keskiviikko 12. marraskuuta 2014

...ja elämästä

Uutisissa tuli minuutti sitten tieto siitä, että ihmisten rakentama luotain on onnistunut laskeutumaan komeetalle. Ankkurointi ei ihan mennyt nappiin, mutta se on oikeasti pikkuseikka noin huikeassa saavutuksessa: pikkiriikkinen luotain onnistui laskeutumaan pikkiriikkiselle komeetalle keskellä äärettömän avaraa avaruutta.

Tuollaiset uutiset voivat ihan oikeasti myös suuresti ärsyttää. Maailma on täynnä sotia ja nälkää ja julmuutta ja huonoa onnea. Miksi tämän kaiken keskellä pitää laittaa miljoonia ja vielä kerran miljoonia jonkin v... komeetan takia! Onko se muka oikein? Onko siinä mitään järkeä?

Minä kirjoitan vain omasta puolestani, minä katson asioita vain omasta näkökulmastani, ja minun mielestäni se on oikein. Ja siinä on järkeä. Ja se antaa uskoa tulevaisuuteen.

Kun meillä on ne sodat ja ne raastavat nälät, ja epäoikeudenmukaisuudet, jotka painavat meidän päämme alas ja katseemme mutaan, on välttämätöntä, että jotkut meistä kohottavat katseensa ja tähyilevät tähtiin. Kaikkien ei sitä tarvitse tehdä, mutta onneksi edes jotkut meistä tekevät niin. Kun me muut kynnämme lokaa ja saastaa, meitä lohduttaa tieto siitä, että on olemassa myös jotain ihan muuta. Ja se jokin muu leijuu meidän jokaikisen pään päällä mahtavassa avaruudessa. Tarvitsee vain siirtää katse omista varpaista ylös ja ylös, ja siellä se on.

Tulenliekki ihmisen henki on, se on syntynyt säteistä auringon. Ja tähtiin se takaisin palaa.


Kommentteja voi vapaasti kirjoittaa postauksen lopussa olevaan kommenttipaikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti