Tahkon Tähtikierros

 

Kuopion Tahkon Tähtikierros on siitä hieman omituinen lenkki että se löytyy alueen esitteistä ja ilmaiskartoista, mutta maastossa sille ei ole omia opasteita. Moinen ei tosin hirveästi haittaa jos kädessä on kuvan kartta. 

Aloitimme retken Tahkolahden ylittävältä kävelysillalta josta suuntasimme etelään Huutavanholmaan. Sieltä kävelimme mäen laella näkötornin kautta Mäkiaution laavulle ja rotkolle. Näinollen kiersimme Tähtikierroksen myötäpäivään.

Aluksi ylitimme siis Tahkonlahden kävelysiltaa pitkin. Edessä kohosivat Tahkomäen laskettelurinteet.

Sillan keinu osoitti Tahkolaisten tilannetajua.

Laskettelukeskuksen rinnekoneet laidunsivat rannan ruohikossa. Piakkoin ne pääsevät taas tositoimiin lumen keskelle.

Tahkolahden pohjukassa selkeä portti johdatti Huutavanholmaan. Hienoinen sade saatteli meitä eteenpäin.

Huutavanholman portaikko valmistui ihan äskettäin. Se johdatti halki rehevän metsän. Tämä on osa lehtojensuojelualuetta. 

Mielikuvissamme lehto on rehevää lehtimetsää, mutta oikeasti se voi myös olla rehevää sekametsää. Tai peräti kuusikkoa. Kuten nyt.

Reitin varrella oli vanhan tukkireen osaset. Tuollaiset löytyvät myös hämäläisestä Evon maastosta.

Rehevään lehtometsään kuuluvat pirteät pienet puroset kuten tämä.

Portaikko oli niin uunituore että pari työmiestä oli vielä viimeistelemässä sitä. Hartiavoimin he kuskasivat rakennustyön jätepaloja pois metsästä.

Kun helppokulkuinen portaikko loppui jatkoimme kohtalaisen liukkaalla polulla ylämäkeen. Suunnilleen tässä kohdin sade yltyi tihutuksesta pisaroinniksi.

Märkä kivikko oli senverran hidasta käveltävää että ehdimme hyvin ihastella sumuista maisemaa.

Täältä löytyi myös ihan virallinen nuotiopaikkakin. Tosin sille ei luvattu klapihuoltoa.

Kotvasen tovin kuluttua tupsahdimme metsästä laskettelurinteen äärelle.

Tahkomäen näkötorni on sievästi tuon kuusikon takana... melkein näkyvissä.

Näkötornista avautuva maisema oli aika harmaa. Sade oli nyt jatkuvaa, mutta onneksi keli oli muuten lämmin. Kunnon sadevarusteissa kävely oli vielä suht helppoa.

Jatkoimme kulkua rinteiden yläpuolella kohti pohjoista monensorttisten talvea odottavien otusten ja rakennusten keskellä.

Ajatuksenamme oli ollut lounastaa huipun Panorama-baarissa, mutta siellä olikin meneillään yksityistilaisuus joten jäimme nuolemaan näppejämme. Olisi ollut tosi kiva päästä hetkeksi pois sateesta.

No, emme jääneet pitkäksi aikaa suremaan kohtaloamme vaan suuntasimme kohti Mäkiaution laavua. Tokihan meillä oli vararavintoa repuissa.

Täällä opasteet olivat selkeitä ja oikeilla kohdilla. Mäkiaution rotko oli kesän aikana rakennettu reitti ja tuo laavu lienee hieman vanhempi. 

Tilava laavu oli komealla paikalla. Oikeastaan tämä ei ollut laavu vaan nuotiolla varustettu katos jossa oli penkkiä melkein parillekymmenelle retkeilijälle. 

Vaikka emme tarvinneet tulia sytytimme nuotion vastapainoksi sateelle ja sumulle. Laavun klapivarasto pursusi puita, joten emme todellakaan vieneet viimeisiä.

Pöllöjen vahtiessa joka suupalaa ja tulen loimutessa söimme pussilounaamme. Sateen ropinassa tunnelma oli oikein leppoisa. Istuimme tässä niin kauan että suurin sade meni ohi ja jäljelle jäi vain vaisu tihutus.

Sitten palasimme pienen matkan tulosuuntaamme rotkon portille.

Kesän aikana rakennettu puupolku vei meidät kallioiden ja sammalikkojen ihmemaahan.

Väylä ei ollut kovin pitkä mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Nyt pilvinen päivä kääntyi onneksi sillä kiven ja sammalten värit olivat kosteassa ilmassa parhaimmillaan.

Rotkon lopuksi avautui vielä mukava maisema Tahkon Sääskiniemelle.

Kun jatkoimme matkaa rotkon polulla äkkäsimme pian olevamme Mäkiaution laavun alapuolella. Just äskenhän läksimme tuolta rotkoa tutkimaan. Olimme siis tehneet huomaamattamme pienen sievän kierroksen... ehkä olisi pitänyt tulkita karttaa tarkemmalla silmällä.

Seuraava opaste johdatti meidät alaspäin järveä kohti. Alussa polku oli leveä, mutta vaihtui kohta jyrkemmäksi ja kivikoisemmaksi.

Muutaman mutkan jälkeen olimme jo järven tasalla. Mudasta huolimatta soraista tietä oli helppo kulkea.

Poikkesimme vielä tsekkaamaan Tahkon kuuluisat portaat. Sanovat niitä Suomen pisimmiksi. Nousimme rappusia jonkin matkaa, mutta kun ne yllättävän nopeasti vaihtuivat soraväyläksi laskeuduimme takaisin järven rantaan.

Näin olimme tulleet takaisin kävelysillalle ja päivän ympyrä sulkeutui. Kaikkiaan kävelimme noin kahdeksan kilometriä joista suurimman osan sateessa.

Tämä retki antoi hyvän kuvan Tahkon luonnosta. Huutavanholman lehtojensuojelualue oli hieno ja Mäkiaution rotko päivän helmi.

Hirvikärpäsiä ei näkynyt.