Nyt kun eteläistä Suomea on jo muutaman viikon hellinyt yllättävä lämpöaalto uskaltauduimme Räyskälään Melkuttimien reitille. Arvelimme näet etteivät alueen hauskat polut olisi enää kovin talvisia.
Jätimme auton Tauluntien parkkipaikalle joka ei yllätykseksi ollut kuin hieman jäässä. Olimme varautuneet vetämään nastat monoihin heti autosta noustua, mutta nyt pääsimme onnekkaasti polulle ilman piikkejä ( alemmassa kartassa nimet ovat hieman nurinkurin mutta ilmansuunnat oikein ).
Olipa hienoa päästä lumettomille poluille. Maaliskuun aurinko koristi kauniisti metsää. Seurailimme sinisiä opaslätkiä.
Makkaralammin nurkilla on yleensä ollut kaikkein talvisinta mutta nyt kulku oli helppoa kuin kesällä ikään.
Iso-Melkuttimen itäisessä päässä oli sitten hieman liukkaampaa... mutta myös uudet hienot huussit.
Tuplalaavut odottivat siisteinä uutta retkeilykautta.
Iso-Melkutin oli vielä jäässä. Tosin tuo jää tuskin kantaisi ihmisen painoa. Tuskin kovin paljoa minkään muunkaan. Kaukana selällä oli muutama joutsen paistattelemassa auringon lämmössä, mutta kamera ei niitä tavoittanut.
Me jatkoimme harjanteella järven pohjoispuolella leveää väylää pitkin.
Rantapolun alkaessa tsekkasimme jään paksuutta. Aivan rannasta jää oli jo kadonnut. Eikä se ollut kovin paksua pidemmälläkään.
Jatkoimme taivallusta auringon paisteessa.
Melkuttimien vesi on niin kirkasta että se on sukeltajien suosiossa. Ohitimme sukeltajien rantaan johtavan portaikon jonka vierellä eroosio vähitellen kaivoi juurakot rinteestä.
Sukeltajien avanto oli yön jäljiltä hieman riitteessä.
Lepakkolaavulla pidimme vain pienen huilitauon. Viikonloppuisin tämä paikka kuhisee retkeilijöitä mutta näin viikolla oli hiljaisempaa... eikä retkeilysesonkikaan ollut vielä oikeasti alkanut.
Matka jatkui rannan tuntumassa.
Piipahdimme tsekkaamaan järven varjoisemman, eli eteläisen puolen jäätilannetta... ja samalla Samoojien sillan kuntoa. Hyvältä näyttivät.
Sitten jatkoimme kohti Kaitajärven laavua ja lounastaukoa. Sinne oli matkaa sopuisasti runsas kilometri.
Hämeen Ilvesreitti on reittien ja polkujen sokkelo jonka kiemuroita löytyy miltei jokaisesta hämäläisestä metsästä. Pääsimme taas kulkemaan yhtä sen haaraa.
Kaitajärven laavulle opastivat keltaiset lätkät. Reitti kulki pikkasen soratietä mutta enimmäkseen rehtiä polkua.
Me poikkesimme merkityltä reitiltä sen verran että kuljimme laavulle rantapolkua. Kaitajärven jäätilanne oli suunnilleen sama kuin Melkuttimilla.
Ajatuksena oli istua Kaitajärven hienolla ja siistillä laavulla pidempikin aika, mutta tänne osui niin kylmä tuuli että tyydyimme vain käristämään muutaman makkaran. Hyvä oli silti istuskella kotvanen tovi.
Lähdimme paluumatkalle opastettua reittiä pitkin eli ylempänä rannasta. Tämä oli mukava ja suht helppokulkuinen polku.
Muutaman mutkan ja mäen jälkeen tulimme taas Samoojien sillalle. Kiitämme hienon sillan rakentajia. Hyvin on komea silta kestänyt jo 20 vuotta.
Iso-Melkuttimen eteläinenkin rantapolku oli miltei kesäkuosissa. Muutamissa paikoissa oli hitunen jäätä mutta täälläkin pääsi hyvin kulkemaan ilman nastoja.
Etsiskelimme aurinkoista kohtaa johon kylmä tuuli ei osuisi... ja löysimmekin oivallisen istumapaikan jälkiruokatauolle. Oli hyvä myös hieman lepuuttaa kinttuja.
Sitten retki jatkui veden ja metsän välimaastossa.
Venerannan jälkeen tultiin sillalle jolla minusta on perinteisesti napattu kuva. Niin nytkin.
Ja niin saavutimme Iso-Melkuttimen itäisen pään. Ohitimme jälleen tuplalaavut ja läksimme omia jälkiämme kohti Tauluntien parkkipaikkaa.
Tämä oli mukava päivä Iso-Melkuttimen ja Kaitajärven maastoissa. Kävelimme noin 11 kilometriä ja saimme nauttia hienosta aurinkoisesta päivästä.
Melkuttimet on hyvin suosittua retkimaastoa mutta nyt näimme vain muutaman muun kulkijan. Toista on sitten kun kesä oikeasti alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti