Heinisuon pidempi lenkki

 

Lupasivat yhden poutaisen päivän sateisen viikon keskelle. Niinpä tartuimme tilaisuuteen ja lähdimme Heinisuon maastoon. Varsinainen Heinisuon lenkki on pituudeltaan vain muutaman kilometrin mutta me kaipasimme useamman tunnin jaloittelua. Päätimme siis pidentää retkeä vähän päälle kahdeksaan kilometriiin.

Sports Trackerin vihreä viiva piirsi reitin jonka kuljimme myötäpäivään. Vihreä mollukka on parkkipaikan merkkinä.

Lähdime autolta tiensuuntaista polkua itään. Reitin punaiset opaslätkät näyttivät upiuusilta. 

Kohta pääsimme sukeltamaan upeaan syksyiseen metsään.

Heinisuon polku kulki pääosin kauniissa kuusikossa. Olemme retkeilleet tällä alueella useamman vuoden aikana ja osasimme odottaa tuttua sammaleista satumaata. 

Maasto oli myös varsin märkää ja pehmeää mutta kävely muutoin helppoa. 

Opaslätkien määrässä ei oltu pihtailtu.

Kaikista märin pätkä oli just siinä missä se on ollut vuosikausia. Pienellä loikkimisella siitä selvisi. Ehkä tähänkin saadaan joskus pitkokset.

Polun korkeammilla kohdin ei ollut vesiesteitä. Aikuiseen ikään kasvaneen kuusen runko oli tosi kaunista katseltavaa.

Pienen kosteikon yli johdattivat aika tuoreen näköiset pitkokset. Hyvä niin.

Ihan kohta pääsimmekin jo Heinisuon pidemmän puupolun äärelle.

Syksyltä tuoksuvan suon vesi oli harvinaisen korkealla mutta ei toki uhannut kulkijaa.

Kohtalaisen suora reitti johdatti halki kostean maaston.

Suo-osuuden loppuessa tulimme metsän reunaan opasteiden äärelle. Tavallisesti olisimme noudattaneet tässä viittaa ja tehneet jyrkän mutkan oikealle. Siten olisimme päätyneet metsäpolun jälkeen takaisin parkkipaikalle. Nyt läksimme kapinallisesti kävelemään suoraan kulkevaa polkua. Se oli merkitty keltapäisillä tolpilla.

Kotvasen tovin kuluttua tulimme hakkuualueen reunaan. Metsurit olivat viisveisanneet polusta ja kasanneet rungot kulkutielle. Varmaan oli ihan pakko läjätä ne just tuohon... no emme antaneet moisen ilkeilyn haitata menoa vaan kaartelimme ja loikimme itsemme alueen lävitse.

Selvisimme esteradasta kunnialla ja pääsimme helpommalle väylälle. Pönäkästi opastavat pikkutolpat viittoivat meille oikean tien.

Ja kauniin tien viittoivatkin.

Hieman virttynyt mutta vielä toimiva laavu odotti meitä suon laidassa. 

Pidimme tässä ravitsevan lounastauon pussiruokien ääressä. Melkein aurinkoinen sää oli niin leppeä ettemme tarvinneet tulia tunnelmaa luomaan.

Joskus vuosia sitten istuimme tässä megalomaanisen hyttysparven keskellä. Siihen nähden saimme nyt lepäillä todella rauhassa.

Kunnollisen kinttujen lepuutuksen jälkeen jalkauduimme taas tien päälle. 

Olimme tähänkin asti saaneet kävellä varsin kauniissa maastossa vaan kun tulimme pienelle  luonnonsuojelualueelle parani maisema entisestään.

Täällä oli paikoitellen oikein aarnimetsän tunnelmaa. Ehkä palaamme tälle polulle keväällä kun tirppalinnut ovat palanneet kaukomailta.

Kun suojelualue loppui oltiin taas arkisempien asioiden äärellä. Polku kulki hakatun metsän reunassa ja löytyipä täältä myös äskettäin kaivettu metsäojakin. 

Luulin ettei tuollaisia haavoja enää raivattaisi maastoon.

Ylitimme soratien ja tulimme matalalle mutta ihan viehkolle harjulle. Jäljistä päätellen tämä oli myös ratsastajien käytössä.

Harjun lonkalta yhytimme meille sopivan opasteen. Heinisuolle matkaa olisi alle neljä kilometriä.

Jäkäläisen rinteen jälkeen tulimme Vesajärven rantaan. Valitettavasti reittimme vain hipaisi kaunista järveä. Jatkoimme matkaa pois rannan tuntumasta. Jopa meinasi aurinkokin hieman paistaa.

Pian tulimme Suvitiellisen rannalle. Täälläkään emme päässeet rantapolulle vaan kuljimme kuivemmalla maalla.

Suvitiellisen vastarannalla näkyivät Suvipielisen rakennukset. Tämä paikka on koirankouluttajien suosiossa ja heikäläisiä taisi nytkin olla työntouhussa.

Osa Suvipielisen polusta oli peitetty joustavalla hakkeella. 

Seuraavan opasteen jälkeen päädyimme taas hakkuuaukiolle ja saimme tuta mitä tapahtuu polulle kun moto on ajanut sitä pitkin. Mutavelliähän siitä tuli. Haittasiko moinen meitä? Ei.

Muutaman mutkan ja tienpätkän jälkeen tulimme Heinisuon parkkipaikalle. Muutama tunti aikaisemmin olimme paikan ainoat. Nyt kärryjä oli tien laidassa neljä. Ehkä tätäkin parkkipaikkaa joudutaan vielä laajentamaan.

Heinisuon lyhyempi normireitti on mukava pieni retki metsään, vaan tämä pitempi tutustuminen alueeseen oli kahta mukavampi. Jouduimme loikkimaan hakkuualueiden laitamilla mutta saimme myös kävellä suojelumetsän tunnelmassa. Suurin osa päivän maisemista oli kaunista ja kiehtovaa.

Vaikka alue on hirvien suosiossa emme kohdanneet ainuttakaan hirvikärpästä.