Evon Syrjänaluselta Valkea-Mustajärven uudelle laavulle

 

Tästä lokakuun lopun Evo-retkestä tuli hieman vaikeasti määriteltävä. Aloitimme reissun kartan alareunasta Syrjänalusen parkkipaikalta. Sieltä kävelimme harjupolkua pohjoiseen kunnes päädyimme Peikkovuoren kautta Valkea-Mustajärven upiuudelle tulistelupaikalle. Paluumatkalla teimme useammankin kaarroksen ja kuljimme Pitkäniemen halki takaisin parkkipaikalle.

Sports Tracerin viiva kertoo matkan mutkat. Kuljimme reitin siis vastapäivään. Kilometrejä saimme kasaan osapuilleen 11.

Syrjänalusen tilavalta parkkipaikalta lähdimme seuraamaan luontopolun opasteita. Olimme havitelleet tätä reittiä jo muutaman vuoden, mutta Luontoon.fi sivuston mukaan reitti on ollut suljettuna suurimittaisten kunnostus- ja metsätöiden takia. Kun sama teksti keikkui Evon tiedoissa useamman vuoden päätimme lopulta uskaltautua tsekkaamaan töiden etenemistä.

Lähdimme autolta soratietä ja kohta tulimme pienelle lammelle jolla kellui mysteerinen poiju kuin jättimäisen onkijan unohtunut koho. 

Täältä löytyi myös isommalle porukalle sopiva siisti taukopaikka.

Reittimme kulki taukoalueen läpi ja kohosi sitten puoliksi hakatulle harjanteelle. Tolpan talvea ennakoiva ohje kielsi ladulla kävelemisen.

Ylämäen jälkeen polku laskeutui kosteaan mäntymetsään.

Ojapahasen ylityksen jälkeen nousimme Syrjänalustanharjun päälle. 

Polku kulki harjua pitkin kivikkoisena ja mukavasti kiemurtavana. Runsaan puuston takia maisemia ei juuri näkynyt vaikka olimmekin varsin korkealla.

Täällä tuntui kasvavan jäkälää ja sitä muistuttavaa jokaisessa oksanmutkassa.

Yllättäen emme nähneet minkään sortin tuoretta metsänraivausta tai reitin kunnostustöitä. Infotaulut olisivat kyllä ansainneet hieman paremman sijoittelun.

Mörköpuu oksensi mädäntyneen sienen.

Kuljimme mukavia harjanteita pitkin kunnes laskeuduimme Hautjärven tuntumaan. 

Päivän aikana sivusimme tosi monia erikokoisia lätäköitä sillä niitähän Evolla piisaa.

Seuraavalla opasteella hylkäsimme luontopolun ja läksimme reippaasti Sorsakolun suuntaan. 

Polulla Ilvesreitin tassunjäljet näyttivät oikean tien.

Nyt kuljimme kiemuraa Hautjärven pohjoispuolen kosteikossa. Vaikka emme varsinaisesti nähneet majavien jälkiä maasto tuntui kovasti noiden sinnikkäiden pikku maisema-arkkitehtien muokkaamalta.

Monessa kohdin ihan aikuista metsää oli jäänyt vedenpinnan alapuolelle.

Seurasimme edelleen Sorsakolun opastusta. Hakkuualueiden halki ei ollut kiva kävellä. 

Evon maasto on täynnä ristiin rastiin kulkevia metsäautoteitä. Kuljimme hetken sellaista pitkin kunnes yhytimme oikeaan suuntaan kulkevan polun.

Sitä pitkin pääsimme nousemaan Peikkovuorelle. 

Salaperäisellä Peikkovuorella ei tälläkään kertaa näkynyt peikkoja... vaikka epäilemättä ne kyllä näkivät meidät.

Harjun harjanteen jälkeen laskeuduimme Majajärven rantaan.

Paikoin polku vaati hieman notkeita voimisteluliikkeitä eivätkä kaikki opasteet olleet ihan priimakunnossa. 

Ikivanhat viitat kertoivat Evon retkeilyn pitkästä historiasta.

Metsäoppilaitoksen kylmillään olevien rakennusten nurkilla kävimme ihastelemassa Majajoen virtausta.

Seuraavaksi kävelimme kohtalaisen pätkän Rahtijärventietä. Oli välillä ihan mukavaa astella suht rennosti ilman juurakoissa ja kivikoissa liukastelua.

Seiväskorventieltä siirryimme takaisin metsäpolulle.

Hetken tallustelun jälkeen löysimme melkein piilossa kulkevan polun joka vei meidät aivan Valkea-Mustajärven rantaan. Täällä tuoksui auringon lämmittämä suopursu. Nyt alkoi olla jo lounasaika ja kintutkin kaipasivat lepohetkeä.

Lahden toisella puolen auringossa loisti upiuusi tulistelupaikka. Sinne siis!

 

Tämä Valkea-Mustajärven upea uusi laavu ei oikeastaan ollut laavu vaan pikemminkin katettu nuotiopiiri. Täällä oli myös Kaskinuotio eli kannellinen tulipesä, jonka ideana on polttopuiden säästäminen. Seinällä oli selkeät ohjeet Kaskinuotion käytöstä. Tässä hienossa virityksessä nuotiopuut saattavat kyteä useamman tunnin kannen alla. Edellisen kävijän jäljiltä oli tälläkin kertaa nuotion jäänne odottamassa seuraavaa käyttäjää.

Me emme tarvinneet tulia mutta seuraamme liittyi pieni perhe joka sai uuden nuotion syttymään simppelisti poistamalla kannen ja lisäämällä pari klapia tulipesään. Eihän tuo pönttö mikään kaunistus ollut mutta tuntui toimivan mainiosti.

 

Pidimme kohtalaisen pitkän tauon melkein kesäisessä maisemassa. Mikäs tuossa oli istuskellessa repusta yllättäen löytyneiden herkkujen ääressä.

Uusi laavu houkutteli varsin monta retkiporukkaa Valkea-Mustajärvelle. Aurinkoinen sää vielä lisäsi innostusta.

Nyt retkemme oli lakipisteessään ja oli aika kääntyä takaisinpäin kohti Syrjänalustaa.

Läksimme kiertämään järveä pohjoispuolelta. Alussa saimme kulkea rantapolulla mutta sitten reitti vei meidät hetkeksi sisämaan puolelle.

Kun lähestyimme Valkea-Mustajärven toista nuotiopiiriä saavuimme keskelle epävirallista parkkipaikkaa. 

Täällä ei ollut laavua vaan vain tulistelupaikka. Sen äärelle oli just nousemassa keskivertoa isompi teltta jonka nurkilla vilisti muutamia pikkupoikia ( ja myös isoja miehiä ) villi kiilto silmissään. Olivatpa valinneet oivallisen viikonlopun seikkailulleen.

Jatkoimme kulkua auringon hellimällä rantapolulla. Lokakuun lopuksi keli oli kyllä ällistyttävän hieno.

Kotvasen tovin kuluttua erosimme Valkea-Mustajärvestä ja saavuimme Arabiantielle. Sitä pitkin kävelimme vasten aurinkoa aina Rahtijärventielle asti. 

Seuraavalla opasteella otimme suunnaksi Pitkäniemen. 

Täällä oli vanhoja partiolaisten rakennelmia kuten keittokatoksia ja aavistuksen mahtipontinen puuportti... vai oliko tuo näköalatasanne? Sen takana pilkotti Pitkänniemenjärvi.

Seuraavalla polullamme ei ollut opasteita jollei nyt sellaiseksi lasketa tuota sähkökaappihärveliä.

Paljon kuljetun oloinen väylä vei meidät kohti Saukonojaa.

Täällä pääsimmekin yllättäen majavien padon vierelle. Nuo eläimistä ahkerimmat olivat kasanneet varsin ison rakennelman saadakseen vedenpinnan nousemaan.

Pato ei ollut kovin uusi mutta sitäkin vaikuttavampi. Hetken tuumailimme tuon sillan kuntoa mutta kyllä se ihan kulkukelpoinen oli.

Hieman kauempana joen toisella laidalla näkyi tuoreita majavan hampaiden jälkiä kaatuneissa puissa. Ehkä juuri näillä nurkilla oli viimevuotinen majava-livekamera?

Polun jälkeen yhytimme taas leveämmän väylän. Hetken ällistelimme reitin varteen ilmestyneitä katuvaloja. Tuollaisia ei usein näe syrjäisellä metsäautotiellä. Päättelimme kyseessä olevan valaistun ladun. Mielestämme se oli ihan kelpo arvaus.

Tien vieressä oli muutamassa puussa kuvan mukainen viritys jolle emme sitten keksineetkään mitään nerokasta selitystä.

Muutaman mutkan ja useamman askeleen jälkeen saavutimme retkemme alkupisteen eli Syrjänalustan parkkipaikan. Tänne oli ilmestynyt muutama auto lisää mutta enemmänkin olisi toki mahtunut.

Kävelimme siis osapuilleen 11 kilometriä. Yhdistelimme eri reittien polkuja ja saimme näin kulkea varsin vaihtelevassa maastossa. Suunnistuksessa suurena apuna olivat kännykästä löytyvät erilaiset maastokarttasovellutukset jotka kertoivat suht tarkasti missä milloinkin olimme. Ja minne olimme menossa.

Hirvikärpäsiä ei reitille osunut ainuttakaan. 

lisäys: Luontoon.fi sivujen mukaan Syrjänalusen harjupolun kunnostus alkaa vasta ensivuonna joskin reitti on poissa käytöstä metsän raivauksen takia jo nyt...