Pallas: Tuulinen Palkaskeronkierros

Myös tämä  kävelylenkki (14.6.-18) aloitettiin Pallaksen luontokeskuksen nurkalta.
Sieltä käveltiin ensin Orava Avenueta pitkin.

Sää oli kaunis, mutta kohtalaisen tuulinen.








Palkaskeronkierros on pituudeltaan seitsemän kilometriä ja se on opastettu sinipäisillä tolpilla.

Polun varrella kasvoi pientä sievää, kuten puolukan näköistä kukkaa ja aina yhtä kaunista kurjenkanervaa.






















Kuvan keskellä kohoaa Olos, joka on helppo tunnistaa tuulimyllyistään.

Alkumatkasta nousu oli maltillista ja helppoa.
Ympärillä oli parahinta tunturimaisemaa.













Kun lähestyttiin keron lakea, muuttui polku jyrkemmäksi ja kivikkoiseksi.








Palkaskeron laella tuuli oli puhaltaa kulkijan nurin. Melkein lähti tukka päästä.

Maisemien ihailun jälkeen sininuppinen polku johdatti alas keskittymistä vaativaa reittiä. Kivikossa askeltaminen ei aina ole helppoa.

Tässäkohdin tuulen otteen piti helpottaa, mutta ihan samalla innolla se puhalsi.






Idän suuntaan näkymä oli enemmänkin tasainen.

Tuo asumus kaukana on varmaankin  Raattama.


Ja tämä pieni ja sitkeä ehkä ketunlieko.
Se oli kyllä ilahtuttavan vihreä.








Jyrkemmän laskun jälkeen reitti kulki sopuisasti tunturin rinteessä.

Hyvän alamäen jälkeen kuljettiin poronerotusalueen halki.

Koska Palkaskeronkierros oli vaivaiset seitsemän kilsaa suuntasimme vielä Vatikurun luontopolulle.

Oikeaan suuntaan johdattivat kuivan maan pitkokset, jotka olivat jo nähneet parhaat päivänsä.






Niiden jälkeen laskeuduimme polkua ihan kurun pohjalle.
Siellä tuulen suojassa oli hyvä pitää pidempi tauko.

Ihan taukopaikkamme vieressä oli ruostunut peltitötsä. Kun sen alle kurkkasi, oli siellä täsmälleen saman muotoinen muurahaispesä.





Läksimme hiljakseen kulkemaan puronvartta alamäkeen, kohti Pallashotellia.

Tämä ei tainnut oikeasti olla luontopolkua, vaan vanhaa unohtunutta reittiä.

Täältä näkyi hyvin myös tuo Palkaskero, jonka juuri kävimme huiputtamassa.











Puro ylitettiin useamman kerran ulkonäöstään huolimatta ihan kestäviä siltoja pitkin.

Kun lopulta yhytimme sen oikean Vatikurun luontopolun, oli luonto just astumassa polulle.

Meistä oli hienoa tavata paikallisia, mutta ne tuskin vilkaisivat meitä.

Pallashotelli oli pari päivää aikaisemmin avautunut kesäkautta varten, joten hilppasimme lopuksi sinne lounaalle.



Eipä valittamista tässäkään päivässä.