Usmi-Kytäjän kierros

Pitkästä aikaa piipahdimme Hyvinkäällä.

Usmi-Kytäjän Piilolammin P-paikka on Piilolammintien päässä ja hienojen kallioiden katveessa.

Tie oli kapea ja varsin mutkainen, mutta muutoin erinomaisessa kunnossa.

Retki aloitettiin leveää väylää kohti Piilolammin eteläistä päätä.






Alueen opasteet uusittiin osapuilleen vuosi sitten.

Muutoin selkeä opaste kaipaisi vierelleen karttaa eri reiteistä.

No juu, olihan sellainen olemassa. Se vain oli kärsinyt siinä määrin kosteudesta, että oli liki lukukelvoton.

Retkemme reitti näkyy jotenkuten tuossa kartassa: Piilolampi - Kaksoislammet - Isokypärä - Piilolampi.

Piilolammen eteläisellä rannalla on tulistelupaikka, mutta nyt emme piskin ehdotuksista huolimatta poikenneet sinne, vaan jatkoimme lammen läntistä rantaa pohjoiseen.

Lammella kukkivat yllättäen lumpeet.

Kukka oli kuin metsälammen prinsessa.

Tuo risu vähän häiritsi, mutta melkein lässähdin veteen kuvaa ottaessani, joten annoin sen olla.

Polku seurasi rantaa.



Tällaisia kävelyjä on kiva muistella talven harmaudessa.

Lammen ympäristöön oli ilmestynyt informatiivisia tauluja.

Tämä oli aivan pohjoisrannalla.

Valitsemamme reitti koukkasi hetken etelään päin...




...kunnes nousimme reippaan mäen ylös.

Nousua helpottamaan on tullut köysikaide. Sellainen istuu hyvin luontoon, mutta tämä oli valitettavasti kierretty tiukasti puiden runkoihin. Siitä ei hyvä seuraa.

Polun varresta löytyi hikoileva kääpä.






Kuvien ottaminen oli jälleen hyvä tekosyy pysähtyä ylämäessä läähättämään. Suosittelen.

Tänä kesänä ei aurinko juuri ole hellinyt kulkijaa.


Nyt oli siis syytä hymyyn.




Polun jälkeen kävelimme hetken mukavaa metsäautotietä.

Kunnes lähestyimme Kaksoislampien laavua pitkoksia pitkin.








Ja sitten noustiin kalliolle.
Kantamuksena oli polttopuita, joita sai ottaa mukaansa ennen pitkososuutta.

Moni muukin oli kiivennyt halkolastissa.

Laavu oli liki muuttunut klapivarastoksi.

Ja jostain syystä kaikki klapit olivat kosteita.

Nuotiopaikan alapuolella näkyi toinen Kaksoislammista.

Se jäi sinne rappusten alapäähän.

Pitkästä aikaa aateloimme eineshampurilaiset savulla ja avotulella.

Kotona oli lisukkeeksi paistettu pari kananmunaa.

Tässä oli niin kiva istuskella, että keitimme vielä kahvit ja kaakaot jälkiruuaksi.

Ei ollut hyttysiä, ei paarmoja, ei hirvikärpäsiä.

Ruokailun jälkeen laskeuduimme rappuset takaisin alas ja piipahdimme lammen rannassa.

Tätä emme tullessa huomanneet: opastolppa oli painunut kaulaansa myöten suohon.



Tuskin kuitenkaan ihan omin nokkineen.

Kaksoislammilta suuntasimme Isokypärälle.

Kuljimme hetken metsäautotietä ja sitten polkua.



Polku päättyi taas metsäiselle autotielle.
Sitä oli mukavan helppo tallustella kivikkoisen polun jälkeen.

Opasteita löytyi sopivasti, tosin reitti oli meille vanhastaan tuttu.


Kuten tietenkin myös pitkospuita rakastavalle koiralle.

Puolukoita olisi tulossa, ei tosin kovin pian.

Viitta opasti vasemmalle, mutta me päätimme vaihteeksi kiertää lammen oikealta.

Tämä oli varsin kostea polku.

Onneksi oli goretexit jaloissa.

Lammen yli hoksattiin, että Isokypärän laavulla näkyi väkeä nuotion ääressä.




Maastossa oli paljon suomuuraimen lehtiä, mutta marjoja ei näkynyt.

Vain tämä yksi raaka reppana.

Koska laavulla oli väkeä koirineen, emme poikenneet siellä, kunhan ohimennen tervehdimme.

Heti laavun takaa nousimme hilpeään ylämäkeen.

Mäen päällä oli pakko pitää pieni vesitauko.

Tässä oli myös Isokypärän klapivarasto.



Sitten jatkoimme hetken metsäautotietä ihanaiseen alamäkeen.


Kotvasen tovin kuluttua poikkesimme tieltä vasemmalle vaihteeksi ylämäkeen nousevalle polulle.

Lämmin päivä, ylämäki ja turkki päällä.

Ei ihme, että vähän läähätytti.

Myös koiralla oli kuuma.

Tämä oli sellainen mukava kallioinen ja kanervainen polku.








Täällä puolukatkin olivat jo punaisia.
Raakoja vielä osin, tosin.

Polku johdatti kalliolle Piilolammin pohjoiseen päähän.

Täällä on epävirallinen nuotiopaikka.
Aikaisemmilla käyntikerroilla se on ollut sotkuinen, mutta nyt aikas siisti.

Lämpimällä kivellä oli hyvä pitää taukoa.

Kalliolta alas Piilolammin rantaan oli jyrkkä polku.

Köysikaide helpotti alasmenoa.













Rantaan päästyämme kuljimme samaa polku, kuin retken alussa.
Nyt vain suunta oli toinen.

Pakko oli vielä napata yksi kuva lammen lumpeista.

Tuo näytti ihan posliiniselta.








Sienisato vaikutti lupaavalta.
Vielä kun oppisi tunnistamaan niitä...

Ympyrä alkoi sulkeutua, sillä olimme jo autolle johtavalla baanalla.

Lenkin pituus oli arviolta kahdeksan kilometriä ja aikaa saimme kulutettua nelisen tuntia.



Olisihan tuolla viihtynyt pitempääkin!