Valtavaaralle Rukan kainalosta

Rukan alueen koilliskulmassa olevalta Saaruan P-paikalta pääsi kätevästi kiipeämään Valtavaaran reitille.

Rukan rinteille lienee säilötty lunta vastaisen varalle.
Näin siis elokuun puolivälissä.

Parkkipaikan opasteet kehoittavat kiertämään reitin myötäpäivään, mutta Jouni Laaksosen ansiokas kirja "Karhunkierros retkeilyopas" vihjasi, että vastapäivään kävely olisi paljon helpompaa.

Ihan helppoa ei toki vastapäivään kulkeminenkaan olisi, mistä vakuudeksi aloitettiin nousemalla portaita.

Polku oli sorastettu missä mahdollista, joten eksymisen vaara oli liki olematon.





Aurinkoinen päivä ja pitkä portaikko oli match made in heaven.

Maasto oli vaihtelevaa ja tuon tuosta päästiin myös pitkoksille.

Alkumatkasta ohitettiin Ahmakallio.

Mielenkiintoinen kivikko houkutteli kiipeilemään, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Tätä polkua oli ilo kävellä.



Vastaan tallusti paikallista porukkaa.

Kun aikamme tarpeeksi noustiin näkyi taaksepäin vilkaisulla kaukaiseen horisonttiin.

Valtavaaran kodalla pidettiin pieni tauko.

Kota oli ok, mutta auringossa istuminen houkutti enemmän.

Tauolla kerättiin voimia viimeiseen puserrukseen, sillä polku jyrkkeni aikalailla viime metreillään.


Sitä ei kyllä tästä kuvasta huomaa...

Valtavaaran korkeus on 492 mpy, ja sen laella nököttävä autiotupa pilkotti jo vaaran harjalla.

Tämä oli entinen palovartijan maja, joka nyt oli vaeltajien käytössä.

Valtavaaran pohjoispuolella kohosi körmy Konttainen.

Pari vuotta sitten kävelimme tänne Konttaisen parkkipaikalta.

Se olikin pari astetta rankempi retki.

Nämä pyöräilijät ohittivat meidät vauhdikkaasti reitin tasaisella osuudella, mutta varmasti he joutuivat välillä taluttamaan sykkeleitään.

Vuosselijärvi satumaisen metsän takana.

Rukan rinteet.


Niin kaukana ja niin lähellä.

Taustalla Ali-Pessari, etualalla kuumissaan läähättävä pitkospuita rakastava koira.

Maisemien ihailua olisi voinut jatkaa liki äärettömiin, mutta lopulta oli pakko lähteä jatkamaan matkaa.



Aloimme laskeutumisen kallioon joten kuten hakattuja askelmia pitkin.

Valtavaaranlammella olevalla laavulla oli väkeä koirineen, joten emme viipyneet siellä sen pitempään.

Olimme jo laskeutuneet kotvasen tovin, mutta edelleen näköalat olivat hienoja.

Nyt Rukan juurella häämötti jo melkein Saaruan parkkipaikka, se josta retkemme alkoi.

Välillä oli toki tasaista ja osavasti muutamia ylämäkiäkin.

Pitkä portaikko johti alaspäin, mutta kuten kuvan oikeasta yläkulmasta huomaa: pian noustiin montun pohjalta  reippaasti ylös.

Alas, alas, alaspäin.

Köysikaide helpotti kulkemista.


Olisi kyllä ollut varsin rankkaa kiertää reitti myötäpäivään.

Kun köysi loppui, alkoivat puiset askelmat.

Aivan alamäen lopulla oli merkityksellinen opaste.
Voin vain kuvitella Karhunkierroksella vaeltavien hihkaisuja tämän hoksatessaan.


Valtavaaralle nousu Rukan suunnasta oli kuusikilometrinen kävely, eli se oli oivallinen
päiväretkikohde.

Siitä huolimatta: jos vielä pääsemme näille seuduille kävelemään, nousemme taas Valtavaaralle tuskien tietä Konttaisen juuresta.