Usmi-Kytäjän kierros

Pitkästä aikaa oli jännä piipahtaa Hyvinkään Usmissa. Tai siis Usmi-Kytäjässä, noita kahta kun en osaa toisistaan erottaa.

Jätimme auton Usminjärventien ja Usminrinteentien risteykseen. Siinä ei ollut varsinaista P-paikkaa, mutta just sopivasti tilaa yhdelle autolle.




Puomin jälkeen kävelimme melkein  kuin keväisellä puistotiellä, joka oli niin valmiina täyttymään lehtivihreällä.

Usmi-Kytäjän opasteet uusittiin pari vuotta sitten. Nyt tuntui, että niitä oli tupsahtanut esille joka mättäästä.





Tämän tolpan kohdalla olimme kävelleet jo pari kilometriä. Nyt  suuntasimme Iso-Karhun levähdyspaikalle, jonne opasteen mukaan oli alle puoli kilometriä.















Myöhempi opaste oli vain pelkkä nuoli, mutta ymmärsimme toki sen viestin.

Hieman ennen Iso-Karhua kuljettiin vanhan louhoksen halki. Tonnikaupalla kiviä oli jäänyt maastoon muistoksi vuosikymmenten takaisesta uurastuksesta. Täällä on joskus virrannut litrakaupalla hikeä. Ehkä myös verta ja kyyneleitä.
Ja muitakin nesteitä.

Iso-Karhun nuotiopaikalla pidimme banaanin mittaisen tauon.

Täältä löytyi myös opaskartta, josta saattoi hahmottaa olotilaansa.

Oranssin nuolen Iso-Karhulta lähtisimme seuraamaan tuota keltaista R6-polkua kiemuran kautta pohjoiseen.
Polun tavoitettua Usmintien kulkisimme sitä pitkin länteen Iso-Kypärälle lounastamaan. Syötyämme kävelisimme metsän halki Piilolammin pohjoiseen päähän, josta sitten suuntaisimme pitkää keltaista R5-reittiä etelään ohi Usminjärven kohti autoamme.

Reitin pituus olisi noin 10 kilometriä.



Siniset merkit opastivat oikeaan suuntaan.

Reitti kiemurteli rehevässä metsässä. Hieman jyrkemmän rinteen alla yhytimme yllättävän komean vesiputouksen. Puro virtaa täällä vain keväisin... kesällä se on vaatimaton pikku noro.
Uhmakas vapaan veden pulina sekottui tirppalintujen alkukesän hoilotuksiin.

Kotvasen tovin kuluttua ikivanhan latuopasteen kohdalla polku kääntyi pohjoiseen.

Usmi-Kytäjä on kuuluisa kallioistaan ja tässäkohdin ne olivat erityisen komeita.

Kuvasin antaumuksella sammaleisia rinteitä. Kun lopulta sujautin kameran taskuuni, näimme jonkin vilahtavan kallioiden päällä. Kauris? Jättikokoinen metsäjänis? Heppu tuli vielä kerran kunnolla esille ja sehän oli näiden seutujen kunkku ilves.

Kohtaaminen oli todella lyhyt, mutta pitkäaikainen haaveeni toteutui. Näin ilveksen omassa ympäristössään sen omilla ehdoilla.




Kamera oli tietenkin tuon tuokion taskussani.

Muutaman sadan metrin jälkeen tupsahdimme metsästä Usmintielle.
Talsimme sitä länteen  ohi Ladun majan osapuilleen kilometrin.

Vaihteeksi oli mukava kävellä suht tasaisella pinnalla eikä kokoajan varoa mihin astuu.

Iso-Kypärän nuotiopuut olivat hyvän matkaa ennen itse tulistelupaikkaa.

Tästä nappasimme kainaloon osavan määrän kuivia klapeja ja jatkoimme puolisen kilsaa aika mutaisella polulla.

Iso-Kypärän nuotiorinki oli uusittu sitten viime käynnin.
Sen tekijöillä lienee luja usko siihen, että tulipaikan ympärille kannattaa tehdä lankkulattia.

Me olimme toki varovaisia tulen kanssa. Käristetyistä Salarakkaista tuli maukas lounas.

Iso-Kypärällä on perinteisesti kylmä. Myös tällä kertaa tuuli osui oudon viileästi istuskelijoihin.

Niinpä jatkoimme aika pian laavun takaa ylämäkeen.
Jopa kaikkosi vilu.

Mäen päältä käppäilimme pehmeätä metsäautotietä kohti Piilolammia, kunnes sininuppinen opaste kehoitti siirtymään kapeammalle väylälle. Polku kohosi kallioille ja kivikoille.

Aika pian saavutimmekin Piilolammin pohjoisen pään kallion.
Kallion epävirallinen nuotiopaikka ei ollut yhtään niin roskainen, kuin aikaisemmilla kerroilla.

Tässä oli hyvä kohta virittää retkikeitin ja kiehauttaa vettä kahvia ja kaakaota varten. Vaikka olimme aikas korkealla ei tuuli osunut tänne. Aurinko lämmitti sen sijaan ihan mukavasti.

Kalliolta pääsi köysien avulla luita katkomatta lammin rantaan.

Piilolammin itäinen rantapolku kulki komeiden kivikoiden katveessa.

Mäenpäälle kivuttuamme seurailimme ruotsalaishenkistä viitoitusta suunnilleen etelään. Aika pian keltainen väri jatkoi toisaalle, mutta me pysyttelimme sinisten merkkien äärellä.
Reitti kulki vaihtelevasti kivikoissa ja kosteikoissa. Välillä koko polku tuntui katoavan jonnekin, mutta löytyi kyllä sitten pian. Tämä reitti lienee harvemmin käytetty.

Pitkähkön metsäosuuden jälkeen saavutimme Usminjärveä reunustavan mökkien rivistön.
Tämä oli yksityisaluetta, mutta toki merkityllä reitillä kulkeminen oli sallittua.

Aurinkoinen soratie, joka pian yhtyi Usminjärventiehen johdatti meidät sopuisasti takaisin biilin luokse.

Tämän Usmi-Kytäjä-kierroksen pituus oli siis noin 10 kilsaa.
Aikaa saimme kulutettua kaikkiaan nelisen tuntia.

Keli oli upea ja upeata oli myös ilveksen näkeminen korkealla kalliolla.