Päivä Ritajärvellä

 

Kävimme viimeksi Sastamalan Ritajärvellä noin vuosi sitten, eli nyt olikin juuri sopiva aika piipahtaa siellä uudelleen. Olkoonkin että säätiedotus lupaili varsin epävakaista keliä.

Jätimme auton Ritajärventien parkkipaikalle ja kiersimme kiemuramme vastapäivään.

Alueen komealta portilta alkoi loiva ja hämäävän helppokulkuinen alamäki kohti Valkeajärven rantaa.

Valkeajärven rannalla oli paitsi hauskasti sijoitettu penkki myös valinnan paikka. Päätimme suunnata oikealle kohti Paavinhattua.

Aluksi kuljimme tuiki tavallista metsäpolkua mutta pian pääsimme puisten väylien maastoon. Niitä pitkin oli joutuisaa kulkea.

Toki välillä sai silti loikkia kivillä ja väistellä juurakoita.

Paavinhatun rantakaistaleella oli oivallinen taukoterassi mutta me kiipesimme puiset portaat ylös varsinaiselle retkeilypaikalle.

Täältä ylhäältä löytyi tulistelupaikka ja uudenkarhea päivätupa. Pidimme tässä banaaninmittaisen tauon.

Sitten läksimme seuraamaan keltaisia reittimerkkejä. Aluksi kävelimme pienen matkan soratietä ja sitten livahdimme oikealle polulle kiviseen metsään.

Hyvä että opasteet olivat kohdillaan sillä välillä polku tahtoi kadota kivien keskelle.

Pienen metsäosuuden jälkeen laskeuduttiin Alisen Ritajärven rantaan. 

Polulla loikki kymmenittäin pieniä ruskeita sammakonpoikia. Niitä oli liki mahdoton erottaa maastosta. Joka askeleella vain toivoi etteivät minisammakot jäisi jalkoihin.

Yksi Ritajärven retkeilyalueen hienoista puolista ovat useat kauniisti sijoitetut nuotiopiirit. Näillä pienemmillä ei ole klapeja, mutta huilitauko kesäisessä maisemassa ei välttämättä tulia kaipaa.

Jatkoimme vielä hetken rantaa pitkin ja sitten nousimme taas metsän keskelle.

Kulunut polku pisti loikkimaan kiveltä toiselle.

Alisen Ritajärven kiertäminen jatkui Harjunpääntien parkkipaikan nurkilta. Opastus oli kyllä ensiluokkaista.

Nyt polku oli niin kulunutta että täytyi tosissaan miettiä minne jalkansa sijoittaa. Juurakot, kivikot ja satunnaiset vesiesteet hankaloittivat kulkua.

Toisaalta ympäröivä metsä oli tosi kaunista ja rehevää.

Ritajärven alueen eteläistä reunaa halkoo voimalinja. Sen alittaisimme päivän aikana useamman kerran.

Nousimme rannalta kalliolle ihailemaan maisemia. Kallioita ja yksittäisiä järkäleitä kohtasimme retkellämme ilahduttavan paljon. 

Näköalapaikan kainalossa oli taas yksi hyvin sijoitettu nuotiopiiri.

Suunnilleen näillä kohdin alkoi vesisade. Laitoimme päälle coreteksiä ja reppuihin suojat ja jatkoimme taivallusta. Sade oli aluksi aika hentoista mutta ajoittain se kyllä piristyi.

Voimalinjan pusikkoisella polulla kastui kaikki mitä ei oltu suojattu. Polun peittävät kasvit ryöpsäyttelivät kosteutta joka suunnasta. Hieman ihmetytti miksi reitti ylipäätään oli linjattu tähän kohtaan. Miksei saatu kulkea järven tuntumassa?

Onneksi muutaman mutkan jälkeen palasimme veden äärelle. Reitti johdatti meidät hauskalle sillalle jonka alla Ritajärvenoja virtasi aika pienellä volyymilla.

Väsähtäneitä matkaajia varten sillalle oli tehty myös pikkuinen penkki.

Seuraava taukopaikka oli hienolla kalliolla aivan veden tuntumassa. Kauniimmalla ilmalla tämä olisi melkein vastustamaton paikka... vaan nyt sade kuljetti meitä eteenpäin.

Kallioluodon jälkeen pitkospolku vei meidät Louhen isommalle taukopaikalle.

Vesisade jatkui välillä tihuttaen, välillä porskuttaen. Repusta löytyivät sytytyspuut ja Louhen klapivarastosta tasan kaksi poltettavaa. Paistoimme makkaramme onnistuneesti terassin nuotiolla ja päästimme sitten paikalle osuneen nuorenparin polttamaan vaahtokarkkeja.

Me siirryimme päivätuvan terassille sateensuojaan keittelemään kahvia ja kaakaota. Tässä oli hyvä istua ja odotella sään selkenemistä. Samalla saattoi miettiä tulevia reittivalintoja. Jos sade vain jatkuisi kannattaisiko ehkä hieman lyhentää loppupäivän koitosta?

Kun sade melkein loppui lähdimme nousemaan päivätuvan takaa nousevia portaita.

Pääsimme hienolle kalliolle kauniiden maisemien äärelle.

Reitti jatkui kallion jälkeen laskeutuen taas järven rantaan. Samalla jatkui myös sade. Olimme jo päättäneet hieman lyhentää päivän retkeä. Tällä kertaa emme kiertäisi Ylistä Ritajärveä.

Olipa täällä vihreää ja rehevää.

Kurjenjalka oli kukkimisensa loppusuoralla.

Muutaman askeleen päässä valkoinen, jolle en löytänyt nimeä, vasta availi nuppujaan. Mainittava on että siihen oli kiinnittynyt kuollut pörriäinen... samoin kuin myös viereisiin kukkiin.

Hieman askeettisemman taukopenkin jälkeen tulimme taas juurakkojen keskelle.

Nyt olimme Valkeajärven rannalla. Vastapäätä näkyi hieno kivikko ja myös Paavinhatun rakennelmia.

Kannaksen laavulta lähti juuri jatkamaan taivallusta isompi seurue vilkkaiden koirien kanssa. Me vain ohitimme paikan.

Aikaisemmilla käynneillä tuossa oli kyltti jossa luki " lasten reitti ". Nyt se oli valitettavasti kadonnut. Toivottavasti lapset osaavat omalle reitilleen ilman erityistä opastusta.

Kivikossa loikkimisen jälkeen oli tavallaan helpotus tulla taas hyvin rakennetuille puisille väylille. Kintut saivat ottaa hieman rennommin.

Komean kivikon juurella oli vielä yksi nuotiopaikka. 

 Ja niin ympyrämme sulkeutui. Tästä oli vain muutama askel takaisin parkkipaikalle ja kotimatkan alkuun.

Sateesta huolimatta päivämme Sastamalan Ritajärvellä oli oikein onnistunut. Saimme kävellä hienoissa maisemissa veden äärellä, kiipeillä kallioille ja nauttia alueen retkeilijöille rakennetuista taukopaikoista.

Päivän aikana kuljimme melkein 8 kilometriä.