Syysretki Melkuttimille

 

Yksi kohdalle osunut sateeton päivä vei meidät pitkästä aikaa Lopelle Iso-Melkuttimen äärelle. 

Läksimme retkelle kartan oikean reunan parkkipaikalta. Kuljimme Melkuttimen pohjoista rantaa Lepakkolaavulle ja siitä Kaitajärven laavulle asti. Paluumatkalla kävelimme Melkuttimen eteläistä rantaa pitkin.

Tauluntien parkista lähdimme seuraamaan sinisiä ( ja myös keltaisia ) opastelätkiä.

Aurinko paistoi pitkästä aikaa ja sai talousmetsänkin näyttämään kauniilta.

Pienen Makkaralammen kohdilla polku hetkeksi kaventui ja oli paikoin aika kostea. Liukkaille juurille ei kannattanut astua.

Iso-Melkuttimen itäpään Tuplalaavu on suurten kuusien katveessa ja ehkä siksi aina kostean hämärä keskellä.

Laavut ohitettuamme pääsimme aurinkoon. Selältä kävi aika vilakka tuuli. Lähdimme kiertämään järveä pohjoista eli aurinkoisempaa rantaa pitkin. Pian metsä suojasi meitä puhureilta.

Viimekäyntimme jälkeen maastoon oli ilmestynyt useita tukevia penkkejä kulkijain iloksi.

Rannan tuntumassa keikkuva polku oli mukavaa käveltävää. Paikoin oli miltei kesäinen tunnelma.

Sukeltajien laiturin kohdalla puiden juuret olivat vielä entistä enemmän koholla. Melkuttimet ovat kirkkaan vetensä ansiosta sukeltajain suosiossa.

Lepakkolaavulla oli sen verran porukkaa ettemme jääneet istuskelemaan vaan jatkoimme taivallusta rantaa pitkin.

Penkkien lisäksi polun varteen oli pystytetty myös uusia opasteita. Hieno juttu. Kaitajärvi odotti meitä lyhyehkön matkan päässä.

Nyt seurailimme keltaisia opasteita.

Hetken saimme kulkea myös soraista autotietä kunnes opasteet opastivat takaisin metsäpoluille ja lopulta Kaitajärven rantaan.

Kaitajärven pienellä nuotiopiirillä sytytimme tulet repusta löytyneillä puilla.

Järveltä kävi tuuli sen verran navakasti että laitoimme paikalta löytyneen lankun suojaamaan tulta. Kyllä tuossa kelpasi pari makkaraa paistaa.

Hetken tässä oli melkein lämmin istua mutta sitten puhurit yltyivät ja kylmä hiipi verkkareihin.

Makkarat syötyämme ei ollut aihetta jäädä viileään istuskelemaan. Paluumatka kulki suunnilleen samoilla poluilla kuin menomatka. 

Nyt pääsimme kävelemään myötätuuleen.

Ison kuusen alla kasvoi oikea metsä haarakkaita ( tunnistus epävarma ). Ne varmaan tykkäsivät sateisesta syksystä.

Tuota pikaa olimme taas Iso-Malkuttimen tuntumassa. Tässäkin oli uusi opaste kertomassa mistä mennä.

Samoojien erittäin tukeva silta auttoi kulkijaa eteenpäin. Sen vasemmalla puolen oli Iso-Melkutin ja oikealla Vähä-Melkutin.

Retki jatkui Iso-Melkuttimen eteläistä rantaa pitkin. Tämä oli järven varjoisempi puoli mutta kyllä täälläkin aurinko silloin tällöin pilkahti.

Muutaman pakkasyön jälkeen liki kaikki kosteammat sienet olivat muussina. Vain muutama jaksoi vielä uhmata kylmenevää säätä.

Etsimme toista taukoa varten tuulelta suojaisan rinteen. Hieman tuohon aurinkokin paistoi. Tässä oli mukava paikka keittää kaasulla kuumaa juotavaa ja syödä pois eväsleivät.

Kun järven vesi on kirkasta on se tosi kirkasta. Ei ihme että sukeltajat arvostavat näitä vesiä.

Venerannassa oli yksi sukellusvenekin.

Tuolla sillalla pääsen aina kuvaan. Pipa päässä kertoi että kesä on mennyt.

Kohta tulimmekin jo Iso-Melkuttimen itäiseen päähän ja Tuplalaavun maisemiin. Jäljellä oli vain kepeä kävely takaisin Tauluntien parkkipaikalle.

Päivän aikana kävelimme noin 12 kilometriä. Saimme kulkea mukavasti veden äärellä. Jossain kohdin viileä puhuri pisti kinttuihin liikettä mutta pääsääntöisesti pysyimme lämpiminä. 

Plussana täysin hirvikärpäsvapaa reissu.