Vuokatin vaarat houkuttavat ja koukuttavat. On järviä, metsiä, soita ja hiihtohissejä. On kivikkoa, kanervikkoa ja sammalta. Niillä on siellä myös hiihtoputki, mistä en kyllä osaa sen enempää sanoa. Mikä ehkä on hyväkin. Sen sijaan laitan tähän kuvan, joka kertoo aika paljon sikäläisestä huumorista. Vuoret ehkä lähti, mutta luova mieli jäi...Tämä opaste kertoo, miten selvitä elämässä. Tärkeää on mennä nuolen suuntaan, huitoa oikeissa kohdissa ja näyttää suuntavilkkua tarvittaessa.
Vaarat voivat olla vaarallisia. Kivikoita on paljon, kuusikot ovat tuimia ja suot upottavia. En yhtään ihmettelisi, jos Attenburou, tai joku muu kuiskiva vanha mies, löytäisi Vuokatin vaarojen kätköistä dinosauruksia, hirmuliskoja tai muita esihistoriallisia ötököitä.
Tähän kuvaan on onnistuttu vangitsemaan etelästä vaeltanut ihmisen sukuinen, joka istuu ihmettelemässä, että miten ihmeessä korkealla vaarojen huipulla voi olla täysimittainen suo, pitkospuut ja kaikki! Noo, hän ei olekkaan paikallisia, joten hän ei ollut läsnä, kun kaikki tämä syntyi, kun kilometrien paksuinen jää suli ja paukkui, ja jätti jälkeensä uskomattomia maisemia.
Vuokatin vaaroilta näkee kauas. Sieltä on hyvä tuijotella ympärillä oleville selkosille, järville ja mitä sieltä nyt näkyykään... Vaarojen patikointipolut vaativat kohtalaista kuntoa ja paljon aikaa, sillä näissä maisemissa ei kannata kiirehtiä. Läheisen Vuokatin Urheiluopiston ansiosta polut on hyvin merkittyjä ja niillä on historiallisia nimiä, kuten Sapporo.
Katsokaamme tätä viimeistä kuvaa Vuokatilta. Siinä sitä on optista harhaa pitkäksi aikaa! (Näpäyttämällä kuvaa saat sen isommaksi, ja ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan.)
Monet suuntaavat Vuokattiin talvella, mikä on varmaan ihan jees. Vaan kyllä sinne kannattaa mennä myös sulan aikana, nuuhkia metsää ja patikoida poluilla, etsiä niitä kadonneita vuorten huippuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti