Pääjärven kierto

 

Pääjärven virkistysalue sijaitsee Hämeenlinnan, Tammelan ja Lopen yhteisellä nurkalla. Itse olen määritellyt sen Renkoon kuuluvaksi ihan vain historiallisista syistä. Ainakin renkolaiset arvostanevat sitä.

Helteinen kesäkuun päivä vei meidät tälle Hämeenlinnasta helposti tavoiteltavalle sopuisalle kävelyreitille. 

Kiersimme lenkkimme vastapäivään ja koska hieman pidensimme Pääjärven kiertoa sen lopussa saimme kasaan pikkasen päälle kahden kilometriä.

Pääjärven parkkipaikalla oli opasteita kahteen suuntaan. Läksimme Pääjärven kierrolle, mutta emme tästä vasemmalle vaan oikealle. Reitti oli näet tuosta viitasta poiketen opastettu molempiin suuntiin.

Kävelimme tämän reitin myös vuosi sitten ja sen jälkeen maastoon oli tullut selkeitä oransseja opaslätkiä kertomaan oikeasta polusta. Kiitos siitä.

Lyhyen metsäosuuden jälkeen ylitimme tien numero 2831 ja jatkoimme taivallusta sen toisella puolen.

Tienvierustaa seurailevan polun jälkeen ylitimme taas saman tien ja pääsimme lopulta oikeaan metsään.

Maasto oli täynnä metsätähden herkkiä kukintoja. Kuten myös tuoksuvia kieloja.

Kävelimme jonkin matkaa metsäautotietä. Se päättyi peltoon ja halkopinoihin. 

Ja sitten pääsimme taas metsäpolulle.

Paljon oli puita kaadettu retken seuraavalta osuudelta. Aikaisemmin tässä oli tiheä metsä. Kantojen keskellä kulkeminen ei ole koskaan mukavaa.

Täällä kukkivat ahomansikka ja oravanmarja. Läheltä katsoen molemmat olivat hämmentävän kauniita.

Seuraavaksi kävelimme varsin pitkään soratietä. Sen varteen oli kasattu mittava määrä alueelta kaadettuja runkoja. Tiedän kyllä että ne ovat rahanarvoista tavaraa, mutta samalla ne ovat myös kuolleita puita.

Soratien jälkeen opaste opasti meidät takaisin metsän siimekseen.

Täällä maasto oli täynnä kukkivia puolukoita. Mustikan kukinta jäi kylmän sään armoille, mutta ehkä puolukalla käy parempi tuuri.

Maasto oli hyvin kuivaa. Ylitimme siltoja pitkin useita ojia ja vain isoimmissa virtasi edes hieman vettä. Penkereistä näki että tässä on yleensä huomattavasti enemmän virtausta.

Polku kulki välillä sammaleisen metsän, välillä lehtojen katveessa. Monipuolisessa maastossa oli mukava kulkea. Hyttysiä oli aika maltillisesti.

Harjua pitkin kävellen tulimme retken kapeimmalle kohdalle. 

Pääjärvi lainehti polun molemmilla puolilla.

Viime vuonna samassa kohdassa saimme kahlailla veden alle uponneilla pitkospuilla. Nyt pitkokset oli uusittu ja korotettu huomattavasti vanhoja korkeammalle. Kyllä tässä kelpasi kulkea.

Silta oli vielä sama vanha, ihan kulkukelpoinen. 

Sillan jälkeen pitkospuut jatkuivat ja jatkuivat. Aikaisemmin tässä kulki kosteahko polku.

Kun heti pitkosten jälkeen tulimme reittien risteykseen istahdimme pienelle tauolle. Keitimme kuumaa juotavaa ja söimme eväsleivät. Tässä oli mukava istuskella järvelle tuijotellen ja tirppalintuja kuunnellen.

Tauon jälkeen emme jatkaneetkaan Pääjärven kiertoa vaan siirryimme sinisillä lätkillä merkitylle Kynnysniemen lenkille. Halusimme näet kulkea vielä hetken veden äärellä.

Kynnysniemen lenkki vei meidät pitkälle pitkospuu-osuudelle. Seurailimme rantaviivaa kosteikkoa pitkin. Myös täällä maasto oli yllättävän kuivaa.

Hyvän matkan kuluttua reitti hylkäsi rannan ja nousimme korkeammalle. Tämä oli selvästi vanhaa talouspuustoa, mutta hyvässä vauhdissa kohti oikeaa monimuotoista metsää.

Pääjärven laavulla oli sen verran paljon porukkaa ettemme jääneet sinne istuskelemaan. 

Jatkoimme rantapolkua kohti parkkipaikkaa.

Aivan lähellä parkkipaikkaa oli vielä yksi nuotiopiiri. Istahdimme tähän hetkeksi syömään repuista viimeiset herkut.

Pääjärven kierron virallinen pituus on 7,5 kilometriä. Koska livahdimme retken loppupuolella Kynnysniemen lenkille saimme omaksi kilometrimääräksemme vähän päälle kahdeksan.

Tämä oli hauska retki kesäisessä luonnossa. Olisi ollut kiva jos reitin varrella olisi ollut useampi taukopaikka pöytineen ja penkkeineen. Toisaalta pärjäsimme kyllä hyvin näinkin.