Heinisuon helmikuu

Säätiedotus lupasi aurinkoa pilvettömältä taivaalta ja lämpöä vähintään viisi astetta. Moisesta ilahtuneina päätimme aloittaa retkeilykauden piipahtamalla Rengon Heinisuolla.

Aurinkoa ei tietenkään koko retken aikana näkynyt, mutta lämpötila oli kyllä mukavasti plussan puolella.

Tämä talvi on ollut hyvin omituinen. Samaan aikaan, kun lapissa tuskaillaan ennätyslumien kanssa, saamme me etelänelävät kulkea varsin keväisissä maisemissa.




Helmikuu ei tänä talvena helistele.

Keltaisilla reittimerkeillä viitoitettu Heinisuon lenkki kulkee alkumatkalla rehevässä havupuuvoittoisessa metsässä. Maisemaa koristavat kaiken ikäiset puut ja erikoismaininnan saavat komeat sammalikot. Hieman myöhemmin reitille osuu myös jokunen lehtipuu.
Polun kunnosta näki, että tämä reitti on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Aikoinaan täällä sai tämän tästä miettiä missä se oikea väylä kulkeekaan.

Vettä oli metsässä kohtuullisesti. Tuollaisen lätäkön kiersi helposti. Vesi lienee tullut viime päivien rankkasateista, joita muutenkin kostea ja soinen kohta ei saanut imettyä.
Lumien sulamisvettä tämä ei takuulla ollut.

Pahimmassa kohdin ennen varsinaista suota oli pitkokset, jotka tosin olivat puolivälistä poikki.



Mikä mahtaa saada tuollaisen parrun katkeamaan?

Ennenkuin astuimme metsän suojasta tuuliselle Heinisuolle pidimme pienen eli suklaapatukan mittaisen evästauon.




Suolla ei näkynyt meneillään olevasta helmikuusta muuta merkkiä kuin ohut jää, joka sinnitteli lampareissa.

Täällä on huolehdittu reitistä ja paikoin huonoja lankkuja oli uusittu.




Oli myös helpotus, etteivät pitkokset olleet hiukkaakaan liukkaat.
Liukkailla pitkospuilla hiihtely kun ei ole kovin kivaa.

Kun suon jälkeen päästiin taas puiden katveeseen kummeksuin jonkin aikaa metsän hiljaisuutta. Ei ainuttakaan tirppalintua missään koko matkalla! Sitten vasta hoksasin, ettei nyt oikeasti ollut kevät vaan oltiin keskellä helmikuuta. Vehreä maisema ja leuto keli hämäsivät.

Maisema oli mukavan vehreä sammalten ansiosta.
Muutakin vihreää löytyi. En tunnista tätä kasvia, enkä tiedä onko se ollut koko talven vihreänä.

Se kyllä näytti hämäävän tuoreelta.

Hyväkuntoiset pitkospuut veivät halki suht kuivan kohdan. Pian sen jälkeen polku katosi veden alle. Keltapäinen opastolppa sinnitteli houkuttelevasti tulvan keskellä.
No, helposti tuonkin vesistön kiersi.

Ja aivan pian oltiin taas autotien varrella. Tuosta kun kääntyi oikealle oli sadan metrin kuluttua lähtöpaikalla.

Tässä muodossa Heinisuon lenkki oli vain vajaat kolme kilometriä. Jos mukana olisi ollut enemmän eväitä olisimme hyvinkin saattaneet kuljeksia metsässä muutaman tunnin pitempään.