Jäinen retki Melkuttimille

 

Yllättävän aurinkoinen ja miltei lämmin päivä houkutteli meidät pitkästä aikaa metsäretkelle. Mietimme kotvasen tovin sopivaa kohdetta ja lopulta päädyimme Melkuttimiin. Arvelimme että alueen polut olisivat pääosin lumettomia ja ehkä jopa jäättömiä. Vähänpä tiesimme.

Aloitimme reissumme Räyskälän puolelta Tauluntien parkkipaikalta. Se on kartoissa tuolla oikealla. Kävelimme retkemme vastapäivään. 

Tällä kertaa Suunto-kellon piirturi ei oikaissut reittiämme vaan oikeasti kävelimme vetten päällä.

Parkkipaikan nurkalta lähti hyvin tallattu ja opastettu polku oikeaan suuntaan.

Polku oli luminen ja paikoin jäinen mutta  käveltävissä. Toisella meistä oli alla nastat ja toisella kitkat. Pahimman jään kohdalla molemmat etsivät polun laidasta pitävämpää pohjaa.

Pitkästä aikaa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja teki osaltaan kulusta keveää. Ilman lämpötila kipusi pikkuhiljaa plussan puolelle. Oli ikään kuin kevättä ilmassa.

Kulkemamme polku oli paljon kävelty eikä eksymisen vaaraa ollut. aurinkoisen metsän jälkeen tulimme seuraaville opasteille.

Iso-Melkuttimen itäisen pään Tuplalaavuilla ei ollut väkeä. Oikaisimme laavujen välistä järveä kiertävälle reitille.

Olimme positiivisuuden puuskassa ajatelleet että täältä lumet olisivat jo sulaneet ja saisimme kulkea paljaalla maalla. Sen sijaan reitti oli edelleen luminen ja paikoin paksussa jäässä.

Aivan rannassa kulkeva polku oli houkutteleva mutta samalla myös todella liukas. Kulkua hankaloitti vielä tuo reitin kaltevuus joka lipsutti kinttuja vielä enemmän.

Vaan sitten saatiin onnekas älynväläys ja siirryttiin Iso-Melkutttimen jääkannelle. Jään päällä oli lunta juuri sen verran ettei ollut liukasta, muttei myöskään joutunut kahlaamaan hangessa. Yht`äkkiä kulku oli hyvin helppoa.

Varovaisina kulkijoina etenimme lähellä rantaa.

Keskellä selkää oli ilmeisesti sukeltajien tukikohta avantoineen ja telttasaunoineen.

Jäähän sahattuja avantoja oli järvellä siellä täällä.

Ohitimme Lepakkolaavun yllättävästi järven puolelta. Kulkumme oli nyt niin helppoa ja joutuisaa ettemme vielä kaivanneet taukopaikkaa vaan jatkoimme jäätä pitkin kohti Kaitajärven laavua.

Nousimme järven jäältä metsäpolulle joka oli muuttunut laduksi. 

Hetken päästä polku toi meidät metsäautotielle ja kohta taas palasimme polulle/ladulle.

Saavutettuamme Kaitajärven laskeuduimme taas kulkemaan jäätä pitkin. Helppoa kuin heinänteko.

Jäällä oli siellä täällä pilkkireikiä ja ilmeisesti saalistakin oli saatu.

Kaitajärven nuotiopiirillä ei ollut muita. Repusta kaivetuilla sytytyspuilla ja klapeilla saimme aikaiseksi mukavat tulet vuoden ensimmäisille makkaroille. Hyviltä maistuivat.

Keitimme vielä kaasulla kahvit ja kaakaot jälkkäreiksi joten kintutkin saivat kunnon huilitauon.

Paluumatkan teimme sananmukaisesti omia jälkiämme pitkin.

Iso-Melkuttimen rannassa päätimme olla rohkeita ja kävellä tällä kertaa keskellä järvenselkää. 

Maisemassa oli yllinkyllin sinistä ja valkoista.

Ohitimme nyt sukeltajien leirin lähempää muttemme tohtineet mennä häiritsemään.

Tokholman terävä nokka näytti tästä horisontista aivan saarelta.

Tuota pikaa tulimme Tuplalaavujen nurkille ja lähdimme viimeiselle etapille kohti parkkipaikkaa.

Päivän retken pituus oli osapuilleen 10 kilometriä. Jos olisimme kulkeneet jään sijasta metsäpoluilla olisi pituutta tullut muutama kilometri lisää.

Tämä oli hauska ja yllättävä retki keväiseen talviluontoon. Sää todellakin suosi ja onneksi älysimme kulkea jäätä pitkin. Ainoa mitä maisemasta puuttui olivat muuttolintujen aurat.