Tälle Madeiran levadalle olemme yrittäneet päästä jo useampana vuonna, mutta se on aina ollut suljettuna korjaustöiden takia.
Sitä suurempi oli riemu, kun hoksasimme, että Ribeiro Friosta lähtevä Levada do Furado oli tällä kertaa käveltävissä.
Ribeiro Frio on hyvin suosittu pydähdyspaikka maisemiensa ja oivallisen kalaravintolansa takia (vieressä on kalankasvattamo, joka takaa todella tuoreet kalat). Niinpä tänne kannatti suunnata suht aikasin.
Tällä taktiikalla P-paikalta löytyi vielä tilaa.
Levada do Furadoa pitkin pääsisi aina 11 kilometrin päähän Portelaan, mutta ihan sinne asti emme kävelisi.
Ajatuksena oli kulkea osapuilleen seitsemän kilometriä, jolloin saavuttaisimme levadan lyhyet tunnelit, ja tunneleiden jälkeen kääntyä takaisin Ribeiro Frioon.
Näin kävelymatka olisi aika osavan mittainen.
Levadapolun alku oli kalaravintolan alapuolella pienen vesiputouksen vierellä.
Alussa reitti oli leveää baanaa, jossa ei tarvinnut kävellä perätysten.
Vaan jo kotvasen tovin kuluttua polku alkoi kaveta ja rinne jyrketä.
Tässä osassa Madeiraa ja näillä aika varjoisilla rinteillä on aina pikkasen kosteaa.
Reitti oli paikoin hieman mutainen, muttei onneksi kovin liukas.
Madeiran kasvillisuus on runsaudessaan ja kaikissa vihreän sävyissään liki uskomatonta.
Ja kun auringon säteet osuivat rinteeseen, tunsi kävelevänsä viidakossa.
Ei ihme, että Levada do Furado on yksi saaren suosituimmista.
Kuvissa ei juuri näy muita kulkijoita, mutta oikeasti porukkaa oli liikkeellä varsin paljon.
Ihan joka paikassa ei ollut suojakaiteita.
Tämän hienon kohdan tosin pystyi halutessaan kiertämään turvallista polkua pitkin.
Paluumatkan väsyneillä kintuilla se olikin fiksumpi vaihtoehto, mutta nyt menomatkasta oli vielä niin skarppi olo, että uskalsi seikkailla.
Emme olleet vielä ihan tunneleilla asti, mutta komeiden kallioiden välissä kyllä tuntui siltä.
Entisaikojen levadanrakentajat olivat kyllä varsinaisia velhoja.
Levada do Furado kiemurtelee niin sankan metsän keskellä, että näköala avautuu vain muutamista kohdin.
Yläkuvassa tuo valkoinen täplä on tutka-asema Pico do Arieiron huipulla.
Alemassa kuvassa lienee Sao Roguen kylä. Ja sen takana siintää Atlantin valtameri.
Levada seuraili maaston muotoja kuin nuolemalla. Kartasta koitettiin ynnätä kuinka pitkä matka vielä olisi tunneleille. Eipä kovin pitkä.
Madeiranpeippo on paikallinen kuukkeli: kun retkeilijä pysähtyy on peippo paikalla tsekkaamassa evästarjontaa.
Ja niin saavutimme toisiaan seuraavien lyhyiden tunneleiden sarjan.
Ensimmäinen niistä oli huikean korkea.
Kuin olisi kävellyt katedraalissa.
Kuka hullu uskaltaisi tai edes haluaisi juosta levadoilla?
Lisää tunneleita. Näissä ei tarvinnut kaivaa fikkaria repusta, mutta tällainen lyhyempikin vaeltaja sai kyllä nöyrästi kumartaa päänsä.
Viimeinen kulkemistamme tunneleista oli niin matala, että se oli parempi suosiolla kiertää.
Ehkä seuraavan mutkan takana olisi ollut vielä yksi tunneli, mutta meidän oli jo aika kääntyä paluumatkalle.
Olimme kyllä hyvillämme että olimme jatkaneet tänne asti.
Kävely takaisin Ribeiro Friolle alkoi siis mahdollisuudella kulkea uudelleen tämä hieno osuus.
Ei hassumpaa!
Korkein tunneleista oli hieno päätös kiven sisällä kulkemiselle.
Levadan kunnostajat olivat rakentaneet rinteen kivetykseen pienen alttarin Neitsyt Marialle.
Tässä se menomatkan hurjempi kaiteeton kohta kuvattuna turvalliselta alapolulta.
Emme enää uskaltautuneet kapoiselle kaitaleelle vaan tyydyimme nynnäripolkuun.
 |
| Kartta: Madeira Tour & Trail 9th edition |
Levada do Furado oli yksi hienoimmista kulkemistamme. Ribeiro Friosta taivalsimme oikealle osapuilleen tuonne tunnel-sanan kohdalle. Ja takaisin.
Loppujen lopuksi käveltyä tuli liki 17 kilometriä. Huh! Mutta kyllä kannatti.
Palkitsimme itsemme oivallisella grillatulla taimenella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti