Aulanko, off road

Alkuperäisenä tarkoituksena oli mennä kävelylle Aulangon puistometsän tutuille käytäville.

Kaikki käytävät ja polut olivat kuitenkin paksun jään peitossa. Koska emme halunneet luistella ja kaatuilla, hilppasimme off road-pusikkoon.

Yllättäen päädyimme varsinaiselle metsätuhoalueelle, jossa eri-ikäisiä runkoja eri vuosilta makoili pitkin pituuttaan kanervikossa. Tai nojaili toisiinsa melkein kaatuneina.

Osa puista oli ollut nurin jo useamman vuoden, mutta paljon oli myös tuoreen näköisiä vammautumisia.

Varsinaista ryteikköä.

Lahoava puu on paratiisi monelle kasville ja ötökälle.

Puhumattakaan linnuista ja pikkunisäkkäistä.

Toisen kuolo on toisen kasvu.

Samoilumme pöheikössä johti meidät Aulangon tuijametsän äärelle.

Tältä nurjalta puolelta emme olleetkaan koskaan sitä lähestyneet.

Kurkkasimme tiheän oksiston sisälle, ja siellä olivatkin tutut pitkospuut. Ne olisivat johtaneet jäiselle polulle, joten emme tarttuneet syöttiin.






Tuijan lehvä (?) on kuin vihreästä nahasta ommeltua.

Vanhat kannot ovat heikkouteni. En pääse sellaisen ohi kaivamatta kameraa taskustani.

Kantojen kasvattamat pienoismetsät pistävät mielikuvituksen laukkaamaan.

Kaatuneiden puiden alue on varsin laaja, sillä puikkelehdimme runkojen lomassa liki tunnin.

Vaan eipä ollut kävelykään helppoa ja joutuisaa. Enemmänkin kiipeilyä ja loikkimista.

Komeasta puusta jäljelle jäänyt komea kanto.
Se on varmaan oikea tiitiäisten asunto-osakeyhtiö.




Tämä Aulangon alue oli melkein kuin aarniometsää.

Tänne on eksyttävä uudestaan, kun lehti vihertää ja tirppalinnut pyrähtelevät pusikoissa.