Heinisuolla

 

Kaunis loppukesän aamu vei meidät Hämeenlinnan Heinisuolle. 

Opastettu Heinisuonkierros on hieno sekin mutta me halusimme päästä laavulle paistamaan makkaraa. Niinpä pidensimme kierrosta ja saimme sen pituudeksi liki kahdeksan kilometriä.

Jätimme auton Pillisuontien parkkipaikalle ja kiersimme kierroksemme myötäpäivään.

Parkkipaikalta täytyy kävellä hieman eteenpäin jotta pääsee punaisilla lätkillä opastetulle reitille.

Selkeä polku kulkee hienossa metsässä.

Vesieste ylitettiin loikkimalla.

Maastossa oli yllättävän paljon kaatuneita runkoja. Tänne on iskenyt joku paikallinen myteri ja pistänyt puuta matalaksi. Onneksi tuo ei juurikaan kulkua haitannut.

Opasteet veivät meidät Heinisuon kohtalaisen pitkälle pitkospuuosuudelle.

Karpalot olivat edellissyksyn satoa.

Pitkospuut eivät olleet enää priimaa. Monessa kohdin sai tarkata ettei astunut suohon. Lankkuja oli poikki tai kokonaan suon syövereissä. 

Toivottavasti Heinisuon pitkoksista on jo olemassa korjaussuunnitelma.

Joku oli järkännyt suolle pienen taukopaikan. Ihan hyvä juttu sillä tällä lyhyemmällä reitillä ei ole ainuttakaan levähdys- tai eväidensyöntipaikkaa.

Pitkospuiden päätyttyä tultiin taas metsään. Tässä opaste opasti oikealle mutta me kapinalliset jatkoimme suoraan eteenpäin.

Seurailimme nyt keltapäisiä tolppia joita oli aseteltu maastoon varsin säästeliäästi.

Saimme kulkea monimuotoisessa metsässä paikoin aika kapoista polkua.

Partiolaisten laavulle ei ole erikseen opastetta... täytyy vain tietää missä se on.

Istuimme laavulla hyvän tovin ja paistoimme pari makkaraakin. Onneksi repuissa oli nuotiopuita.

Mikäs tässä oli lepäillessä auringonpaisteessa.

Mukavan tauon jälkeen reissu jatkui keltapäisiä tolppia seuraillen. 

Tulimme pienelle luonnonsuojelualueelle jossa metsä oli vielä hieman hienompaa.

Puolukoita ja viimeisiä mustikoita popsien päädyimme metsäautotielle. Sitä oli polkujen jälkeen helppo askeltaa.

Jatkoimme tientapaisia myöten aika pitkään. 

Metsäautotie vaihtui kapoisempaan joka vaihtui vielä kapoisempaan.

Lopulta päädyimme Suvipielisen rannalle jossa pidimme pienen huilitauon.

Seurasimme rannan polkua ja löysimme lopulta pusikon keskeltä seuraavan opasteen. 

Tästä lähti polku kohti Heinisuota.

Reitti kulki halki vesaikon ja yli muutamien vesiesteiden. Lopulta saavutimme taas Pillisuontien jonka varrella Heinisuon parkkipaikka sijaitsee.

Retken pituus oli liki kahdeksan kilometriä. Saimme kulkea hienossa metsässä, ylittää suon korjausta vaativia pitkosia pitkin, levähtää laavulla ja nauttia loppukesän auringosta.

Syksyn merkkinä saimme kiusaksemme myös muutamia hirvikärpäsiä.