Rykimäkurun reitti

Kolmantena Pyhä-Luosto päivänämme päätimme lähteä kutakuinkin tasamaareitille. Edellisinä päivinä olimme kavunneet portaita ja tunturinrinteitä sen verran että kintut pyysivät jotain hieman helpompaa.

Rykimäkurun reitti ei toki ole ihan tasainen, mutta tunturien keskellä se on yksi helpoimmista käveltävistä. Jätimme auton Pyhä-Luostontien parkkipaikalle. Täältä löytyi myös opastusta retkelle.
 

Kiersimme reitin tällä kertaa vastapäivään. Näin pitkä Lampivaaran ja Pyhälammen väli tulisi olemaan pääosin loivaa alamäkeä.

Lähdimme parkkipaikan nurkalta leveää väylää ja ihan pian opaste opasti oikealle kohti Lampivaaraa ja Ametistikaivosta. 

 

Polun pitkä puuosuus oli remontin alla mutta kyllä ihan kuljettavissa. Suo oli miltei kuiva joten vanhatkin pitkospuut tekivät vielä tehtävänsä.

Sorastettu polku oli keveää kuljettavaa.

Ruohokanukka kukki täälläkin kuin viimeistä päivää. Nyt taisi olla hyvä kanukkavuosi kun näitä kaunokaisia näki suuria määriä joka päivä.

Myös metsätähtiä oli maastossa paljon.

Pidimme virkistystauon Ametistikaivoksen sympaattisessa kahvilassa tuoreiden munkkien äärellä. Tästä olisi päässyt myös tutustumiskierrokselle itse kaivokseenkin. Vaan meillä vaelluskenkä vipatti ja niin jatkoimme matkaa.

Pyhälammelle oli runsaat kolme kilometriä. Tämä reitti on myös maastopyöräilijöiden suosiossa ja pyöräilijöitä oli myös Ametistikaivoksen kahviossa. Tällä kertaa ohitsemme ei kuitenkaan sujahtanut ainuttakaan pyörää.

Kaivoksen alue oli tyylikkäästi rajattu maastoon sopivalla aidalla.

Yllättävän nopeasti tupsahdimme Pyhälammen laavulle. Vieressä oli myös päivätupa mutta siellä näytti olevan aika paljon retkeilijöitä. Pidimme tässä pienen huilitauon.

Seuraavaksi ylitimme suon ja Pyhäjoen.

Pitkä pätkä pitkoksista oli korvattu metalliritilällä. Hyvää tuossa oli se että pikkuhiljaa suon kasvit kasvavat ritilän läpi ja siitä tulee ainakin osittain näkymätön.

Suokukka ja puolukka kukkivat. Molempia oli maastossa paljon.

Kävelimme koko ajan kevyttä alamäkeä. Toki välissä oli myös muutamia nousujakin muttei mitään kovin koettelevaa.

Oli hienoa kohdata napapiirin pohjoispuolella näin mahtava mänty. Tuollaisella täytyy olla ikää useampi satavuotta. Sitä eivät talvien lumet ja tuulet olleet paljoakaan runnoneet... no ehkä hieman tuota latvaa.

Alamäen pohjalla kohtasimme Pyhäjoen uudemman kerran. Sen luomassa ilmastossa viihtyivät monet kukat. 

Kullero, metsäkurjenpolku ja mesimarja muiden mukana.

Joen kiemurrellessa myös rentukka liittyi kukkien seuraan.

Nousimme jokilaaksosta retken viimeiselle suoralle. Nyt pääsimme Rykimäkurun tuntumaan. Opaste näytti oikopolun autotien laitaan.

Laavulla pidimme pidemmän tauon. Tässä oli hyvä istuskella vaikkei metsäpalovaroituksen takia tulia sopinutkaan sytyttää.

Kävimme myös kurkkaamassa miltä kuru tällä kohdin näytti.

Pienen matkan päässä Rykimäkeron nuotiopiirin tuntumassa olimme kurun alkupäässä.

Nyt jäljellä oli vain pieni pyrähdys takaisin parkkipaikalle.

Rykimäkurun reitti on pituudeltaan noin 12 kilometriä. Suurimmaksi osaksi se on helppokulkuista ja kulkee halki aika hienon metsän. Lisäbonuksena on tietenkin Lampivaaran kahvila ja Ametistikaivos.

Kettu jäniksen kintereillä keskellä lumihankea? Poikkesimme siis myös luontokeskus Naavassa 😃