Evon Niemisjärvet ovat kuuluisia kalastuspiireissä. Täällä oivallinen onkimies voi saada saaliikseen kirjolohen, siian, ahvenen tai hauen.Me jätimme onget ja siimat kotiin ja keskityimme patikoimaan kartalla näkyvien järvien ympäri.
Reittimme alkupää oli tuolla P-paikan nurkalla.
Tämä kartta on sikäli hämäävä, ettei siihen ole merkitty polkuja, jotka kulkevat aivan järvien rannassa ja joita pitkin kalastajat pääsevät hyville apajille.
Juuri niitä polkuja me käytimme.
Aloitimme retkemme siis P-paikalta , joka oli Ylisen- ja Alisen Niemisjärven liittymiskohdassa.
Kiersimme ensin Alisen Niemisjärven myötäpäivään niin, että jatkoimme Ylisen Niemisjärven länsirantaa Vähä-Koukkujärvelle.
Sieltä suuntasimme pohjoiseen Kalliojärvelle, jonka kiersimme vastapäivään.
Kalliojärven laavulta palasimme tuota punaista reittiä pitkin Yliselle Niemisjärvelle ja autolle.
Tällä seudulla retkeilyn tekevät helpoksi lukuisat tulistelupaikat aivan rantojen tuntumassa. Tältä paikalta oli näköyhteys P-paikalle, eli oli vielä ihan liian aikaista eväiden syöntiin. Retki oli vasta alussa.
Varsin usein kosteahkon maaperän suojaksi ja kävelijän helpotukseksi oli rakennettu pitkoksia. Aliseen Niemisjärveen laskee myös lukuisia joentapaisia, joiden ylitys onnistui oivallisesti lankkuja pitkin.
Tosin pari kertaa siltalankut eivät olleet ihan parasta priimaa... mutta kestivät silti.
Aurinko oli houkutellut uskomattoman määrän itikoita talvipiiloistaan. Eipä niitä pikkuisia kunnolla kuvattua saanut, vaikka osa niistä oikein poseerasi veden pinnalla.
Loput siipiveikot yrittivät tunkea silmiin ja suuhun. Varsinaisia verenhimoisia inisijöitä ei lennostoissa vielä ollut. Niiden aika tulisi kyllä yllättävän pian.
Niemilaavu ei ollut ihan rannassa, mutta sieltä oli sitä parempi näköala järvelle. Hetken istahduksen jälkeen jatkoimme matkaa. Siis vieläkään ei ollut eväitä tarjolla.
Suopursu oli lihottanut nuppunsa siihen pisteeseen, että kukkiminen oli tosi lähellä.
Oli hieno hoksata, että paikoin varsin rapistuneita pitkospuita oltiin remontoimassa.
Tämä oli mukava reitti ja siitä kannattaa pitää huolta.
Kaatuneiden puiden muodostamalla tekosaarella oli linnunpesä. Varmaan kalalokin, sillä sellainen uiskenteli lähistöllä. Kumma juttu, ettei se tullut perinteisesti pommittamaan meitä rannan kulkijoita. Tai siis onneksi ei tullut.
Munia pesässä näytti olevan ainakin kaksi, ehkä kolmekin.
Lopulta Ylisen Niemisjärven rauhallisella niemennokalla istahdimme hurauttamaan retkikeittimellä kahvit ja kaakaot. Tämä oli tällainen alkutaipaleen virkistyshetkonen. Oikea evästauko olisi vasta myöhemmin. Kinttujen lepuutus tuntui oikein hyvältä, vaikka olimmekin kulkeneet lähes tasamaata.
Aivan kuten Alisella, myös Ylisellä Niemisjärvellä polku seuraili rantaviivaa. Välillä ihan kaislikon keskelläkin.
Kävelimme kohti pohjoista järven läntistä rantaa, kunnes yhytimme metsäisen kukkulan.
Sen toisella puolen saavutimme piskuisen Vähä-Koukkujärven.
Ponttoonisiltaa pitkin kuljimme Vähä-Koukkujärven läntiselle laidalle.
Vähä-Koukkujärveä kutsutaan joskus lastenonkijärveksi. Sen rannalla oli useita onkimiehille tarkoitettuja laiturinpätkiä, joista on helppo onkia tai viskoa virveliä veteen.
Kalliojärven eteläiseen päähän ei päässyt koko matkaa polkuja pitkin. Tässäkohdin saimme kulkea jonkin aikaa lämpimällä soratiellä.
Aikas pian selkeä opaste ohjasi meidät takaisin metsään.
Kalliojärvi oli nimensä veroinen. Sen itäisellä rannalla kohosivat koreat kivikot, joiden laelle suuntasimme seuraavaksi.
Puisten pitkosten tilalla oli paikoin muovisia. Samanlaisiin olimme aikaisemmin törmänneet ainakin Liesjärvellä.
Muovi tuntui jalan alla hieman erilaiselta kuin puu.
Hyvää näissä oli se, että ne ovat lähes tyystin kierrätysmateriaalista väsättyjä ja lahoamattomia.
Tosin niitä on testailtu vasta jokunen vuosi. Millaisia ne mahtavat olla parinkymmenen vuoden kuluttua?
Kallioiden päältä oli liki pystysuora pudotus järveen ja avautuva näkymä oli tuollainen kansallismaisema pienoiskoossa.
Kun saavutimme Kalliojärven pohjoisen pään jouduimme hetkeksi soratielle. Emme halunneet kulkea rantapolkua pitkin, sillä sen varrella olevalla mökillä näytti olevan asukkaita.
Kun olimme aikamme tallustaneet soralla päätimme oikaista metsän poikki takaisin järvenrantaan.
Eihän siinä mitään polkua kulkenut, mutta maasto oli aika helppokulkuista, joten kuljimme hetken hirvenpapanoiden keskellä ryteikköjä väistellen.
Sen jälkeen oli oikein mukavaa kävellä selkeällä rantapolulla.
Kalliojärven laavu oli komealla kohdin vastapäätä korkeimpia kallioita.
Tältä erittäin siistiltä tulistelupaikalla oli liiteri täynnä kuivaa puuta ja muutenkin kaikki kohdallaan.
Kärvensimme tämän retkeilykauden ekat burgerit.
Otin tuon kuvan hieman liian aikaisin, sillä foliolle laitettiin vielä lämpiämään kinkkua, juustoa ja kotona valmiiksi paistettuja munakkaita.
Oli siis melkoisen ravitsevaa evästä.
Jälleen kerran tuli ja savu aateloivat einesburgerit ihan syötäviksi.
Jopa herkullisiksi.
Varsin pitkäksi venähtäneen lounastauon jälkeen jatkoimme järven rannassa etelään.
Kun järvi loppui kuljimme hetken samaa metsäpolkua, kun tänne tullessamme. Sitten käännyimme motojen vastikään survomalle metsäautotielle.
Kotvasen tovin kuluttua opaste osoitti oikeaan suuntaan. Meillä oli autolle tuollainen puolitoista kilometriä komeata kesäistä metsäpolkua. Oli mukava kuunnella tirppalintujen viheltelyjä. Niillä tuntui olevan kova kiire saada tämän sesongin pesintähommat toimimaan.
Ylisenlaavun jälkeen kävelimme leveämpää baanaa, kunnes töpsähdimme automme nurkalle P-paikalle.
Niin tämä epämääräisen kahdeksikon muotoinen reittimme päättyi lähtöpisteeseensä.
Kaikkiaan saimme jaloitella kymmenisen kilometriä mukavan vaihtelevassa maastossa.
Tänne olisi mukava tulla uudestaankin.
Tosin silloin täytyy pakata reppuun myös tarpeeksi hyttysmyrkkyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti