Äkäslompolon Saivonkierros ja seitapahta

Kymmenisen kilometriä Äkäslompolosta pohjoiseen, Muonion puolella on yksi pohjoisen muinaisista pyhistä paikoista: Äkässaivon seitapahta.

Saivonkierroksen pituus on kokolailla kolme kilometriä.

Saivo on läntiselle Lapille tyypillinen rotkojärvi.

Aikaisemmin uskottiin, että sellaisissa asuu saivokansa, eli vainajat.

Syvässä järvessä arveltiin olevan ikäänkuin välipohja, jonka toisella puolen maailma on peilikuva tästä omastamme.

Opastus parkkipaikalta on erinomainen.

Reitllä on myös oma tunnuksensa.

Onko tuo nyt sitten auringonkehrä?

Näin marraskuun alussa polku suorastaan loistaa maastosta.















Hankalimmat kohdat on ystävällisesti pitkostettu.

Siitä kiittää myös pitkospuita rakastava koira.

Äkäsjoki ylitetään leveää ja tukevanoloista siltaa pitkin.

Tarkempi silmäys paljastaa, että toinen sillan tukitolpista on just kaatumassa koskeen.

Tosin saattaa olla, että se on ollut tuossa kulmassa jo viimeiset 10 vuotta.

Maasto on mukavan vaihtelevaa, vaikka tässä vaiheessa ei ole juurikaan korkeuseroja.

Äkäsjoki treffataan uudestaan ennenkuin polku kääntyy kohti pohjoista.

Tämä hieno kivikko on vasta alkusoittoa tulossa olevalle kalliolle.

Lähestymme mahtavaa seitapahtaa hissuksiin pitkoksilla kulkien.

Eihän sitä tiedä, millä tuulella pyhä paikka on.

Kallion katse on tutkiva, hieman hämmästynyt. Ehkä se ei odottanut vieraita tähän vuodenaikaan.

Tuntuu oikealta laskea katse hetkeksi sen tuijotuksen edessä.

Osavasti paikalla on infotaulu, jota tiirailla.

Seitapahta ikäänkuin kumartuu kulkijan ylitse, kun sen kirjavaa kylkeä lähestyy.

Sen pinta on täynnä koloja ja onkaloita, joihin voi sujauttaa lahjansa.

Viereinen Äkässaivo on jäässä, joten emme pääse ihailemaan sen kuuluisaa kirkasta vettä.

Tai tähyämään syvyyksien välipohjaa ja saivokansaa.

Lammen päässä polku alkaa nousta.

Ja nousta.

Portaiden yläpäässä on patikoitsijoille opastusta.

Tulimme oikealta, jatkamme vasemmalle...

.. vaan ensin evästellään Äkässaivon kodassa.

Se on hienolla paikalla seitapahtan takana.

Tämä kota ei ole suuren suuri ja aika pimeäkin se on.

Haitanneeko tuo mitään?

Nuotio valaisee, lämmittää ja grillaa nakit.

Evästelyn jälkeen tehdään pieni pisto Äkässaivon vastarannalle, josko sieltä olisi näkymää seitapahtalle.

Eipä oikein ollut.

Palataan siis opastolpalle ja jatketaan alkuperäistä reittiä.

Aikas pian yhytetään taas Äkäsjoki.

Ihaillaan hetki Peurakosken talvisempaa asua.

Retki päättyy tien varteen, jota pitkin kävellään Äkäsjoen yli takaisin auton luo.




Tämä retki ei kinttuja juuri rasittanut, mutta vei hienoille paikoille, alkuperäisten asioiden äärelle.