Kesäkuun aurinkoinen aamu johdatti meidät Lopen Luutasuolle ja Komion luonnonsuojelualueelle.Auton jätimme kartan oikeassa alakulmassa olevalle P-paikalle.
Siitä kiersimme Luutalammin idän kautta ja lammin pohjoispäästä suunnistimme kartan yläreunan Kalattoman laavulle.
Takaisin autolle kuljimme läntisempää reittiä Komionlammien ja Sikaliskon kautta.
Näin tulisi kierrettyä melkein koko Komion alue.
Luutalammin eteläpäässä suhahdimme valkoisten kukkien valtakuntaan. Suopursut, hillat, puolukat ja tupasvillat olivat parhaimmassa valkeassa loistossaan. Tuulettomassa maastossa kukkien tuoksu oli huumaavaa. Nyt taisi olla juuri oikea aika kulkea tällä polulla.
Reitin muutamissa kosteissa kohdissa oli just ja just kuljettavia sillantapaisia.
Tasapainoaisti ja katseenkohdistus tuli pariin otteeseen testattua.
Toimivat.
Muuten lammin ympäri kulkeva polku oli osavan helppokulkuinen ja tyystin vailla korkeuseroja.
Luutalammin rannalla oli useita vanhoja telkän pönttöjä.
Pitääköhän joku niistä vielä huolta?
Itse telkkiä tai muitakaan vesilintuja ei näkynyt koko päivänä, mikä oli kyllä aika outoa.
Aikaisemmilla kerroilla vesillä on ollut useampaa sorttia siivekkäitä.
Emme kulkeneet ihan koko matkaa rannan tuntumassa, vaan oikaisimme yhden niemen suon kautta.
Polku oli aika märkä, mutta kuljettavissa.
Ja täällä niitä suopursuja vasta olikin.
Luutalammin pohjoisen pään nuotiopaikalla pidimme pienen tauon ja nautimme virvokkeita. Yleensä täällä on ollut aika viileä keli, mutta nyt helteessä ei todellakaan palellut.
Huilailun jälkeen astelimme levähdyspaikan vierestä lähteville pitkoksille. Puupolulla kaukana viilentävästä vedestä päivän kuumuus iski todenteolla.
Pitkospuiden jälkeen kuljimme kotvasen tovin hiekkatiellä kohti pohjoista.
Tien laidassa kasvoi kaikkea pientä kivaa: orvokkeja ja metsätähtiä nyt ainakin.
Tiellä kävely oli joutuisaa ja matka taittui mukavasti.
Just ennenkuin puikahdimme metsäisemmälle tielle ohitimme vanhan laitumen. Laitumella kasvoi kissankäpäliä, joita en muista nähneeni vuosikymmeniin. Lapsuudessani niitä tunki joka paikasta (melkein). Kissankäpäläkanta onkin rajusti harventunut. Syyksi epäillään mm. ilmastonmuutosta.
Kävelimme muutama vuosi sitten kulotetun metsän reunaa. Komiossa kulotus kuuluu metsien ennallistamiseen. Eri-ikäisiä poltettuja metsäaloja on alueella enemmänkin.
Aurinko porotti tosi kuumasti ja odotimme jo kovasti puiden varjoon pääsyä.
Valkoiset kukat koristivat maisemaa täälläkin. Puolukan kukinta näytti runsaalta, vaan oliko se poikkeuksellista? Taitavat kukkia joka kesä ihan simona.
Jostain syystä, ehkä helteestä johtuen, kävelimme jonkin aikaa väärää polkua.
Tuon harhailun ja sitä seuranneen korjausliikkeen takia emme nousseet Komion vuorelle kuuluisia puuportaita.
Sen sijaan hikoilimme ylöspäin polkua, jota maastopyöräilijät yleensä ajavat alaspäin.
Se oli paitsi jyrkkä, myös korkea.
Harjun laella kulku oli helpompaa, eikä silmille valunut hiki enää haitannut menoa.
Täällä korkealla kävi myös pieni tuulen vire, joka viilensi sekin jyrkän ylämäen kuumentamaa oloa.
Tuota pikaa saavutimmekin Kalattoman laavun.
Se oli tip-top-kunnossa, kuten aina.
Kun helteisellä kelillä paistaa makkaraa, on pitkästä makkaratikusta se ilo, että voi istua kauempana kuumista liekeistä.
Laavulta läksimme paluumatkalle eri reittiä kuin yleensä. Emme kiivenneet takaisin harjulle, vaan kävelimme länttä kohden. Tekisimme pienen kaarroksen ja sitten suunnistaisimme etelään kohti Komionlammeja ja Sikaliskoa (Sikalisko ei ole lohikäärmeen sukulainen, vaan lampi).
Mukavan polunpätkän jälkeen kuljimme soratiellä, joka kiemurteli maastossa.
Vähitellen tie kapeni ja kapeni, kunnes muuttui metsäpoluksi.
Täällä valtaa pitivät tuuheat kuusikot, joiden alla ei juuri aluskasvillisuutta näkynyt.
Komionlammit koostuu useammasta pikkuisesta lätäköstä.
Yhden sellaisen rannalla on partiolaisten paljon kayttämä alue ja mukava suojaisa nuotiopaikka.
Istahdimme pitämään kinttujen lepuutustaukoa ja ihailemaan vehreyden yltäkylläisyyttä.
Rannalla kukkinut raate toi oman lisänsä päivän valkoisten kukkien vallankumoukseen.
Hyvän aikaa huilailtuamme jatkoimme kohti Sikaliskoa. Polku kulki sen kaunista pohjoista rantaa ja läksi sitten pikkuhiljaa nousemaan harjuille.
Luonnonmukaisessa metsässä riittää kasvualustaa kaikensorttisille vihreille.
Vanhan surma on täällä uuden alku.
Tasapaksussa talousmetsässä kävely ei sekään ollut vaihteeksi hassumpaa. Tälläkertaa se toi mieleen kiinalaisten elokuvien bambumetsät.
Harjulta laskeuduimme Lukkolammin rantaan. Tuo pieni lätäkkö taistelee umpeenkasvamista vastaan... tai sitten umpeutuminen on juurikin sen tavoite.
Lukkolammilta taivalsimme metsän halki ylämäkeen Luutalammia sivuavalle soratielle. Kunhan kävelisimme sitä muutaman kilometrin etelään, olisimme retken alkupisteessä ja autollamme.
Oli ihan kiva, että pitkän päivän lopuksi sai kävellä hiljaista, helppoa ja kaunista soratietä.
Tämä oli hyvin käytetty helteinen päivä. Kilometrejä tuli kaikkiaan 13,5 ja aikaa saimme kulutettua viitisen tuntia.
Lämpömittaria ei ollut mukana, mutta kertaakaan ei tullut kylmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti