Konttaiselta Suolammen laavulle

Konttainen on Rukatunturin ja Valtavaaran jatkona nököttävä mäennyppylä, jolla on korkeutta 407 mpy.

Sen juuressa kulkevan Virkkulantien varressa on P-paikka, jolta lähtee opastettu polku mäen päälle.

Kartasta näkee hyvin korkeuskäyrät, jotka täytyy ylittää, kun kiipeää Konttaiselle.

Muutama käyrä tulee vastaan myös etelään päin Suolammen polulla.

Karhunkierros kulkee tuota punaista viivaa pitkin. Tämä kohta reitistä osuu sen rupeaman viimeiseen vaelluspäivään.






Ensin siis kiipesimme Konttaiselle. Sen laelle vievä polku oli varsin kulunut ja paikoin aika jyrkkäkin.

Reitti kiemurteli rinteessä kuin serpentiini konsanaan.








Onneksi avuksi oli rakennettu tukevia portaikkoja.

Ylhäältä avautuvat maisemat korvasivat jokaisen hikipisaran.

Näin elokuun puolivälissä ruskasta ei ollut vielä merkkejä.

Konttaisjärvi ja oikealla pätkä Virkkulantietä.

Ylimmäinen Sarvilampi ja Porontima.

Valtavaara ja sen jatkona Rukatunturi.

Karhunkierroksen kulkijoilla oli pikkasen enemmän kannettavaa.

He tosin patikoivat viimeisiä kilometrejään ja sehän oli omiaan keventämään askelta.

Konttaisen maisemia olisi voinut ihailla pitkäänkin, mutta joskushan sieltäkin oli laskeuduttava alas.

Nappasimme parkkipaikalta reput selkään, ylitimme tien ja aloitimme uuden nousun.

Tämäkin polku otti heti luulot pois kulkijasta.






Meillä oli selässä vain kevyet päiväreput, mutta oli tuskaisen helppo kuvitella isompien rinkkojen kantajat näihin portaisiin.

Äsken vierailemamme Konttainen näkyi oikein hyvin tänne korkealle.


Edessä Konttaisjärvi, taempana Purnujärvi.

Muutaman pienemmän nousun ja laskun jälkeen opaskilpi näytti oikean suunnan.














Suolammen laavulla oli kaikki kulkijan kaipaamat mukavuudet.

Tässä kelpasi käristää makkarat ja lepuuttaa kinttuja.
Samoille tulille osui myös muutamia Karhunkierrosta taivaltavia seurueita. Heidän tunnelmiaan oli mukava kuulla.


Paluumatka Konttaisen juurelle olikin sitten yhtä hilpeää alaspäin laskettelua.