Torronsuon hanget

 

Harvinainen aurinkoinen päivä houkutti meidät Tammelan Torronsuolle. Viime viikkojen aikana oli tullut lunta reippaasti, mutta arvelimme että Torron pitkokset olisivat kuitenkin käveltävissä. Niinpä niin.

Torronsuon parkkipaikalla oli arkipäivän aamuna yli kymmenen autoa joten olimme toiveikkaita tallottujen polkujen suhteen. Ilmeisesti liki kaikki autot kuuluivat hiihtelijöille. 

Infotaulun nurkalta lähtevä reitti oli alkuunsa latuna, mikä ei luvannut hyvää.

Sports Trackerin viiva kertoo sekavan reittimme. Huomioitavaa on ettei sitä hoksattu laittaa päälle heti lähdössä. Siis oikeasti aloitimme tuolta mustan merkin parkkipaikalta.

Alueen opasteita oli uusittu. Ajatuksenamme oli kävellä tuo Suotaival ja matkan varrella käristää makkarat Idänpään kallion nuotiopaikalla.

Torronsuon ladut olivat priimakunnossa mutta pitkospuut olivatkin paksun lumivaipan alla. Olimme otaksuneet että ne olisivat olleet tallottu kävelykuntoisiksi. Vaan niin ei ollut laita. 

Paksu hanki teki meille tepposet eikä liki kymmenen kilometrin lumessa kahlailu houkutellut.

Teimme lennossa muutoksen suunnitelmaan ja suuntasimme lyhyemmälle Kiljamonkierrokselle. Se on mukava pikku kieppaus suon laidalla.

Alkumatkan kuljimme leveällä esteettömällä väylällä, joka kyllä oli nyt aika esteellinen. Meille polku oli oikeinkin kulkukelpoinen.

Tämä esteetön osuus päättyi näköalatasanteeseen. Tästä eteenpäin kuljimme kapeaa pitkosten päällä kulkevaa polkua. Tämä kelpasi meille oikein hyvin ja jatkoimme luottavaisina matkaa.

Oikeasti maisema oli hyvin valoisa. Taskukamerani valoitus sai kaiken näyttämään synkältä ja himmeältä. Oli mukavaa kävellä valkoisen ja avaran suon äärellä.

Pian saavutimme uudemman esteettömän reitin tasanteen. Tästä eteenpäin seurasimme tallottua polkua.

Kun kulkemamme polku alkoi kulkea ladun vieressä pysähdyimme miettimään reitinvalintaamme. Laduilla ei sovi kävellä, sehän on selvä. 

Niinpä teimme täyskäännöksen ja palasimme viimeisimmälle näköalatasanteelle ja esteettömälle reitille. Kävelimme esteetöntä pienen pätkän ja yhytimme oikean pitkospuureitin... joka tietenkin oli vain luminen polku. Se passasi meille mainiosti.

Aurinkoinen luminen suo oli hienoa käveltävää. Suon ihanat tuoksut puuttuivat sekä tirppalintujen luritukset, mutta pianhan ne kaikki ovat taas täällä. Nyt sopi nauttia valkeasta maisemasta.

Kun saavuimme pitkosten risteykseen elättelimme vielä toivoa että suon ylittävät pitkokset olisivat olleet käveltävissä. Vaan eivät olleet. 

Suon yli näytti johdattavan useampikin väylä mutta mikään niistä ei ollut käveltävissä. Jalka upposi liki polvea myöten hankeen. Sellaiseen ponnistukseen meillä ei ollut puhtia. Siihen olisi tarvittu lumikenkiä.

Teimme taas uusia päätöksiä ja läksimme kohti Kiljamoa ja parkkipaikkaa. 

Pitkospuut olivat edelleen hangen alla mutta tunnustelemalla oikea polku löytyi. Tarjolla oli monta muutakin jotka kuitenkin olivat enemmänkin hangessa kahlailua.

Muutaman latuja välttelevän mutkan jälkeen saavutimme parkkipaikalle johdattavan reitin. 

Tuiskulumi oli koristellut koivujen rungot juhlakuntoon. Ja samalla myös muutaman kuusen.

Kiljamon nuotiopiiri ja keittokatos olivat tyhjillään. 

Tsekkasimme myös lintutornin mutta sen portaikko oli niin jäinen ja vaarallisenoloinen ettemme tohtineet kiivetä näköalapaikoille. Ylöspäin olisi ehkä vielä päässyt mutta alastulo olisi melko varmasti  koitellut istumalihaksia...

Niinpä palasimme komeata lumista reittiä Kiljamon parkkipaikalle ja heitimme toistaiseksi hyvästit Torronsuolle. Tämä alue on yksi suosikeistamme ja palaisimme tänne hieman myöhemmin kun kevätaurinko sulattaisi turhat hanget.

Mutta makkarat repussa odottivat pääsevänsä tulille... niinpä suuntasimme toiveikkaina Liesjärvelle.... josta kerron myöhemmin...