Vuoden 2019 kävelyt oli sit siin

Pikainen katsaus vuoden 2019 kävelyretkiin on nopea ja liki hiilineutraali tapa muistella vuoden liikunnallisia "saavutuksia".
Vuoden 2019 kävelyt aloitettiin perinteisellä tutustumisella tammikuiseen Aulankoon. Näkötorni oli talviteloilla, mutta sen juurella olevalta näköalatasanteelta avautui hieno maisema Aulangonjärvelle ja Lusikkaniemeen.
Tuo lienee just se maisema, jolla Aulankoa useimmiten mainostetaan. Haitanneeko tuo mitään.

Aulangolla on pari lutakkoa vesilintuja varten. Niihin olisi parempi tutustua kesäaikaan.
Nyt toisen rannalla nökötti pakkasen kourissa Ruusulaakson huvimaja.

Talvi jatkui ja jatkui. Ja jatkui. Hämeenlinnan kuusikilometrinen rantareitti houkutti kirkkaassa auringonpaisteessa. Rantareitti käy oikein hyvin myös talvikävelyn reitiksi. Tuota kuvaa katsoessa on aika selvää, miksi sininen ja valkoinen sopivat meille suomalaisille.

Sitten lumipeite alkoi hieman oheta. Aulangon golfkentällä ei yleensä sovi kuljeskella, vaan kun viheriö oli vielä just ja just lumen alla kävin katsastamassa kentän komeita puita. Kannatti käydä. Kesäisin niitä saavat ihailla vain golffarit.

Ja niin talvi antoi periksi. Onneksi. Päivä piteni ja lumi melkein katosi.
Hakoisten linnavuorella sopii käydä vähintään kerran vuodessa. Sinne ajaa Hämeenlinnasta vartissa ja pienen kipuamisen jälkeen on hienojen hämäläis-historiallisten maisemien äärellä.
Tuona päivänä onnistuin räpläämään kameraani turhia merkintöjä.
Onneksi osasin räplätä ne myös pois.


Kotvasen kuluttua kevät vei kävelijän Espanjaan Andalusian ihmeisiin.
Kymmenen päivän kiertoajelun aikana tutustuimme muutamaan upeaan kaupunkiin, pariin pieneen kylään ja aika uskomattomiin kohteisiin. Ja tietysti myös herkullisin ruokiin ja juomiin.
Vierailemamme paikat olivat mukavia myös siksi, että niiden parhaat nähtävyydet olivat aika iisien kävelymatkojen päässä.
Yksi reissun kohokohdista oli viehättävä Cordoba pienine kujineen ja vallankin kaupungin uskomaton la Mezquita.

Sevillan vilkas kaupunki ja katedraali olivat myös käymisen arvoisia. Katedraalin komean patsaan alta oli saanut leposijansa itse Kristoffer Columbus.
Ylväs Sevilla oli monipuolinen sokkeloineen ja komeine rakennuksineen. Se oli myös mukavan  kävely-ystävällinen.

Atlantin rannan Cadiz oli mielenkiintoinen tuttavuus.

Turismi ei ollut tyystin vienyt kaupunkia sen oikeilta asukkailta.

Cadizin historia hakee vertaistaan koko Euroopassa. Se on ehkä vanhin yhtäjaksoisesti asutettu kaupunki mantereemme historiassa.

Niinpä Cadiz viehätti aitoudellaan ja tietenkin myös meren läheisyydellä.

Rondakin oli kiehtonut meitä useamman vuoden.

Pikkuruisen kaupungin korkeuserot olivat omaa luokkaansa. Syvä rotko jakaa kaupungin kahteen osaan.

Kuvat Rondan jyrkänteistä ovat kuuluisia.
Eivätkä lainkaan liioiteltuja.

Monet turistit viettävät Rondassa vain muutaman tunnin, mutta siellä kuluu mukavasti pari päivääkin.

Kotomaassa oli aika palata parin vuoden tauon jälkeen Torronsuolle.

Kävelimme ns. Torronkierroksen joka on kymmenkilometrinen rengasreitti. Se kulkee suon lisäksi myös Torron kylän halki.

Sitä on helppo suositella kaikille kävelyn ystäville.



















Seuraavaksi teimme liki kesäisen retken Kytäjä-Usmiin.
Alueen polut ovat todellakin retken arvoisia.

Evolla kiersimme Niemisjärvet ja pari muutakin lätäkköä. Niemisjärvet ovat kalastajien suosiossa, mutta täältä löytyi mukavia reittejä myös meille kävelijöille.
Kevät oli muuttumassa kesäksi, mutta keli oli aika vilakka.

Aurinkoinen päivä ukkosuhkineen oli jo kesää, kun Liesjärven eteläosassa päädyimme varsin vaikeakulkuisille poluille. Tämä vaati erilaista kuntoa. Ja osavasti huumoria.
Kiipeilystä ja konttailusta huolimatta retki oli oikein onnistunut.

Yläkuvassa taivallan Lopen Luutalammin polulla. Reitin varrella kukkivat monen sorttiset valkeat kukat.








Kesäkuu vei meidät Lappiin ja Saariselälle.

Pyhä-Nattasen toorit olivat maagisia. Ei ihme että tämä on pyhä paikka.

Nattaset tosin kuuluvat Sompion luonnonpuistoon, mutta niille oli helppo poiketa Saariselältä.





Kiilopäältä katse kantoi pitkälle.
Saariselän alueelta löytyi ilahduttavan monta hienoa kävelyreittiä. Viikon aikana ehdimme kulkea niistä murto-osan. Saariselälle palaamme varmaan vielä uudestaan.

Hämeenlinnan nurkalle, Tiirinkosken tehtaalle taivalsimme kesän aikana useamman kerran. Tiirinkosken härkäpapuvohvelit ja pihapiirin elikot olivat oivallinen syy noin 12 km kävelylle.

Melkuttimien kierto oli yksi kesän mukavimmista reissuista. Sää suosi ja luonto oli kukkeimmillaan. Tuona päivänä oli myös ilahduttavan paljon muita retkeilijöitä nauttimassa suven suloisuudesta.

Heinäkuussa palasimme Evon maastoon. Kävelimme aika pitkän lenkin Vaarinkorven ja Sorsakolun nurkilla.

Elokuu vei koko perheen Kolille. Miesväen ahertaessa Herajärvenkierroksella sain kulkea pari päivää omia polkujani Kolin mahtavissa maisemissa. Ei valittamista!
Kuvassa Paha-Koli kuvattuna Akka-Kolilta.

Ja alempana Kolin Kaskenkierroksen ihanat itikat.

Elokuun lopulla palasimme jälleen Portugalin Caminolle.




Taivalsimme pitkälti tuttua reittiä Atlantin rannalla.
Mutta seikkailimme myös meille oudoilla seuduilla.

Kaikkiaan todella helteisiä kilometrejä tuli käveltyä noin 300.









Selostus tuostakin hieman erilaisesta Caminosta löytyy blogin yläpalkista.

Eteläisen Suomen ruska ei ole kovin kummoinen, mutta Usmi-Kytäjässä saimme kyllä taivaltaa värikkäässä maisemassa. Hienoinen vesisade vain syvensi syksyn värejä.

Hieman myöhemmin piipahdimme Piippurinsuolla ja teimme samalla lyhyen retken myös Liesjärven Savilahteen. Ihan vain makkaroita käristämään.

Aulangonjärvenkierros on sekin yksi Hämeenlinnan pakollisista retkeilykohteista.


Sibeliuksen metsän perustamisen jälkeen  reittiä on ansiokkaasti paranneltu ja huollettu.




Aulangonjärven kiertävä polku kulkee välillä sankassa metsässä, välillä aivan järven rannassa.

Lokakuun lopulla koko perhe lähti taas Kolille. Se oli vähän sellainen herätereissu.
Ruska oli kadonnut, eikä lunta vielä liiemmin ollut. Saimme nauttia kansallismaisemista melkein kolmistaan.
Tämä retki osoitti, että kaikki vuodenajat ovat oikeita aikoja kävellä metsään.
Siis jos ei ole sitä metristä hankea...
Kuvassa maisema Ryläykseltä Kolin suuntaan.

Hämeen linnan ympäristössä tuli vuoden aikana jaloiteltua useamman kerran.
Kuvassa linna komeilee joulukuussa Tuomaan markkinoiden juhlavalaisuksessa.

Tässä olivat vain isoimmat ja merkittävimmät vuoden 2019 retkistä. Päälimmäiseksi jäi tunne rennosta ja hyväntuulisesta kuljeskelusta. Paistoiko kesällä todellakin aurinko joka päivä?

Pian alkava uusi vuosi 2020 tuo toivottavasti hienoja uusia polkuja ja reittejä käveltäviksi. Ja vanhoja tuttuja uudelleen koluttavaksi. Pidetään peukkua!