torstai 6. elokuuta 2020

Aulangonjärvenpolkua vastapäivään


Hämeenlinnalaisen on hyvä ainakin kerran vuodessa kävellä ympäri Aulangonjärven. Samoin kuin ympäri Ahvenistonjärven. Ja ainakin yksi kierros rantareitillä.
Aulangonjärven kuusikilometristä polkua on viime vuosina kunnosteltu kiitettävästi. Opasteisiin on satsattu ja reitti on merkitty keltaisilla pallukoilla.

Läksin matkaan ulkoilumajalta. Tämä on hyvä aloituskohta ison parkkipaikkansa takia.
Useimmiten olemme kiertäneet järven myötäpäivää pohjoisen kautta, mutta nyt läksin kapinallisesti vastapäivään ja suuntasin siis etelään.





Ensimmäinen parikilometriä kulki leveää ulkoiluväylää Aulangonjärven rantaa seuraillen.

Täällä on tavallisesti paljon ulkoilijoita, mutta nyt olin liikkeellä arkipäivän aamupuolella ja sain kulkea kokolailla yksin.


Komeakaarnainen runko kuuluu isolle kuuselle. Aulangolle on istutettu kattava lajitelma erisortttisia puita, eikä tämä todellakaan ollut ihan tavallinen kuusi.










Jos reitiltä poikkeaa oikeassa kohdin ylärinteeseen, pääsee pienen nousun jälkeen Karhunluolalle.







Olipa hienoa nähdä lapsia kiipeilemässä patsaalla.
Niin mekin teimme nassikoina.
Ja monet ennen meitä.


Tämä kivinen karhuperhe ei pienistä pelästy.
Se taitaa pikemminkin odotella mukuloita seikkailemaan.














Minä laskeuduin takaisin ulkoilureitille järven tuntumaan ja jatkoin omaa retkeäni.
Aulangolle on viimeaikoina linjattu uusia pyöräilyreittejä. Monet niistä ovat kuulemma vaativia, mutta varmaan joukosta löytyy iisejäkin.

Kun kotvasen tovin kuluttua saavutin Aulangonjärven eteläpään kääntyi polku kohti Kihtersuon uimarantaa.
Ja Sibeliuksen metsää.
Sibeliuksen metsä perustettiin vuonna 2018 ja on kooltaan 97 hehtaaria. Alue kuuluu Natura-2000 verkostoon.








Nyt oltiin jo niin pitkällä, että Aulangon näkötorni tuli näkyviin.

Torni näkyisi hienosti ja kokoajan seuraavien kilometrien aikana.

















Uimarannan jälkeen kuljin hetken mukavilla pitkoksilla.

Aulangon puistometsän viehätys jatkui tänne asti.









Aikaisemmin tässä pellonreunassa joutui kahlaamaan kurassa, mutta nyt tämäkin kohta on korjattu hienoksi väyläksi.


















Tuo heinäseipään näköisistä puista koottu aita oli juuri oikean oloinen.
Kiitos.






Opasteet olivat kohdillaan.



Tosin tuossa olisi voinut olla vihjaus Aulangonjärven polusta...

... edes se keltainen pollukka...













Reitti johdatti hämäävästi halki yksityisen mökin parkkipaikan, mutta pian seuraava viitta vei takaisin pusikkoon.








Rantaa hipovat pitkokset olivat yksi reitin kohokohdista.

Osa lankuista notkui reippaasti askelten alla, mutta eipä anneta sen häiritä.








Tämä osuus oli rakennettu huolella ja rannan puita kunnioittaen.


Pitkosten päättyessä tulin nuotiopaikalle. Hienosta kelistä huolimatta täällä ei ollut väkeä. Odotin paikalla olevan ainakin yhden retkeilevän lapsiperheen.

Jos koskaan aiot tulla tänne tulistelemaan huomaathan, etä nuotiopuut löytyvät viereisten portaiden yläpäästä.
Nämä portaat rakennettiin Sibeliuksen metsän kunniaksi. Ne istuvat maastoon yllättävän hyvin. Koirien ystävänä pahoittelen ritiläaskelmia, jotka tekevät paljaista tassuista muussia.
Ilmankos portaiden vieressä rinne oli niin tallottu.... tassuilla tallottu.







Ja niin oltiin ylhäällä Levonkalliolla.

Jossain opasteissa tämä on myös Kärmeskallio. Ota näistä nyt selvää.

Ympärillä oli avaruutta ja suven suloisuutta.




Pidin täällä pienen suklaapatukan mittaisen tauon.

Ohitseni käveli vain yksi pariskunta koirineen, eli aika rauhaisaa oli.







Näkötornin huipulta ei kukaan vastannut vilkutuksiini.
Olikohan se vielä suljettuna?






Lyhyen tauon jälkeen jatkoin matkaa.
Polku johdatti alas kalliolta ja rehevään sekametsään.






Täällä väylä oli päällystetty hakkeella, joten kävely oli superhelppoa eikä eksymisen vaaraa ollut.







Elokuun alun metsä oli ylenpalttisen runsasta ja täynnä elämää.




Leveälatvaisesta puustosta huolimatta aluskasvillisuuskin sai ainakin paikoitellen osansa elokuun auringosta.


Metsäosuuden jälkeen kuljin soratietä, joka vei autioituneelle Aulangon Heikkilän mökkialueelle.
Tänne on huhujen mukaan tulossa uusia entistä ehompia mökkejä, mutta ehkä hieman suunnitelmia hitaammin.
Alueen isoja häihin ja muihin juhliin sopivia vuokratiloja oli kyllä kunnostettu.






Sibeliuksen metsän asiakkaiden parkkialueen kyltti on yksi suosikeistani.

Autoja täällä ei kylläkään ollut.









Ehkä tulevaisuudessa Sibeliuksen metsällä on enemmän asiakkaita.

Pellon laidassa kulkeminen ei ollut lainkaan hassumpaa. Vajavaisen tunnistuskykyni mukaan tässä oli kasvamassa ruista.

Pellon jälkeen reitti vei pienen asutusalueen keskelle. Tämä oli varmaan hieno paikka asua.
Tosin aina ajattelen, että jos asuisin täällä hieman syrjässä, kuuluisi perheeseeni kohtalaisen iso koira. Sellainen tomera vahti.



Aulanko on kuuluisa golfkentistään. Tännekin riitti yksi niistä. Ja varsin suosittu sellainen. Onneksi en ollut vaarassa saada pallosta päähän, sillä golffareita ei juuri nyt ollut näköpiirissä.

Kotvasen tovin kuluttua opaste opasti takaisin metsään pois autotieltä.
Tämä osoittautui hienoksi poluksi halki monimuotoisen maaston.



Metsäpolun jälkeen reitti muuttui kapeaksi soratieksi ja tuota pikaa olinkin takaisin Aulangon ulkoilumajan pihapiirissä. Näin ympyrä sulkeutui.
Porukkaa näytti olevan uimassa ja muutama venekin oli vuokrattu souturetkille.

Aulangonjärven polku on maisemiltaan kaunis ja suht helppokulkuinen. Mittaa sillä on vain kuusi kilometriä, joten se on oivallinen kohde vaikkapa lapsiperheille.

Ja kiertääkö sen myötä- vai vastapäivään on oikeastaan ihan sama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti