Lahden Lapakiston poluilla

 

Kun etsiskelimme uusia kävelyreittejä Hämeenlinnan lähistöltä osui silmiimme Latu & Polku-lehden maininta Lahden Lapakistosta. Koska ajomatka Lapakistoon jää alle 100 kilometrin päätimme heti ensimmäisenä sateettomana päivänä huristaa Lahden maastoon. 

Lapakiston alueella risteillee useita polkuja lampien ja järvien ympärillä. Ekakertalaisina päätimme tutustua alueeseen kattavalla kierroksella. Kävelimme 8,5 kilometrisen lenkin myötäpäivään.

Ristikankaan parkkipaikan nurkalla meitä odotti komea portti kutsuvasti avoinna.

Aluksi piipahdimme tsekkaamaan alueen esteettömän taukopaikan. Se oli mukavasti Lapakiston rannalla.

Sitten etsiydyimme Pitkäjärvenpolulle. Alueen opasteet olivat pääsääntöisesti erinomaisia.

Pitkäjärvenpolku toi meidät muutaman metsäisen mutkan kautta Pitkäjärven rantaan. Seurailimme täällä sinisiä maalilätkiä.

Polku kulki vaihtelevassa maastossa veden äärellä.

Rantapolku toi meidät nähtävyydeksi merkityn kivivyöryn äärelle.

On täällä joskus jyminä käynyt kun mahtavat lohkareet ovat irroneet kalliosta. Mikä lie luonnonmullistus on kolhinut erilleen moiset järkäleet.

Opaskartan mukaan polku päättyisi kivivyöryyn mutta tokihan se jatkui kun oli valmis kapuamaan jyrkkää rinnettä.

Ylhäältä kallion päältä löytyi Pitkäjärven taukopaikka nuotiopiireineen. Me tyydyimme ihastelemaan taukopaikan komeaa maisemaa.

Sitten lähdimme kohti Ahvenlammia.

Ahvenlammille kuljettin kallioisen nyppylän yli. Täällä tuli sellainen tunne että koko Lapakisto taitaa olla kallioiden kultamaata... tämä tuntemus vain vahvistui päivän mittaan.

Ja niin saavutimme seuraavan rantapolun. Veden äärellä kulkeminen on aina mukavaa ja vallankin kun polku on outo ja tuntematon.

Ahvenlammin ansiokkaasti sijoitetulla taukopaikalla pidimme lounastauon. Edellisen kävijän jäljiltä nuotiopiiri oli vielä lämmin ja puut syttyivät helposti.

Oli mukava istuskella tyvenessä lahdenpoukamassa evästelemässä ja nauttimassa alkusyksyn tunnelmasta.

Sopivan mittaisen tauon jälkeen suuntasimme Ahvenlamminpolulle joka ennen pitkää veisi meidät Kalliojärven rannalle. Opastelätkien väri vaihtui valkeaan.

Ahvenlamminpolku kiipeili kallioilla ja sukelsi välillä tiheämpään metsään.

Kallioilla polun seuraaminen oli hieman vaikeampaa mutta onneksi puissa oli riittävästi valkeita maaliläiskiä.

Kalliojärvi on nimensä veroinen. Vastarannalla kohosivat kivat kalliot ja välillä taisimme itsekin kävellä samanlaisten päällä.

Kävelimme rannan tuntumassa, joskus kauempana joskus lähempänä vettä. Polku oli paikoin kivikkoinen ja juurakkoinen mutta kuitenkin suht helposti kuljettavissa.

Kiperimmissä kohdissa kaide esti järveen päätymisen. 

Kivikossa kulkeminen vaati enemmän tarkkaavaisuutta.

Kalliojärven hienolle paikalle pykätyllä taukopaikalla oli sekä nuotiopiiri että laavu. Istuskelimme hetken maisemasta ja lopuista eväistä nauttien.

Laavun takaa lähtevältä polulta poikkesimme näköalapaikalle kallioiden päälle. 

Vielä ei oikein voinut puhua ruskasta vaikkakin syksy teki selvästi tuloaan.

Palasimme näköalakalliolta opasteiden ääreen ja suuntasimme seuraavaksi Sammalistoon.

Lyhyen metsäautotieosuuden jälkeen olimme hetken eksyksissä kun polkuja tuntui kulkevan joka suuntaan. Onneksi vastaantullut pariskunta neuvoi minne kulkea. Myös kännykän karttasovellutus auttoi oikean reitin löytämisessä.

Lyhyen metsäosuuden jälkeen pääsimme taas vetten äärelle. Nyt olimme Sammaliston rannalla.

Opasteet opastivat nuotiopiiriltä toiselle. Kahden merkityn taukopaikan väliin osui vielä yksi mainiosti sijoitettu levähdyspaikka.

Lyhyehkö helppokulkuinen metsäpolku vei meidät Sammaliston rannalta Lapakiston tuntumaan.

Ja niin ympyrämme sulkeutui sillä päivän aluksi olimme käyneet tuolla estettömällä nuotipiirillä jonka juuri saavutimme.

Tämä oli ensimmäinen retkemme Lapakiston maastossa... muttei varmaan jää viimeiseksi. Ilahduimme kauniista poluista jotka usein seurailivat rantaviivoja. Nuotiopiirejä alueella on useita ja ne on sijoitettu hienoille paikoille. 

Reissun pituus oli noin 8,5 kilometriä.

Vasta pois lähtiessä äkkäsimme Ristikankaan parkkipaikkaa vartoivan jättikissan jolla on aika pelottava ilme.