Vuontisjärveltä Montellinmajalle

Moni lähipiirin lapinkävijä on suositellut meille tutustumista legendaariseen Montellinmajaan.

Siispä aloitimme seuraavan kävelyretkemme (13.6.-18) Vuontisjärven P-paikalta.

Alueen opasteviitat antoivat hyvän osviitan reittivaihtoehdoista.

Opastaulun kartan mittakaava ei ollut meille kovin osava, mutta ei annettu sen haitata.








Aluksi kävelimme helppoa ja tasaista soratietä.

Edessä näkyvä maisema oli kyllä houkutteleva.

Moni muukin on tästä kulkenut, ja osa jatkanut ilmeisesti sukkasillaan.

Vuontisjärven ja Saivojärven yhdistävä Välijoki kiemurtelee ihan hillittömästi.

Se tekee muutaman kymmenen metrin matkalla useita jyrkkiä mutkia.

Välijoen rantamilta kootaan heinä edelleen vanhaan tapaan viikatteella ja laitetaan sitten kuivumaan puisille telineille, eli heinähaasioille.

Pian joenylityksen jälkeen polku lähti nousemaan.

Täällä alhaalla puut olivat vielä ihan puun näköisiä.

Taas yksi lapinarvoitus: porontalja puussa.

Ja se oli ollut siinä jo jonkin aikaa.








Ylämäki jatkui ja jatkui.
Ja jatkui.


Metsä vaihtui avarampiin näkymiin.

Pitkän nousun päätteeksi edessä pilkotti Montellinmaja.

Se erottui just ja just maisemasta.

Majan takana kohosi Keräskero.

Montellinmaja on saanut nimensä Justus Elias Montellilta, joka työskenteli alueella metsäkonduktöörinä 1902 - 1930.

Ensimmäinen Montellinmaja rakennettiin 1906, mutta se tuhoutui Lapinsodan aikana.

Tämä uudempi maja on vuodelta 1946.

Sitä käyttävät edelleen poromiehet, kuten myös alueen lukuisat retkeilijät.

Ja retkeilijöitä riittää ympäri vuoden, sillä tästä kulkee kuuluisa Hetta - Pallas-reitti.

Nyt viivähdimme majalla vain hetken, sillä halusimme käydä vilkaisemassa maisemia Hannukurun suunnassa.

Itse Hannukuru olisi meille laiskureille liian kaukana, mutta uteliaisuus ajoi etelän ihmiset tunturiin.



Sinne siis.
Aika voimakas pohjoinen tuuli iski vastaan, kun olimme nousseet Vuontiskeron rinnettä kotvasen tovin.

Täälläkin viitoitusta oltiin uusimassa.

Vanhat opasteet törröttivät vielä joten kuten pystyssä, uudet jo odottelivat tilaisuuttaan.






Pohjoisessa näkyi Lumikero ja kerojen välissä kulkeva poroaita.
Tässäkohdin käännyimme takaisinpäin.

Olipa helpotus kääntyä vastatuulesta myötäiseen.

Keräsjärvi koristi maisemaa lännessä.







Tunturissa kasvoi kaikenlaista pientä uhmaamassa pohjoisen puhuria.

Pian saimme taas Montellinmajan näkyviin.

Pääsimme majan  lämpimään nakertamaan eväitämme.




Takan ääressä tuli iloittua siitä, miten maja on säilynyt ilman palovaurioita kymmeniä vuosia.

Hetken huilaus takkatulen ääressä antoi uutta puhtia ja päätimme käydä vielä vilkaisemassa Nammalakurun aluetta.

Nyt nousimme majalta etelän suuntaan vievää reittiä.

Sitä olikin mukavan helppo kulkea.





Nammalankurun rakennukset olivat yllättävän vehmaassa ympäristössä.

Puuhuolto toimii ja joku on käynyt munimassa klapimunia.

Nammalakurussa on autio- ja varaustuvat. Sekä muutama nuotiopiiri.
Autiotuvan puoli on valoisa ja siisti.

Nämä varsin uudet rakennukset ovat vuodelta 2013.







Kuinka monta vuotta täytyy koivun kasvaa tunturissa, ennenkuin se on tämän kokoinen?

Paluumatkalla Montellinmajalle aikaisemmin nousemamme Vuontiskeron polku näkyi selvästi.

Heitimme ohimennen hyvästit Montellille ja aloitimme piiiitkän ja helpon laskeutumisen takaisin Vuontisjärvelle.

Tämän päivän hieno tunturiretki oli pituudeltaan viitisentoista kilsaa. Nousua oli ihan mukavasti. Mutta niin oli laskuakin. Pilvinen ja tuulinen sää ei oikeastaan hirveesti haitannut.