Camino Portugues, vaihteeksi pusikoissa

(osa 4) Autereinen aamu Esposendessa lupaili uutta hellepäivää. Guesthousen varsin mukavan aamiaisen ääressä päivälle tuli muutakin "helteistä", sillä seurueen pidemmältä puoliskolta napsahti hampaasta paikka irti. Auts!
Onneksi hammasta ei jomottanut.

Päivän kohde oli Viana do Castelo, eli ihan oikea kaupunki. Varmaan sieltä hammaslääkäri löytyisi... toivottavasti!

Päivän lenkki (n. 26 km) aloitettiin tutusti Atlantin rantaa hipoen.



Vaan aika pian siirryttiin kauemmaksi rantsusta, sillä opaskirjamme (John Brierley, Camino Portugues) mukaan rantareitti tällä osuudella oli sokkeloinen, vaikeasti seurattava ja eksyttävä.

Suuntasimme siis ekaa kertaa mäkiseen maastoon.
Aluksi reitti puikkelehti pientaloalueella, mikä on mielestäni aina hauskaa. Siinä pääsee ikäänkuin kurkkimaan paikallisten oikeata elämää.

Hieman reitistä sivussa oli baari O Lampiao, jossa kannatti piipahtaa ihan sen Che-henkisen sisustuksenkin takia.

Se oli myös yksi niistä harvoista virkistyspaikoista, joita reitille osui.



Asutusalueella tie nousi välillä varsin jyrkästikin.
Mutta kun päästiin metsään, alkoi vaihteeksi alamäki.

Nämä polut olivat ihanan varjoisia käveltäviä, vallankin kun päivän lämpötila nousi taas lähelle +30.

Merkkipaalut Caminoiden varrella ovat usein vuosisatojen takaisia, mutta on joukossa tällaisia nuorempiakin.

Muutoinkin reitti oli mukavasti merkitty. Keltaisia nuolia löytyi osavasti, niin että saattoi keskittyä maisemiin ja koipien liikutteluun.















Kivipaasin kulmalta alkoi ihan oikea metsäpolku.

Se johdatti vauhdikkasti alaspäin.

Kunnes lopulta päädyttiin Rio Neivan sillalle.

Nyt vesi oli matalalla, mutta perimätiedon mukaan tästä ei aina pääse kulkemaan kuivin jaloin.

Sillan jälkeen alkoi luonnollisesti ylämäki, joka taittui Santiago de Castelo do Neiva- kirkon kohdalla.

Kirkon jälkeen palattiin metsäpolulle. Siellä seuraamme ilmestyi ystävällinen koira, joka käveli vierellämme seuraavat kilometrit.
Piski piti meitä niin tarkasti silmällä, että toiset vaeltajat luulivat sitä omaksemme.
Kun istahdimme kiviaidalle huilaamaan, läksi koira kulkemaan seuraavan eteenpäin menevän matkassa.

Sillä taisi menotassu vipattaa.

Viana do Castelo putkahti esiin päivän viimeisen mäen takaa.
Ja juuri sopivasti, sillä kilometrit ja kuumuus alkoivat tuntua kintuissa.

Kaupunki on tuolla Rio Liman toisella puolen.

Viana olikin yllättävän komea ja pirteä kaupunki.

Kun suunnistimme kaupungin kujien sokkelossa hotelliimme, osui silmiimme hammaslääkärin vastaanotto. Sinne siis!

Ihan samalle päivälle ei hampaankorjausaikaa löytynyt, mutta seuraavalle aamulle kyllä.



Entä kadonnut matkalaukkumme?
TAP etsiskeli sitä uutterasti edelleen....
Hyvä TAP!



(jatkoa tulossa...)