Mallorca 2 : Cúberin patoaltaalta Barranc de Biniaraixiin

 

Mallorcan viikkomme jatkui hieman jännemmällä kävelyretkellä. Hurautimme aluksi Cùberin patoaltaalle. Taksimatka Port de Sólleristä sinne maksoi hieman alle 40 euroa.

Tarkoituksena oli kävellä patoaltaalta Barranc de Biniaraixiin ja Sólleriin asti. Taipaleen pituudeksi tulisi noin 13 kilometriä. Repussa kannatti olla jonkin verran eväitä, sillä seuraava keidas olisi vasta Biniaraixissa.

Barranc on muuten katalaania ja tarkoittaa rotkoa.

Rotherin opaskirjan kartta näytti reittimme joka oli osa GR 221:tä. Kuljimme siis idästä länteen.

Suunto-urheilukello piirsi retkestä oman viivansa. Tuossa kartassa näkyvät mainiosti myös reitin korkeuskäyrät.

Alkumatka käveltiin leveää baanaa. Olimme liikkeellä kohtalaisen aikaisin ja täällä ylängöllä oli aika vilakka keli, vaan kävelyn edetessä ilmakin kyllä lämpeni. Taivaalla ei juuri kunnollisia pilviä näkynyt.

Cúberin patoallasta ei ole rakennettu sähkövoimalaa varten, vaan enemmänkin vesivarastoksi. Yhdessä toisen vastaavan kanssa se jakaa vettä saaren pääkaupunkiin Palma de Mallorcaan. Kuten myös ympäröiville seuduille.

Yksinäinen kameramies oli padon päällä kuvaamassa lintuja... ja ehkä muitakin eläimiä.

Taaksemme jäi Puig Major ( 1447 m ) ja sen laella nököttävä tutka-asema.

Edessämme oli erikorkuisia kivikkoisia rinteitä, mutta reittimme kulki toistaiseksi likimain tasaisella. 

Maastossa laidunsi paljon lampaita. Niiden kellojen kilkatus kuului pusikoista ja sieltä täältä pilkisti karvainen pää, mutta harvoin ne tulivat ihan näkösälle.

Cúberin refugio eli pitkää vaellusta tekeville tarkoitettu pieni majapaikka oli aivan patoaltaan läntisessä päässä. 

Tässä jätimme hyvästit tuolle isolle vesivarastolle ja jatkoimme kuivemmalle seudulle.

Nyt aloimme kävellä hienoista ylämäkeä. Kesken kaiken vastaamme löntysteli hajamielisen oloinen aasi vai onko tuo muuli. Hieman mietitytti miten tuollainen iso eläin ohitetaan, mutta oikeasti se viis veisasi meistä.

Portin jälkeen tulimme yksityiselle metsästysalueelle jossa kiellettiin polulta poistuminen. GR 221 kulki toisinaan yksityisten maiden halki. Silloin kulkijaa pyydettiin pysymään polulla ja kunnioittamaan maanomistajan rauhaa ja omaisuutta.

Kohta edessä kohosi Puig de L´Ofre ( 1091 m ) jonka laelle johdatti yksi vaelluspoluista. Tällä kertaa tuo huippu jäi valloittamatta.

Leveä soraväylä oli helppoa käveltävää. Just ennen kapeammalle polulle siirtymistä ohitimme taas yhden täysin välinpitämättömän kavioeläimen. Sillä oli kyllä kiero katse.

Hetken kuljimme mukavalla metsäpolulla. Täällä pidimme myös lyhyen levähdystauon. Kinttuja täytyi lepuuttaa ja samalla kuunnella metsässä kaikuvia lintujen liverryksiä. Paljon kuului tuttuja ääniä, mutta myös muutamia eksoottisempia. 

Oli kevättä ilmassa.

Metsästä noustuamme oli Cúberin allas jäänyt kauas taakse.

Muutaman mutkan jälkeen ohitimme houkuttelevan kallion. Ilman suurempia miettimisiä päätimme poiketa reitiltä ja kiivetä kallion huipulle maisemien toivossa. 

Ihan hyvä päätös.

Täällä oli tilaa katsoa kauas. Edessämme oli saaren pohjoista rantaa. Just ja just näkyvissä pilkotti Port de Sóllerin majakka jonka juurella kävelimme edellispäivänä. Itse Port de Sóller jäi piiloon kukkulan taakse.

Hieman lähempänä Sóller levittäytyi laakson pohjalle. Tuonne oli tarkoitus laskeutua täältä ylhäältä kallioiden keskeltä. 

Siis tiedossa oli piiiitkä alamäki. Sellainen pistää kyllä hymyilemään.

Oikeasti alamäki alkoi jo heti kalliolta laskeutumisen jälkeen. Helppokulkuinen soratie muuttui samalla kivikkoisemmaksi. Mutta myös mielenkiintoisemmaksi.

Polulla ei ollut montaakaan risteystä mutta kaikki ne oli hyvin merkitty, kiitos GR 221.

Ihan pian avautuikin ensimmäinen näkymä Barranc de Biniaraixiin. Kohta kulkisimme tuota näkyvissä olevaa polun pätkää.

Nyt täytyi kävellä kuten levadoilla tai pitkospuilla eli pysähtyä kunnolla jos haluaa katsella maisemia. Tai ottaa kuvia. Kiepsahdus rinteeltä ei houkutellut.

Paikoin alamäki oli sopuisan loivaa, paikoin jyrkempää.

Mallorcalla puhutaan espanjaa, katalaania ja omaa mallorcan kieltä. Kuva tyhjyyteen putoavasta vaeltajasta kertoi kuitenkin enemmän kuin monikieliset varoitukset.

Muutamat reitin sulkevat portit oli helppo avata ja useimmiten ne oli jousitettu niin että ne automaattisesti sulkeutuivat kulkijain jäljessä.

Oliko Sóller jo ehkä hieman lähempänä?

Matka jatkui alaspäin ja alaspäin. Välillä kivettyä leveämpää väylää, välillä kapeaa kinttupolkua.

Oli hyvä juttu ettei koko aikaa kuljettu auringossa, sillä lämpötila alkoi olla helteen puolella. 

Vaikkei sitä näistä kuvista huomaa oli vastaantulijoita jonkin verran. Jos pitkä alamäki alkoi tuntua polvissa ja varpaissa oli se sentään pientä verrattuna ylämäkeen kulkevien tuntemuksiin.

Jyrkässä rinteessä serpentiinipolku oli ainoa keino edetä.

Vieressä kohoavat huikeat kalliot olivat outoa harmaan ja keltaisen kiven sekoitusta... osittain kuin tippukiveä.

Vastapäinen rinne oli huolella pengerretty oliivipuita varten. Puut näyttivät hyvin vanhoilta joten nuo kiviset muurit saattoivat olla satojen vuosien ikäisiä... toki niitä oli tarpeen mukaan korjailtu.

Paikallisia pikkulintuja esittelevässä taulussa oli monta tuttua tirppaa. Ja muutama oudompi.

Kun ihan pieni hetki kuljettiin lähes tasamaalla tultiin solisevan puron äärelle. Jokiuomasta päätellen tässä virtaa toisinaan paljon enemmän vettä.

Juuri kun tuntui ettei reitti voi enää hienommaksi muuttua saavuttiin kapeaan solaan jonka seinämät näyttivät olevan sulaa kiveä. Tämä oli samaan aikaan kaunis ja hieman pelottava paikka. Vaistomaisesti odotimme jonkinlaisen dinosauruksen ilmestymistä nurkan takaa.

Ei sellaista tullut.

Pisinkin alamäki loppuu joskus. Todella hienon kivisen ja korkeussuunnassa lähes kilometrin pituisen laskeutumisen jälkeen tultiin Biniaraixin nurkalle. Vielä muutama metri alaspäin.

Nyt valitsimme suunnaksi Sóllerin. Sinne tulisimme tuota pikaa. Oikeasti kyllä kävi niin ettemme löytäneet suorinta reittiä Sóllerin keskustaan vaan kävelimme pienen kierroksen... no ei siitä tullut kuin puolisen kilometriä ylimääräistä.

Sóllerin keskusaukiolla Placa Constituciolla aivan Sant Bartomeu-kadetraalin vieressä pidimme hyvin ansaitun lounastauon. Alamäkemme oli päättynyt ja oli aika levätä hetki.

Hyvän aikaa istuskeltuamme kävelimme lyhyen matkan Placa d´Espanyalle, josta pääsimme ratikan kyytiin.

Tämä osapuilleen satavuotias raitiovaunu kuskasi meidät vielä hieman alemmaksi Port de Sólleriin. Ratikkakyydin hinta on kahdeksan euroa päältä, joten ihan ilmaistahan tuo ei ollut. Mutta sitäkin hauskempaa. Paikalliset maksavat samasta kyydistä kaksi euroa, mikä on ihan oikein.

Tämä oli kuin aikuisten possujuna.

Ratikan vauhti ei päätä huumannut, mutta matkaakin oli vain viisi kilometriä.

Tämä oli ollut mainio päivä yhdellä Mallorcan upeimmista kävelyreiteistä. Saimme kulkea noin 13 kilometriä hienoissa maisemissa lähes satumaista polkua pitkin.

Illalla kelpasi nauttia Port de Sóllerin kauniista auringonlaskusta.