Ruunaa:Haapavitjan nurkilla pyörimistä

Jatketaan retkeilyä Pohjois-Karjalan Ruunaassa.

Jätetään taas väliin koskenlaskut ja fisujen virvelöinnit. Sori.

Sen sijaan patikoidaan polkua jos toistakin.






Auto jää Miikkulanvaaran parkkiaikalle.
Siitä on vain puolen kilsan pyrähdys Haapavitjalle.

Tässä kartassa näkyvätkin kaikki tämän päivän polut: hilppastaan ensin täl puol jokkee Paasikosken nuotiopaikalle, tuonne kartan yläreunaan.

Tämä on Ruunaan pohjoisinta osaa.

Reitti autolta alas joelle on selkeä.

Aluksi leveää baanaa ja sitten pitkoksia suon yli.


































Puupolkua saavutaan Haapavitjan rannalle.

Opasteet ovat täälläkin kohdallaan, eli mukana kartta näyttämässä missä olet.

Lieksanjoki virtaa tässä kohdin innolla kaakkoon.

Rannalla on muutamia kalastajia pyytämässä saalista.














Siinä keikkuu Haapavitjan silta, mutta vielä sitä ei ylitetä (oikeasti se ei keiku yhtään, vaan on varsin tukeva).

Jatketaan rantaa pitkin sillan ohi.

Polku vilistää rannan tuntumassa ja johdattaa kulkijaa Haapaniskan laavun alitse.

Laavu on aika korkealla mäellä, ja siellä oli porukkaa, joten se jäi kuvaamatta.

Soratien ylityksen jälkeen Paasikosken notskipaikalle vie kaksi polkua, joista päädyimme alemmalle, sille hankalamme.

No, ihan käveltävissä sekin oli.

Kun maisema on tällainen, ei penkkien kunnolla ole niin suurta väliä.

Tässä on hyvä pitää pieni tauko, juoda vaikkapa kupponen kuumaa.

Ja sitten palataan polulle.

Kuljetaan takaisin Haapavitjan sillalle, mutta nyt valitaan ylempi, eli kulkukelpoisempi väylä.

Rannalla on kivirakennelmia...

... ei tietoa niiden tarkoituksesta.

Liittynevät kalastukseen?

Tai uittoon?

Ja niin päästään ylittämään Haapavitjan silta.

Se on rakennettu 1989.

Siikakosken siltahan on samasta pajasta, tai ainakin just saman näköinen.

Näkymä sillalta pohjoiseen...

... ja etelään.

Pitkospuita rakastavalla koiralla on bad hair day.

Ei vaiskaan: Rauli-myrsky se vaan puhaltaa koko ajan kovemmin.



Onneksi piski on taluttimessa, ettei tuuli vie.




























Sillalta jatketaan Kakkisen laavulle.


Tässäkohdin piti survaista joku sukkeluus laavun nimestä, mutta mitä turhia.
Lukijani käyttäköön omaa mielikuvitustaan.

Väylän alimmalla kohdalla on jonkin sortin suo, mutta sen jälkeen noustaan Kakkisen mäelle.

Kakkinen on täyden palvelun mesta retkipöytineen päivineen.

Siisti paikka!

Nimeään parempi.

Pidempää taukoa ei kuitenkaan pidetä, sillä tuuli alkaa nousta myrskyksi ja täällä korkealla se tuntuu luissa ja ytimissä.

Palataan sillalle ja nautitaan jälleen ylityksen hienoista maisemista.

Jotkut meistä innostuvat erilaisista teknisistä jutuista.

Tässä heille yksityiskohta sillan rakenteista.

Sillan ylityksen jälkeen käännytään vasemmalle ja nautitaan siitä, että metsä suojaa kovalta tuulelta.

Se on syssy ny.

Tällä porukalla on päässään kivat neulemyssyt.

Melkein kunnossa olevat pitkospuut kulkevat rannan suuntaisesti Haapavitjan nuotiopaikalle.

Täällä on suojaisempi paikka evästellä.

Koski kuohuilee ihan pusikon takana.
















Kosteasta maasta nousee kaikenlaisia kasvannaisia.

Ruunaa on kuuluisa myös jättikokoisista muurahaispesistään.

Jokaisessa kannossa kasvaa uutta elämää.

Pikkuruinen sieni puskee voimalla ja vimmalla lahosta puusta.

Nämä pitkospuut vievät takaisin Miikkulanvaaran parkkipaikalle.


Tänään ei paljoa kilometrejä kertynyt, optimistisesti laskien ehkä seitsemän.




Mukava päivä, kivat polut ja upea Lieksanjoki.




Vuokramökillä odottaakin sitten Rauli-myrskyn tervehdys: mökkitielle kaatunut puu, ja vuorokausi ilman sähköä ja vettä...