Päivä Pienellä Karhunkierroksella

Pieni Karhunkierros Oulankassa on 12 kilometriä pitkä rengasreitti upeissa maisemissa.

Maaston vaativuuden ja koreiden maisemien takia retkeen kuluu helposti 5 - 6 tuntia.

Uljas lähtöportti ja parkkipaikat ovat Juumassa.

Tämä oli kolmas kertamme tällä reitillä ja joka kerta aurinko on paistanut liki pilvettömältä taivaalta.
Johtopäätös siis on, että Pienellä Karhunkierroksella paistaa aina aurinko!

Koska edessä oli paljon kävelyä ja kiipeämistä, oli nerokas ajatus tankata sokeria ja rasvaa etukäteen alueen kahvilassa.



Vaellushousuissani on joustava vyötärö.

Kahvilasta käsin voi ihailla lähikalliota, joka antaa oivallisen kuvan reitillä odottavista nähtävyyksistä.

Pienellä Karhunkierroksella on paljon portaita.

Niihin pääsi tutustumaan ihan reitin alusta asti.

Ensimmäiselle riippusillalle ei ollut pitkä matka.

Silta ylittää Niskakosken.

Sillan jälkeen opastaulu valotti välimatkoja.

Se oikea Karhunkierros kulkee osan matkastaan samoilla poluilla.

Myllykoskelle oli siis puolitoista kilsaa.

Se on suosittu pitkämatkalaisten taukopaikka.

Jostain syystä myllyn seinät oli haluttu sotkea nimmareilla.

Kirjoittelu täytti myös myllyn sisäseinät.

Tässä pääsi huimaavan lähelle Myllykoskea.

Veden kohina oli aivan mahtavaa!












Myllyn vierestä jatkettiin rinteeseen jyrkkiä portaita.

Portaiden yläpäässä tuli päättää kiertääkö reitin myötä- vai vastapäivään.



Me päätimme kulkea vastapäivään pappaikäisen koiramme takia.

Nousimme aika nopsasti korkealle harjanteelle...







... jonka juuressa jylisi 900-metrinen  Aallokkokoski.

Aallokkokosken jylinä kaikui rantakallioista.


Tämä oli  Kitkajokea parhaimmillaan.

Kuulemma myös jokikanjonin toisella puolen kulki polku.

Sen tuntenevat vain todelliset asianharrastajat, eikä meillä noviiseilla ollut sinne asiaa.

Tämä tutumpi reitti hilppasi välillä kauemmaksi joesta ja sen pauhusta.







Olimme ristineet nämä rappuset Siilasportaiksi. sillä ne johdattivat Siilastuvalle.

Siilastupa nökötti rinteessä aivan mahtavaa Jyrävää vastapäätä.

Pidimme tuvan pihapiirissä pienen tauon ja jatkoimme sitten ylämäkeen varsin kulunutta polkua.

Ylhäällä avautui taas korea näkymä Kitkajoelle.





Puusto melkein peitti näkyvistä kuuluisan Kalliosaaren, tuon virtaavan veden uhmaajan.

Täällä korkealla polku oli varsin helppokulkuista.


Jos ei sattunut jäämään kaatuvien puiden alle.

Kun rinne vei aikansa alaspäin saavuttiin lopulta Harrisuvannon sillalle.

Se oli pitkä ja mukavasti heiluva.

Viehko polku johdatti kohti Harrisuvannon nuotiopaikkaa.

Tämä oli jo kolmas kerta, kun emme mahtuneet tuolle erittäin suositulle taukopaikalle.

Mutta vähänkö tuo haittasi. Emme tarvinneet nuotiota, vaan kiehautimme vettä klapivaraston vieressä mukavilla pölkyillä.

Aika moni muukin kulkija turvautui tilanpuutteessa pölkkypenkkeihin.

Lounaan jälkeen Hautaniitynvuoma vei kulkumme Kallioportin rappusten juureen.

Nämä portaat olivat syy kiertosuuntaamme: vanhan koiran oli paljon turvallisempi kiivetä rappusia ylös, kuin laskeutua niitä alaspäin.

Askelmia oli kuulemma 252, mutta voisin vaikka vannoa että niitä oli liki 1000.

Ylhäältä Kallioportilta näkyi äsken kulkemamme polku kaukana 60 metriä alempana.

Huilasimme pikku hetken ja jatkoimme kulkua kallioiden välissä.



Soisen alueen jälkeen pidimme tauon Pyöreälammin laavulla.



Täällä ei joki pauhannut, vaan lampi nautti loppukesän auringosta.

Näitä kuvia katsoessa on vaikea uskoa, että reitillä oli ajoittain paljonkin kulkijoita.

Suurin osa retkeilijöistä käveli myötäpäivään, joten meillä oli paljon vastaantulijoita mutta vähän perässäkulkijoita.

Rengas alkoi sulkeutua, kun saavutimme Myllykosken riippusillan.

Jos olisimme kiertäneet reitin myötäpäivään, olisi tämän sillan ylitys tullut heti myllyyn tutustumisen jälkeen.

Sillan alla kosken kuohuissa pari kumilautallista melojia yritti päästä eteenpäin vastavirtaan.



Eivät päässeet. Reppanat.

Sillalta oli oiva ja monista kuvista tuttu näkymä myllylle.

Olin koko retken niin maisemien lumoissa, että vastoin tapojani metsän pienet kauniit yksityiskohdat jäivät kuvaamatta.

Nämä sienet sentään huomasin.

Kun palasimme lähtöportille selvisi, miksi tänään poluilla oli ollut niin paljon ulkomaalaisia kameroiden kanssa: P-paikalla oli kymmenkunta "Paris - Nord Cape photo adventure"-teipeillä varustettua autoa.


Pieni Karhunkierros oli jälleen upea kokemus. Sitä voi suositella kaikille, jotka jaksavat nousta portaita ja ihastella komeita maisemia.