Vaihteeksi käveltiin Torronsuolla

Tammelan Torronsuo on yksi suosikeistamme.

Pitkospuilla kävely vaan on niin mukavaa.

Nyt lähdimme sinne, koska halusimme retkelle ilman hirvikärpäsiä.

Tosin emme edes tienneet, mikä tämän hetkinen hirvikärpästilanne on.

Pääasia oli, että niihin ei varmaankaan Torronsuolla törmättäisi.








Reittivalintaan vaikutti tietenkin myös se, että seurueeseemme kuuluu pitkospuita rakastava koira.

Torronsuo on jo 12 vuotta ollut sen toivelistan ykkösenä.

Kiljamon P-paikan nurkasta pääsi esteettömälle pätkälle.

Tämä osuus ei ole kovin pitkä ja olenkin melko varma, että sen jatkaminen toisi alueelle lisää vierailijoita.

Kun normipitkokset alkoivat, varoitti taulu niiden huonosta kunnosta.

Tämä taulu on ollut tässä jo aika monta vuotta. Itseasiassa pitkokset olivat varsin hyvässä hapessa.

Se on syssy ny.

Suolla oli toki muitakin kulkijoita.

Suurin osa sellaisia, joita emme oikeasti nähneet, mutta joista jäi polulle pieniä merkkejä.

Tämä heppu taivalsi uhkarohkeasti omaa reittiään.

Sen lajitovereita oli liikkeellä aika paljon.

Tästä jos lähtisi vasemmalle olisi pian takaisin P-paikalla.

Me suuntasimme oikealle kohti louhosta.

Karpaloita oli pitkosten vieressä paikoin aika lailla.

Vaan raakoja olivat vielä.

Reitin mutkittelu suolla on aina yhtä jännittävää.
Se näyttää mystiseltä, mutta on varmaan hyvinkin tarkoituksenmukaista.









Suo-osuus päättyi metsän laitaan. Opastettu polku oli paikoin varsin kulunut.

No ainakaan siltä ei päässyt eksymään.


Ennen louhokselle nousua kuljettiin mukava pätkä puupolulla.
Yleensä täällä ei ole läheskään näin kuivaa.

Louhos on monelle kulkijalle ainakin taukopaikka, usein myös U-käännöksen kohta.

Olisi kiva saada tänne penkki tai kaksi evästaukoa ja kinttujen lepuutusta varten.





Me jatkoimme tästä Torron suuntaan päämääränämme Idänpään nuotiopaikka.

Metsäpolun jälkeen tarvottiin hetki soratietä.

Reittiä on linjattu myös pusikkoon tien oikealle puolen, mutta se on harvoin käytetty ja siksi aika risukkoinen väylä.


Idänpään nuotiopaikalla on pieni näkötorni, joka pilkotti taustalla.

Kevyen nakkilounaan jälkeen palattiin takaisin samaa reittiä.




Metsä on tosin jokakerta erilainen. Valon suunta muuttuu, tuuli puhaltaa eritavalla ja askel on joko kevyempi tai raskaampi.

Nyt pääsimme kävelemään suon halki sivumyötäisessä tuulessa.

Se oli paljon mukavampaa, kuin vastatuuleen taapertaminen.

Torronsuolla oli jo aavistus syksyn väreistä.








Sammal pitkospuiden vieressä oli kuin marmelaadista tehtyä.