Helteinen Hiidenportti

Vuokattiviikkomme jatkui Hiidenportin kansallispuistossa.
Sinne oli Vuokatista matkaa vain runsaat 50 kilometriä, joten pakkohan siellä oli poiketa.



Jätimme biilin Palolammen P-paikalle. Sieltä kävelimme Hiidenportin ja Porttilammen kautta Kitulanlammen laavulle.

Paluumatkalla teimme tuon pienen lenkin Urpolammen suuntaan ja palasimme sitten autolle Porttilammen ja Hiidenportin kautta.

Käveltyä tulisi osapuilleen 11 kilometriä.





Jo lähdössä kävi selväksi, että alueesta pidettiin huolta ja opasteet olivat priimaa.

Alkumatkasta käveltiin leveää ja paljonkuljettua baanaa. Pian se kapeni poluksi ja pitkoksiksi.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi aika rivakkaa tahtia.

Kalliot ja kivikot polun varrella alkoivat hyvissä ajoin ennen varsinaista Hiidenporttia.
























Vaan kun itse Hiidenportti alkoi, muuttui maisema dramaattiseksi.

Aivan jyrkänteen reunalle ei päässyt, sillä polku oli linjattu hieman kauemmaksi ja rajattu naruaidalla.




Aita oli kyllä aika helppo alittaa, mitä en missään nimessä  suosittele.

Alueella uusitaan portaikkoja, mutta nämä vastakkaiselle rinteelle nousevat olivat vielä alkuperäisiä puisia. Vanhoja, mutta käveltävissä.
Louhikkoinen maasto oli villiä ja kiehtovaa.

Päästyämme rotkon yli jatkoimme kaiteella suojatulla polulla Hiidenportin laitaa.
Ilmeisesti nämä kalliot olivat herkkiä murtumaan ja sortumaan, kuten vastapäisestä rinteestä saattoi päätellä. Naruaita piti meidät kulkijat poissa hauraalta reunalta. Ja jyrkästä pudotuksesta.

Upeaa kalliosta rotkolaaksoa jatkui vaikuttavan pitkään eli kilometrin. Sille matkalle mahtui useita pystysuoria jyrkänteitä ja hienoja louhikkoja.
Polku kulki liki koko matkan rotkon reunaa.

Lopulta reitti laskeutui alemmaksi kosteikkoon. Lyhyen pyrähdyksen jälkeen yhytimme Porttilammen laavun. Siellä oli joukko nuoria partiolaisia opettelemassa yönyli-vaellusta.
Niinpä vain moikkasimme ja jatkoimme matkaa kohti Kitulanlampea.

Runsaan kahden kilometrin reitti Kitulanlammelle kulki hienon metsän halki.

Miljoonien hyttysten lisäksi pelästytimme lentoon muutaman metson.

Metso on kyllä iso lintu pyrähtäessään yllättäen pusikosta.




Myös jonkin vielä isomman eläimen aiheuttamia kahinoita kuului, mutta otuksesta ei saatu näköhavaintoa.

Kitulanlammella oli nuoripari koirineen, mutta mahduimme evästelemään retkipöydälle niemen kärkeen.
Pidimme tässä hienossa maisemassa kunnon lounastauon. Helleraja oli ylitetty ajat sitten ja hiki virtasi, mutta onneksi pöytämme oli varjossa.

Ruhtinaallisen tauon jälkeen ylitimme Kitulanlammen hyväkuntoisen ja pitkän sillan.
Vastarannalla läksimme kulkemaan takaisin kohti Hiidenporttia. Sillan jälkeen kipusimme komealle kalliolle.

Polku kulki lohkareiden lomitse hieman irrallaan olevalle näköalakalliolle. Sille oli viisaasti rakennettu silta. Aikaisemmin moni oli varmaan loikannut tuon halkeaman yli.
Tai ainakin yrittänyt.

Täältä ylhäältä näkyi hyvin juuri ylittämämme silta.

Kallion kupeessa kasvava mänty oli jo varsin kauan kärsinyt hiertymästä. Aina kun tuuli heilutti puuta koversi kivi sen kylkeä. Aivan kuin ikuisesti kivi kengässä.

Vastarannalla näkyi muutama retkeilijä pitämässä taukoa. Oikeastaan kuulimme heidät ennenkuin näimme.
Kallioiden jälkeen polku jatkoi matkaa edelleen kivisenä.

Seuraavan opasteen kohdalla valitsimme suunnaksi Urpovaaran. Ihan sinne asti emme olleet menossa, vaan päätimme tehdä pienen sivulenkin tässä hienossa kansallispuistossa.

Urpovaaran reitti vei meidät loivasti kumpuilevaan maastoon ja pienille soille.
Täällä ei käynyt minkään sortin tuulenvirettä. Lämpötila alkoi tuntua tukalalta ja hyttyset isoilta.

Seuraavasta polkujen risteyksestä käännyimme kohti Porttilampea.

Kilometrin matkalla oli vielä muutama kosteikko ja kuivempi kumpu.

Raate, tuo suokukista kaunein, säihkyi auringossa kuin pieni eksoottinen soihtu.

Porttilammen laavulla yritimme pitää taukoa, mutta täällä oli arviolta 16 miljoonaa hyttystä, jotka silminnähden ilahtuivat tulostamme.
Pakenimme paikalta kun vielä kykenimme.

Pian olimme taas nousseet jyrkänteelle ja Hiidenporttia seuraavalla polulle.
Tämä maisema ei lainkaan kärsinyt uudesta kohtaamisesta. Pidemminkin päinvastoin. Aurinko paistoi hieman eri kulmasta ja rotkolaakso näytti meille tavallaan uudet näkymät.

Nyt näimme ne uudistetut portaatkin. Metalliritilät askelmina ei kuulosta hyvältä, mutta onneksi kaiteet olivat selkeää puuta.

Helppokos sitä oli hymyillä kun aurinko paistoi ja maisemat olivat kohdillaan.

Vanhojen portaiden laskeutumisen jälkeen meillä oli vielä runsas kilometri parkkipaikalle.

Hiidenportti ylitti odotuksemme. Polut olivat selkeästi opastetut ja itse rotkolaakso paljon ennakkotietoja hienompi. Lämmin ja aurinkoinen sää toisaalta helpotti kulkua, toisaalta hieman viileämmässäkin olisi pärjännyt.
Illalla selvisi, että päivän aikana Kajaanissa oli mitattu +28 asteen helle.