Kilpisjärven mahtava Saana

 

Useamman vuoden pähkäilyn jälkeen saimme lopulta käännettyä auton kohti Käsivarren Lappia ja Kilpisjärveä. Saanan huiputus oli näet ollut yhteinen haaveemme jo jonkin aikaa. 

Saavutimme Kilpisjärven elokuun puolenvälin paikkeilla. Käsivarrentie Karesuvannosta pohjoiseen oli vielä osin tietyömaana mutta paljon oli myös uutta asfalttia.

Saanan uusittu reitti lähtee Käsivarrentien varrella olevalta Mallan parkkipaikalta. 

Sorastettu polku lähti heti nousemaan. Tosin näin alussa vain lempeän loivasti.

Kesäkuussa Pyhä-Luostolla ihailimme ruohokanukan kauniita kukkia. Nyt maasto oli täynnä saman kasvin punaisia marjoja.

Reitti kulki halki kauniin tunturikoivikon. Saanan rinteet kurkkivat puiden takaa.

Varsin pian olimme jo niin korkealla että saimme hienon kuvakulman Pikku-Mallaan.

Sitten edessä olivat ensimmäiset portaat. Ne olivat lyhyet ja toivat meidät Saanan kodalle.

Niin jäi puuraja taaksemme ja reitti nousi yhä jyrkemmin.

Taaksepäin katsoessa näkyivät Norjan puoleiset korkeammat huiput.

Ja sitten alkoivat pitkät portaat.

Hikisen ja keuhkoja koettelevan porrastreenin jälkeen maisemat sen kun paranivat. Tuo on Siilasjärvi ja sen rannan tuntumassa on Suomen ja Norjan välinen tulliasema. Itse raja on hieman loitommalla.

Vaan nousu ei toki tähän loppunut. Nyt lähdettiin kallioiden ja kivikoiden keskelle ja yritettiin suurin piirtein seurata pieniä opastolppia. Se ei ollut aina helppoa, mutta pääasia oli kulkea koko ajan ylämäkeen.

Taaksepäin katsoessa Pikku-Malla oli muuttunut kovin matalaksi ja parkkipaikkamme tuskin näkyväksi. 

Nousu jatkui ja jatkui. Onnekkaasti myös aurinko alkoi paistaa toden teolla. Täksi päiväksi oli luvattu tihkua.

Välillä oli ihan pakko istua kivikkoon ja vain ihailla maisemia. Kilpisjärven pohjoinen pää loisti huumaavan sinisenä.

Etelän suunnalla Käsivarrentie ja Kilpisjärven kylä näkyivät juuri ja juuri.

Muutama sammalvarpion kukka oli vielä liki täydessä terässä. Näin kaukana pohjoisessa eivät nynnyt pärjää.

Saanan hupun juurella olevat lammikot lienevät jäänteitä lumien sulamisesta ( ei tieto, vaan arvaus ).

Muutaman kerran kun luuli jo olevansa huipulla oli edessä pieni notkelma ja uusi nousu. Ei muuta kuin tossua toisen eteen.

Liki huippua olevan maston juurella nököttävä maja oli ankkuroitu tuulia ja tuiskuja ajatellen. Jäämereltä puhaltava puhuri lienee ajoittain varsin tuima.

Lopulta pääsin nököttämään Saanan huipulle. Täällä tuuli tuiversi ja letti lainehti. Takana näkyy Norjan maisemia. Jos ojentaisin käteni voisin kauhoa pilviä sillä oltiin noin 1029 mpy.

Korkeammalta kohdin lähti vielä polku kohti Saanan otsaa. Sinnehän mekin sitten.

Tuo epämääräinen suoja lienee raunio saksalaisten sotilaiden tänne rakentamasta tähystyspaikasta. Kilpisjärven maastossa on paljon jäänteitä maamme historiasta.

Suuntasimme kohti tuota isoa kiveä evästauko mielessä. Maisema avautui etelän suuntaan.

Pidimme ansaitun tauon hulppeissa maisemissa. Etelässä näkyi Kilpisjärven kylä, Kilpisjärvi ja sen jatkeena Ala-Kilpisjärvi jota paikalliset kutsuivat Alajärveksi. 

Olimme tarkoituksella liikkeellä kevein repuin joten eväinä oli vain muutamia patukoita ja juotavaa.

Järven läntisellä puolella näkyi sekä Ruotsin että pohjoisemmassa Norjan huippuja.

Tunturikihokin pikkuruinen kukka kivikon keskellä kertoi omaa tarinaansa sisusta.

Lopulta tuli aika lähteä paluumatkalle. Nyt edessä olivat paitsi pitkä kivikkoinen alamäki myös Norjan komeat maisemat.

Alaspäin kulku ei ollut aivan helppoa kivikon ja kallioiden seassa, mutta oli se kyllä paljon keveämpää kuin ylöspäin kapuaminen.

Onkohan tuo tunturikissankello vai lapinkissankello?

Aurinko taikoi Pikku-Mallalle hienot rinteet.

Tuota pikaa olimme jo portaikon yläpäässä. Tätä ennen pääsimme vaivoin ohitse Ranskalaisesta retkiryhmästä joka täytti koko väylän eikä oikein osannut antaa tietä.

Portaikon jälkeen sorastettu polku oli joutuisaa kuljettavaa. Ohitimme Saanan kodan ja tulimme taas viehkoon tunturikoivumetsikköön. Jäljellä oli vain kevyt laskeutuminen Mallan parkkipaikalle.

Retkemme pituus oli noin yhdeksän kilometriä. Nousua ja laskua oli osapuilleen 550 metriä. 

Saanan huiputus oli haastava mutta myös ylenpalttisesti palkitseva koitos. Kivikkoinen nousu pisti puhisemaan mutta samalla hulppeat maisemat kannustivat jatkamaan.

Tätä retkeä kannatti odottaa toinenkin vuosi.