Edellisestä vierailustamme Kuopion Tahkolle on kulunut nelisen vuotta joten oli sopiva aika palata Tahkovuoren maisemiin.
Hotellilta saamassamme alueen retkeilykartassa vilistää polkuja sinne tänne. Me halusimme tehdä kohtalaisen pitkän retken ja niin yhdistelimme eri reittejä meille sopivaksi kokonaisuudeksi. Pituutta retkelle tuli noin 13 kilometriä.
Kiersimme kierroksemme myötäpäivään.
Aloitimme kävelyn ylittämällä Tahkolahden sillan. Sillalla oli parikin keinua viihdyttämässä kulkijoita.
Sää oli päivän alussa hieman kostea mutta selkeni retken edetessä.
Sitten kävelimme lahden rantaa etelään kunnes tavoitimme Huutavanholman hieman mahtipontisen portin.
Reitille oli pystytetty kiitettävä määrä opasteita.
Pian metsään päästyämme saavutimme portaikon. Kun nelisen vuotta sitten kuljimme samalla polulla oltiin alueen rappusia juuri rakentamassa.
Huutavanholman maasto oli hienoa kuljettavaa. Reitin varrella on komeita puita, kallioita ja pieniä puropahasia. Sekä yksi metsään unohtunut tukkireki (?).
Portaikkojen risteyksestä olisi päässyt aika nopsasti Tahkon huipulle mutta me lähdimme vastakkaiseen suuntaan.
Reitti kulki jonkin aikaa ylämäkeen metsäpoluilla kunnes saavutimme korkealla olevan ruohosavannin. Täällä täytyi hetken miettiä oikeita suuntia sillä opastolpan kartta ei ihan vastannut omaamme.
Ihailimme hetken kaukaista järvimaisemaa ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa heinikossa ylämäkeen.
Kuljimme halki korean metsän ja miltei koko ajan ylämäkeen.
Opasteita oli polkujen risteyksissä ihan mukavasti. Vertailimme eri vaihtoehtoja, koitimme löytää niitä vastaavat polut kartastamme ja niin lopulta päädyimme kävelemään Pehkuntietä.
Taivalsimme Pehkuntietä muutaman kilometrin kunnes lähdimme ylämäkeen kapeammalle väylälle.
Taaksepäin vilkaisu kertoi että olimme nousseet varsin korkealle.
Niin saavutimme Välimäen laskettelurinteet.
Maisemalaavu nökötti ihan kivalla paikalla ja pidimmekin tässä aikas pitkän tauon. Kaiken kapuamisen jälkeen oli hyvä lepuuttaa kinttuja.
Laavua ympäröivä kasvusto antoi ymmärtää että oikeasti tätä laavua käytetään vain lumisella kelillä.
Retken jatkuessa päätimme hieman oikaista ja hylkäsimme seuraamamme polun. Parturoitua laskettelurinnettä oli suht helppoa kulkea myötämäkeen. Tällä tempulla vältimme ihan alas laskeutumisen ja sen jälkeisen pidemmän nousun Tahkomäelle.
Alaspäin astellessa mieleemme juolahti ajatus siitä millaisia nämä rinteet kesäaikaan olisivat jos niille kylvettäisiin kukkaketo-siemeniä. Voisi olla aika viehkon näköistä.
Ylämäkeen lähtiessämme ohitimme Liekkilaavun joka sekin tuntui odottavan lunta, pakkasta ja suksien suihkintaa.
Hikisen rupeaman jälkeen saavutimme Tahkon huipun. Maisemassa ei ollut valittamista.
Kävelimme laen soratietä kunnes tavoitimme Mäkiaution portin. Täällä oli maasto muuttunut sitten viime käynnin. Mäelle rakennetun hotellin takia parkkipaikkoja oli lisätty... ja olipa tuossa muutama sähköauton lataustolppakin.
Ja niin saavutimme Tahkovuoren helmen eli Mäkiaution rotkon.
Rotko ei ole kovin pitkä mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Täällä hämärän hyssyssä kallioiden, sammaleiden, kuusien ja saniaisten keskellä oli hyvä olla.
Rotkon jälkeen kapusimme pienen mäen Mäkiaution laavulle joka tunnetaan myös nimellä Pöllölaavu. Tämäkin on oikeastaan maisemalaavu.
Pidimme pienen virkistävän tauon pöllöjen tarkkaillessa liikeitämme.
Sitten palasimme rotkon äärelle. Nelisen vuotta sitten rotkon puupolku päättyi laavun tuntumaan mutta nyt sitä oli ansiokkaasti jatkettu alarinteeseen.
Lopulta päädyimme alamäkeen kiemurtelevalle sorastetulle polulle. Tätä oli joutuisaa laskeutua.
Hetken vielä kävelimme rannan tuntumassa kunnes tulimme taas Tahkolahden sillalle.
Päivän retken pituus oli siis noin 13 kilometriä. Kapusimme paljon ylämäkiä ja toisaalta laskettelimme myös myötämäkiä. Huutavanholma on hieno retkikohde ja Mäkiaution rotko päivän kohokohta.
Tahkon komeita maisemia pääsimme ihailemaan monessa kohdin.
Hirvikärpäsiä kohtasimme vain muutamia ja ilmeisesti heinikosta sain punkin kinttuuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti