Elokuun puolivälissä läksimme meille uusiin maisemiin eli upiuuteen Sallan kansallispuistoon. Vuokramökkimme nökötti Sallatunturin juurella ja sieltä käsin retkeilimme viikon eteläisen itälapin maisemissa.
Hieman sateisesta kelistä piittaamatta ajelimme Sallan keskustan kautta Salmijoenkurun ja samaan syssyyn myös Kalliojärven nurkille.
Salla-Kemijärvitien varrelta lähti opastettu soratie alueen parkkipaikalle. Mittaa tuolla monttuisella ja kiemuraisella tiellä oli noin seitsemän kilometriä.
Parkkipaikan nurkalla oli osavasti opaste kertomassa molemmat päivän suunnat.
Näemmä Salmijoenkuru on välillä myös Salmiojankuru, mutta haitanneeko tuo mitään. Läksimme aluksi sen suuntaan.
Reitti alkoi leveänä väylänä mutta onneksi muuttui varsin pian poluksi. Seurasimme sinisiä reittimerkkejä, kuten hämäävästi lähes kaikilla Sallan alueen reiteillä.
Jonkin ajan kuluttua polku poikkesi harjanteen päälle ja siellä olikin näköalapaikka Salmijoelle. Vettä näytti virtaavan uomassa kohtuullisen vähän.
Tuossa tuokiossa olimmekin jo laavulla ja sen nuotiopiirillä. Ne sijaitsivat aika hulppealla paikalla virtauksen äärellä.
Kiipeilin kosteilla kalliolla näpsimässä kuvia ja kuuntelemassa veden kohinaa ja lirinää, solinaa ja pulinaa.
Ilmassa oli muutamia sadepisaroita kun lopulta raaskimme lähteä Salmijoenkurun kiehtovasta maisemasta.
Nyt suuntasimme Kalliojärvelle makkaroita paistelemaan... siis mikäli sade ei liikaa yltyisi.
Palasimme tuloreittiämme takaisin parkkipaikan kulmalle. Saman polun kulkeminen molempiin suuntiin ei ole lainkaan niin tylsää kuin luulisi.
Näillä kohdin tihkusade loppui ja päivä hieman kirkastui.
Aluksi Kalliojärvelle johtava polku kulki mukavasti kumpuilevassa metsässä, mutta kohta jouduimme kävelemään aika pitkän pätkän soratiellä. Olihan tuo joutuisaa, mutta tylsää.
Niinpä kun polku ilmestyi tienlaitaan loikkasimme oitis sen ääreen. Maisemat paranivat ja askellus oli pehmeämpää.
Reitti kulki harjannetta sillalle, jonka alla yhdistyivät Kalliojärvi ja Rytijärvi.
Kalliojärven päivätuvan nuotiopiirillä kelpasi käristää muutama makkara ja lepuuttaa kinttuja. Sadepilvet eivät enää olleet uhkana, joten saatoimme viivähtää pidemmänkin hetken.
Kalliojärvi oli nimensä veroinen. Jyrkät kiviseinämät reunustivat sen rantoja.
Palasimme taas samaa polkua takaisinpäin. Nyt näimme maisemat uudesta suunnasta.
Suopursunruoste oli melkein kaikkien kuusien kiusana. Käsittääkseni tuo tauti on puille vaaraton, mutta kyllähän se hurjalta näytti.
Soratieosuuden jälkeen pääsimme taas metsän keskelle.
Pian olimmekin jo parkkipaikan nurkilla.
Päivän retken aikana kävelimme noin kymmenen kilometriä. Polun molempien päiden kohteet olivat käymisen arvoisia. Niiden jylhissä maisemissa mietimmekin kuinka helppoa Sallalaisten olisi linjata näille seuduille oma Pieni Karhunkierroksensa. Puitteet pitempäänkin reittiin olisivat aika komeat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti