsekkaamassa Torronsuon pitkosremonttia. Iloksemme puupolku oli valmis ja vanhat parrut oli kauniisti pinottu suolle. Nyt täällä kelpasi kulkea.

Elokuu vei meidät Lappiin. Asemapaikkamme oli Levillä josta oli helppo poiketa mm. Aakenustunturille ja aina yhtä ihanalle Äkäslompolon Varkaankurunpolulle.

Lappiviikkomme aikana kuljimme viidessä eri maisemassa, viittä mainiota reittiä.

Metsissä alkoi olla jo keltaista ja oranssia kun syyskuun aurinkoisena päivänä piipahdimme Sastamalan Ritajärvellä. Päivän aikana saimme kiertää kolme pikkujärveä ja nauttia hyvin merkityistä poluista, komeista kallioista ja useista mukavista taukopaikoista. Ritajärvelle palaamme varmasti seuraavan suven aikana.

Lokakuun alussa meitä kutsui yksi suosikeista eli Melkuttimenkierto. Sen vaihtelevat polut, kauniit maisemat ja siistit taukopaikat ihastuttivat kuten aina. 

Sitten alkoi hämäläinen maisema väsyttää ja teimme parin päivän retken Nilsiän Tahkolle. Siellä kävelimme mielenkiintoisen Pisankierron ja Tahkon tähtikierroksen, jonka helmenä olivat Huutavanholman uudet portaat ja kuvan Mäkiaution rotko.

Syksy oli jo pitkällä kun teimme laajemman retken tutulle Heinisuolle. Tavallisin Heinisuon lenkki on noin kolmikilometrinen mutta me venytimme sitä melkein kymmeneen.

Yllättävän kaunis päivä houkutti kulkijat Evolle tutustumaan Syrjänalusen harjupolkuun ja muutaman mutkan jälkeen Valkea-Mustajärven uuteen taukopaikkaan. Kyllä tuossa kelpasi istuskella auringosta nauttien.

Hämeenlinnan suuri poika Janne oli erään kaupunkikävelyni kohteena. Sibeliuksen puistossa muuten penkit soittavat mestarin sävellyksiä.... ei tarvitse kuin istua penkille ja piano alkaa soida.

Joulukuun puolivälissä kävimme vielä kerran Lopen Komiossa Luutalammia kiertämässä. Lammi oli jo jäässä mutta aurinko teki tunnelmasta keväisen. Luutalammin pohjoiseen päähän oli rakennettu uusi esteetön väylä joka olikin aika hieno. Samalla taivalsimme hyvän pätkän Pikku-Samoa.

Retkeilyvuosi 2021 oli siis kaikista rajoitteista huolimatta täynnä upeita kohteita ja hauskoja polkuja. Jokohan ensi vuonna pääsisi turvallisesti tallomaan myös vieraiden maiden maastoja?