Huurretta

Täällä Hämeenlinnassa on tällä hetkellä hyvin vähän lunta.
Ja vielä vähemmän sitä kuuluisaa tykkylunta.


Mutta juuri nyt meilläkin on sentään  jotain talvista.
Huurretta.

Lähdin läheiselle Apparalle (=Ahvenisto) tsekkaamaan metsän tilannetta.

Tammikuinen aurinko ei paljoa lämmitä, mutta onnistuu sentään paikoitellen sulattamaan hentoisen huurteen tieltään.

Kävelin Apparanjärven ympäri. Onneksi oli nastat alla, sillä liukas jää lymyili hennon lumipeitteen kätkössä.

Järven pohjoisesta päästä katsottuna vasemmalla pilkotti maauimala ja oikealla kahvila- ja huoltorakennukset.

Vielä ei ollut latuja jäällä.
Eikä kyllä muutenkaan ihmisen jälkiä.
Elukoiden kyllä.

Talvi on kyllä havupuiden juhla-aikaa.
Muidenkin, kuin joulukuusen.

Nyt niiden synkkä vihreys korostaa paksua huurrepeittoa.

Metsän keskellä törröttää Ahveniston hyppyrimäki. Siitä ei ole vuosikymmeniin voinut hypätä, mutta sen purkaminen on ilmeisesti mahdotonta.

Torniin on ehdotettu kiipeilyseinää, näköalatasannetta ja vaikka mitä, vaan eivät toiveet ole toteutuneet. Hyppyrimäen kunto on kuulemma liian hutera.

Apparan maauimala sensijaan on kunnostettu hienoksi.

Se odottelee valkeana tulevan suven riemuja.



Uima-allashan rakennettiin vuoden 1952 Olympialaisiin.

Mahtoi tuo katsomo olla täynnä porukkaa.

Pari vuotta Apparan puissa ja pusikoissa on päässyt temppuilemaan.

Korkealla kiemurteleva suosittu rata on nyt sekin talviasussa.

Kyllä lehtipuutkin koristautuvat talvikelillä.

Niiden hentoiset oksat oikein houkuttavat huurretta pinnalleen.




















Tämä oli tällainen lähiretki.

Eväitä ei ollut ja kotiinkin oli vain lyhyt tallustelu.