Ristikallion lenkki

 

kartta: Jouni Laaksonen "Karhunkierros Retkeilyopas"

Oulangan kuuluisalle Karhunkierrokselle on kaksi "virallista" lähtöpaikkaa. Pohjoisempi niistä on Hautajärvi ja eteläisempi nimeltään Ristikallio. Me läksimme kesäkuisena aamuna tutkimaan, mitä tuon eteläisemmän polun varrelta löytyy.

Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli taivaltaa aina Taivalkönkäälle asti. Ja takaisin. 

Olosuhteiden pakosta tyydyimme kävelemään Maaninkajoen riippusillalle, joka tuossa Jouni Laaksosen ansiokkaan opaskirjan kartassa on numero 23.

Jätimme auton siis Sallantien varteen viralliselle parkkipaikalle. Karhunkierroksen komea portti toivotti myös kaltaisemme päiväretkeilijät tervetulleiksi.

Ensimmäinen kilometri kulki sorastettua polkua kahden maailman välissä. Jos piti katseensa tiukasti tuossa oikeanpuoleisessa ei tuntunut niin pahalta. Toisaalta tuo avohakkuualuekin oli jo kasvamassa uutta vihreää.

Puun pinnalla kasvoi mielenkiintoinen sudenmaito. Tuo lumoava otus on alkueliö, joka koostuu yhdestä solusta, jossa on tuhansia tumia. Se elää kelopuun sisuksissa, mutta nousee yleensä syksyisin puun pinnalle levittämään itiöitä. Omituisuudestaan huolimatta sudenmaito on yleinen koko maassa.

Kotvasen tovin kuluttua pääsimme kansallispuiston alueelle ja metsän luonne muuttui laakista.

Olimme lähteneet retkelle epävakaisessa säässä ja tämän tästä ripsahti muutama sadepisara niskaamme. Valitettavasti paikalliset hyttyset eivät olleet moisesta moksiskaan. Taisivat peräti tykätä sadekuuroista.

Mukavasti polveileva polku toi meidät hetkeksi Aventojoelle. Joen pinta tuntui olevan aika korkealla. Oli mukavaa taivaltaa pieni pätkä veden äärellä.

Kostea sää teki kivikkoisesta ja juurakkoisesta väylästä liukkaan ja tarkasti astuttavan.

Vanhempi puinen opaste kertoi paljonko Rukalle oli matkaa. Ja paljonko olimme tähän mennessä kulkeneet.

Kun polku lähti nousemaan Ristikallion päälle kannatti seurata oikealle vievää opastetta. Vasta tuolla olisi se legendaarinen Ristikallion maisema. Meille ylimääräinen kiemura oli helppo, sillä selässä oli vain keveä päiväreppu.

Aika hienoja olivat myös kalliot matkan varrella.

Aventojoki kulki tässäkohdin täydellisesti maisema-arkkitehdin toiveiden mukaisesti. Vaikka sää oli sateinen ja sumuinenkin, ei maisemassa ollut valittamista.

Ihailimme hienoja näkymiä hyvän aikaa ja lähdimme sitten laskeutumaan Ristikallion tuvalle. Isompi retkiseurue istui tuvassa tauolla, joten vilkaisimme sinne vain ovelta. Taukopaikan helmi oli nuotiopiiri, joka sijaitsi upealla paikalla joen ääressä.

Taivas vihmoi vettä ja varpusen kokoiset hyttyset himoitsivat elämännestettämme. Samaan aikaan lämpötila kohosi ja hikikin nousi pintaan, mutta ihon paljastaminen olisi ollut kohtalokasta. Nämä hyttyset tuntuivat pitävän Offin kamalasta mausta. 

Kulku alkoi olla siis aika tukalaa. Hetken mietimme olisiko tämä oikea kohta kääntyä paluumatkalle ja näin pelastaa viimeiset veripisaramme. Yhteistuumin päätimme hylätä Taivalkönkäälle menon ja käydä kääntymässä Maaninkajoen ylittävällä riippusillalla.

Riippusillalle ei ollut kovin pitkä matka. Kuljimme hetken harjanteen päällä ja laskeuduimme sitten Maaninkajoen äärelle.

Paikoitellen upea polku melkein katosi kivikkoon, mutta oranssit maalilätkät puissa opastivat eteenpäin.

Tämä pieni silta johti pontevasti kuohuvan virran yli.

Jouni Laaksosen kirjan ohjeita noudattaen poikkesimme hieman polulta ja tsekkasimme rantakallion maisemat. Täällä oli samanlaista hienoa punaista kiveä kuin Kiutakönkäällä.

Hurjasti virtaava vesi sai pohjan kivikon kanssa aikaan komeita pyörteitä.

Oli hyvä päätös käydä katsomassa tuota riippusiltaa. Maaninkajoen kuohut ja sillan ympäristön kalliot kannatti nähdä. Hyvän tovin kuluttua lähdimme paluumatkalle kohti Ristikalliota.

Etsimme taukopaikkaa, jossa olisi mahdollisimman vähän hyttysiä... vaikka utopiaahan tuo oli. 

Lopulta päädyimme pitämään lyhyen evästauon Ristikallion tuulisimmalla kohdin. 

Hyttyshattu päässä syöminen ei aloittelijalle ollut ihan helppoa, mutta onneksi sade salli meidän istahtaa hetkeksi.

Paluumatka parkkipaikalle meni yllättävän nopeasti. Väsyneet kintut aiheuttivat satunnaisia liukastumisia märissä juurakoissa, mutta niistä selvittiin muutamalla mustelmalla.

Viimeisenä pätkänä ennen parkkipaikkaa oli tuo pitkososuus rehevän kosteikon halki. Portaat noustuamme olimmekin sitten jo autolla. Käveltyä tuli noin 12 kilometriä.

Epävakaisesta kelistä ja hysteerisistä hyttysistä huolimatta retki oli oikein onnistunut. Polku oli monipuolinen ja Ristikallion maisemat upeita. Ja olihan se Maaninkajoen silta sympaattinen tapaus.