Iisakkipäältä Vellinsärpimään

Mikäpä olisi sen hienompaa kuin juhannusviikko Saariselällä? Tunnelmaa eivät lannistaneet edes Kaunispään mustat mökkirivistöt, jotka uhkaavasti vahtasivat kulkijaa, kuten yläkuvassa.
Pohjoisen pilvettömän taivaan alla valitsimme ensimmäseksi päiväretkeksi patikoinnin Iisakkipään kautta Vellinsärpimälle. Ja sieltä pitkän kaarroksen kautta takaisin.
Kartassa lähtöpaikka on tuo Saariselän reittien lähtöpiste vasemmassa reunassa. Sieltä kulkisimme vihreää väylää Iisakkipään huipulle, josta sitten hipsisimme ruskeaa polkua Pääsiäiskurun kautta Vellinsärpimään. Takaisin Saariselälle kävelisimme Luttojoen rantaa kaartaen.

Reittien lähtöpisteessä oli valinnanvaraa.
Iisakkipään nurkilla kulki lyhyempi ja pitempi luontopolku.

Me läksimme aluksi kulkemaan sitä pitempää.

Opastukseen oli täällä panostettu melkein liiankin hyvin.



Olivat ehkä kyllästyneet etsimään eksyneitä lantalaisia tunturista.





Alkumatkamme kulki samaa reittiä parin muun maastoon merkityn polun kanssa.

Aluksi taivallettiin koreassa lehtomaisessa maastossa.
Täällä pohjoisessa puut olivat vielä aika keväisessä kuosissa.

Kuuluisa Luttojoki saa alkunsa Saariselän nurkilta. Tässä se näytti enemmänkin pieneltä puroselta.

















Vaan eipä aikaakaan, kun polku alkoi nousta kuivemmille seuduille.

Se oli leveästi sorastettu ja helppoa astella.

Siinämäärin, kuin ylämäen astelu on.

Nousimme kokoajan vaivihkaa ylöspäin.
Kivikkoisten ja kuivien kohtien jälkeen oltiin yllättäen taas veden äärellä.



Tämä osuus muistutti paljon Äkäslompolon Varkaankurun polkua, vaikkei saavuttanutkaan ihan samanlaista loistokkuutta.

Hieno pätkä silti.
Veden ääni metsäpolulla on aina plussaa.

Iisakkipään nousussa oli muutamia infotauluja ympäröivästä luonnosta. Me pääsimme lähemminkin tutustumaan paikallisiin, kun poro kavereineen sivusi kulkuamme.
Tunturin matalan kasvuston matala kaunokainen sielikkö väritti rinnettä. Se tuntui oikein imevän aurinkoa itseensä.

Iisakkipään huippu on 454 metrin korkeudessa. Täältä avautui upea näköala mahtavaan UKK-puistoon. Katse kantoi kilometrien päähän.
Eipä ollut mastoja tai mökkejä häiritsemässä erämaan tuntua.
Nattasten legendaarinen profiili kohosi etelän suunnalla.

Pidimme huipulla pienen hengähdystauon, ihastelimme maisemia ja läksimme sitten laskeutumaan kohti Pääsiäiskurua. Reitti oli edelleen selkeä ja hyvin merkitty.
Iisakkipäälle nousu on Saariselän suosituimpia reittejä, mutta me saimme kulkea melkein kahteen pekkaan. Vain muutama onnellinen retkeilijä tuli maastossa vastaan.
Sielikön keralla myös iki-ihana kurjenkanerva nautti kesäpäivästä.

Pääsiäiskuru tunnetaan myös Iisakkikuruna. Se on repäissyt syvän haavan Iisakkipään kylkeen. Suojaisemmissa kohdin viime talven lumet pinnistelivät päivän lämpöä vastaan.
Polku seuraili kurun reunaa, kunnes laskeutui aivan sen pohjalle virtaavan veden partaalle.

Jokipahanen ylitettiin parhaat päivänsä nähneitä pitkoksia pitkin. Pian sen jälkeen polku nousi suht maltillisesti seuraavalle harjanteelle.
Tällä retkellä oli mukavasti vaihtelevaa maastoa ja maisemia.

Mäen nousun ja laskun jälkeen edessä oli Tammukkajoen nuotiopaikka.
Sinne pääsi ylittämällä joen osavia astinkiviä pitkin.

Nuotiopaikalla oli arviolta parikymmentä yön metsässä viettänyttä pöllähtänyttä partiolaista, joten sivuutimme paikan aikas nopsasti.














Lyhyen metsäjaloittelun jälkeen saavutimme Vellinsärpimänojan.

Sen rantaa seurasimme aina Vellinsärpimän päivätuvalle asti.

Vellinsärpimällä oli mielenkiintoinen tulisija.

Se toimi erinomaisesti ja saimme makkaramme käristettyä suht pienellä puumäärällä.


Tässä oli hyvä pitää pitempi tauko.

Hyttysiäkään ei ollut kuin malliksi. Ne ikäänkuin säästivät voimiaan seuraavien päivien suurhyökkäyksiin.

Kun retkeilee pohjoisessa juhannusviikolla on yksi asia varma: päivän valo ei lopu kesken.


Emme kuitenkaan viipyneet Vellinsärpimällä paria tuntia pitempää, vaan läksimme lopulta kohti Saariselkää.

Kivikkoisen ja kauniin metsäosuuden jälkeen yhytimme uudelleen Luttojoen. Nyt sillä olikin jo enemmän puhtia.












Kävelytie kulki aivan joen viertä.







Leveää baanaa oli helppo kävellä, mutta olisipa ollut kiva jos sen paikalla olisi ollut sopuisa metsäpolku.

Reitin viimeiset kilometrit kulkivat Kaunispään laskettelurinteiden laitaa. Ei kovin hohdokas loppu upealle päivälle. Onneksi se ihan viimeinen rupeama palasi puiden keskelle.

Reittiä Iisakkipäältä Vellinsärpimään on helppo suositella. Se oli hyvin opastettu ja maisemat sen varrella olivat monipuolisia ja upeita. Kilometrejä saimme kasaan viitisentoista.
Tämä oli hieno alku Saariselkä-viikolle.