Oloksen rinteiden kävelyreiteillä

Koska pohjoisen kävelylomamme tukikohta sijaitsi Olostunturin juuressa, oli vähintäänkin kohtuullista viettää yksi päivä Oloksen maisemissa.

Olosta kiertää useampi hiihto/kävelyreitti, joista alimmaisena on valaistu kuntorata eli Olostunturinkierros, 11 km.

Koska tuolle reitille pääsi suoraan mökkimme ovelta, oli aika luonnikasta aloittaa päivän rupeama just siitä.

Ja vastapäivään.




Helppohan tuollaista latupohjaa oli kävellä.

Jokusen kilometrin jälkeen oli virkistävän tauon paikka, joten piipahdimme paikalle osuneelle Olosvuoman laavulle.

Olosvuoman laavu on suon laidassa.

Ajoituksemme istahtaa pohjoisen suon ääreen oli oivallinen, sillä näin kesäkuun puolivälissä paikalle eksyi vain muutama päämäärätietoinen hyttynen.

Päämäärätietoinen ja lyhytikäinen.

Kurjenkanerva kukki myös Oloksen laitamilla.



Kurjenkanervasta tulikin runsautensa takia tämänkertaisen pohjoisen viikkomme tunnuskukka.

Mustikan kukinta oli aivan yltiöpäisen runsas.

Saas nähdä, onko marjavuosi yhtä auvoisa.

Latujen ja kävelyreittien risteyksessä saa käsityksen maastoa halkovien väylien määrästä.

Me valitsimme tuosta tarjonnasta Tunturijärven, jonne olikin vain vajaa kilsa.

Tunturijärven takana viuhtoivat Oloksen tunnuksiksi nousseet tuulivoimalat.

Niiden juurelle päätyisimme hieman myöhemmin.

Tässä järven rannassa pidettiin pitempi ruokatauko.

Taas muutama hyttynen koitti onneaan, mutta heikoin tuloksin.
Niitä reppanoita oli niin vähän, ettei tarvinnut kuin pari kertaa huitaista.







Myös suomuurain kukki todella runsaasti.
Noinkohan niitäkin on kesän lopuksi mättäät väärällään.

Ruokailun jälkeen suuntasimme polulle, joka näkyi kartassa ja gepsissä, mutta ei todellakaan maastossa.

Tarkoituksena oli oikaista metsän halki ylös Oloksen maisemareitille.


Tästä sen polun piti kulkea.... mutta ei siitä kyllä näkynyt sentin senttiä.

Vaikka polku oli kadonnut mättäisiin ja varvikkoon, löysimme gepsin avulla maisemareitille.

Onneksi metsän maasto oli helppokulkuista. Ja kaunista.

Tulipa samalla tutustuttua Oloksen luontoon tallottujen polkujen ulkopuolella.

Maisemareitti kulkee likempänä tunturin lakea ja on pituudeltaan seitsemän km.






Täällä ylhäällä oli komeita kivikoita ja todella omituisia puita.










Siis todella omituisia puita.

Istahdimme hetkeksi maisemalaavulle kinttuja lepuuttamaan.










Laavulta avautui komea maisema Särkitunturin suuntaan.

Jatkaessamme maisemareitillä hoksasimme pian olevamme aika liki tunturin huipun tuulimyllyjä.

Siis sinne!









Tuulimyllyjen juurella tuuli puhalsi ihan sairaasti, mutta Muonio näkyi tosi komeasti.

Kova tuuli tunturin huipulla oli melkein vaarallista, joten varsin pian suuntasimme takaisin tyynemmälle maisemareitille.




Kyllä näissä maisemissa kelpasi poseerata.
Kevyt reppu ja iloinen mieli.

Olimme jo alhaalla tunturin juurella ja etsimässä polkua mökillemme, kun tällainen mäki nousi eteemme.

Olivatko siinä nyt menneen talven lumet sahanpurujen kätköissä odottamassa uutta laskettelukautta?



Olos ja sen polut yllättivät iloisesti. Käveltyä tuli melkein 17 km ja aikaa saimme kulutettua kuutisen tuntia.



Tämän oli hyvin käytetty päivä.